Eerik XIV:n jälkeen tuli hänen veljensä Juhana Ruotsin kuninkaaksi.
Hän ei jättänyt jälkeensä kiitettävää muistoa. Kuningas Juhana III
oli turhamainen, horjuva ja heikko, vastoinkäymisessä pelkuri ja
myötäkäymisessä kopea. Hänen aikanaan sai aatelisto niin suuria
etuuksia, että jokainen aatelismies piti itseänsä kuninkaan
vertaisena. Ruotsin valtakuntaa häiritsivät uskonriidat, sillä Juhana
kuningas oli salaisesti kääntynyt katoliseen uskoon ja tahtoi,
että kansa tekisi samoin. Senvuoksi hän palautti monta katolista
kirkonmenoa ja koetti panna valtakunnan luostarit entiseen kuntoon.
Turun piispa Paavali Juusten, joka oli kirjoittanut ensimmäisen
Suomen piispain ajantiedon, kuoli surusta näiden tapahtumain tähden.
Hänen jälkeensä tuli piispaksi _Eerik Eerikinpoika Sorolainen_.
Tämä oli oppinut ja hurskas, mutta myöntyväinen mies, joka noudatti
kuninkaan tahtoa enemmän kuin luterilaisen piispan sopi. Senvuoksi
kuningas uskoi hänelle koko Suonien kirkon hallinnon, niin että Suomi
taas oli yhtenä ainoana hiippakuntana.
Venäjällä hallitsi silloin tsaari eli suuriruhtinas, nimeltä _Iivana
IV_, joka hirmuisuudestaan sai lisänimen "julma". Hän oli kosinut
Katariina Jagellonicaa ja saanut rukkaset, kun Suomen herttua Juhana
sai myöntävän vastauksen. Tätä ei Iivana Julma voinut unhottaa;
ja kun Eerik kuningasta vastaan syttyneessä kapinassa Venäjän
lähettiläät Tukholmassa joutuivat ryöstön alaisiksi, virisi uudelleen
sota Venäjän ja Ruotsin välillä. Venäläiset hyökkäsivät Suomeen
talvella v. 1572, kun suomalaiset sotajoukot olivat Vironmaata
puolustamassa, ja hävittivät kauheasti maata aina Helsinkiä myöten.
Sodassa oli yhteen aikaan suomalaisilla sangen huono onni.
Ruotsin sotajoukossa palveli silloin eräs ranskalainen, nimeltä
_Pontus De la Gardie_. Hän tuli v. 1580 ylipäälliköksi venäläisiä
vastaan, ja nyt sotaonni kääntyi. De la Gardie valloitti vanhan
Käkisalmen linnan, joka sijaitsee siinä, missä Vuoksi laskee
Laatokkaan, kulki jäätyneen meren poikki Viipurista Viroon ja
valloitti Narvan. Ajettuaan venäläiset pois Virosta hän valloitti
suurimman osan Inkerinmaata ja tuli urotöistään maankuuluksi.
Venäläiset häntä pelkäsivät, ruotsalaiset ylistivät. Suomalaiset
tiesivät Pontus de la Gardiesta monta tarinaa. Jyrkät vuoret, vanhat
linnoitukset ja pitkät telasillat ovat saaneet nimensä hänestä.
Seitsemän kilometriä Lappeenrannasta itäänpäin on vielä leveä ja
syvä "Pontuksen kaivannoksi" sanottu oja muistona Saimaan kanavan
ensimmäisestä kaivamisyrityksestä.
Eräänä syysiltana marraskuussa vuonna 1585 tämä kuuluisa sankari
palasi veneellä Viron rajalla olevaa Narvajokea myöten venäläisten
kanssa pidetystä rauhankeskustelusta. Vanha vene oli täynnä väkeä
ja tykkejä; laitalauta irtaantui, vene upposi, ja 18 henkeä hukkui.
Näiden joukossa oli Pontus de la Gardie. Hänen kuoltuaan kääntyi
taas sotaonni. Venäläiset olivat taipuvaiset rauhaan, mutta Juhana
kuningas tahtoi saada Inkerinmaan herran nimen. Sota syttyi
uudestaan tuimaan tuleen. Kaksi kertaa, talvella v. 1590 ja 1592,
hyökkäsi suuria venäläisiä sotajoukkoja Suomeen. Niissä oli monta
tuhatta ratsumiestä. Ne tulivat kuin tuulispää, löivät kuoliaiksi
tahi veivät mukanaan ihmiset, tappoivat karjan, polttivat kylät
ja palasivat saaliineen yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin.
Suurin osa Suomea hävitettiin, ja kaikki, jotka ennättivät paeta,
piiloutuivat sydäntalvella metsiin. Kaukana pohjan perilläkin
riehui sota. Suomenpuoleiset talonpojat ryöstivät Venäjän aluetta
aina Vienanmereen asti, ja Venäjän-puoleiset hävittivät pohjoista
Pohjanmaata aina Pohjanlahtea myöten.
Vihdoin tehtiin rauha. Ruotsalaiset antoivat takaisin Käkisalmen ja
Inkerinmaan. Iivana Julma oli kuollut omantunnon vaivoihin, koska oli
rautavaltikalla lyönyt oman poikansa kuoliaaksi. Kuningas Juhana III
oli hänkin kuollut pahan omantunnon painamana, koska oli myrkyttänyt
veljensä Eerikin. Sellaisten pahain ruhtinasten tähden täytyi kansain
silloin vertansa vuodattaa.
Vääryys hävittää kaikki maakunnat, ja paha elämä kukistaa
voimallisten istuimet. Viisauden kirja 6: 1.