Eerik kuninkaan henkivartijaväessä palveli Maunu niminen korpraali.
Hänen tyttärensä Kaarina istui 13-vuotiaana Tukholman torilla
pähkinöitä myymässä. Eerik kuningas kulki sivuitse, huomasi nuoren
tytön erinomaisen kauneuden ja kasvatti häntä sisarensa, prinsessa
Elisabetin, hovinaisten seurassa.
Kaarina Maununtytär varttui, ja hänestä tuli yhtä hyväluontoinen
kuin kauniskin. Eerik kuninkaan epävakainen sydän kiintyi vakavalla
rakkaudella Kaarinaan, ja tämä osoitti kuninkaalle vastarakkautta
myötä- ja vastoinkäymisessä. Sillä tuo julma kuningas oli kuitenkin
komea ritari, jonka kasvot Kaarinan rinnalla muuttuivat lempeiksi
kuin päivänpaiste.
Kuninkaan taipumus herätti hänen sukulaisissaan ja ylpeässä
aatelistossa suurta mielipahaa, koska Kaarina oli niin alhaista
säätyä. Mutta kuningas otti hänet puolisokseen, arkkipiispa vihki
heidät, ja Kaarina Maununtytär, joka ei ollut koskaan niin korkealle
tavoitellut, kruunattiin Ruotsin kuningattareksi heinäkuussa vuonna
1568.
Tämä joudutti herttuan kapinaa ja Eerik kuninkaan kukistumista
kohta senjälkeen. Ensimmäisinä vuosina Kaarina sai lapsineen käydä
kuningasta vankeudessa lohduttamassa, mutta lopulta hän ei enää
saanut häntä nähdä. Kuningatar muutti sitten Suomeen, asui jonkin
aikaa Turussa köyhänä ja murheellisena, mutta sai sitten Juhana
kuninkaalta Kangasalla Roineen rannalla olevan Liuksialan kartanon.
Siinä hän eli monta vuotta, kaikkien rakastamana ja kunnioittamana
lempeytensä tähden. Vuonna 1612 vaipui hurskas kuningatar kuoleman
uneen ja lepää haudattuna Turun tuomiokirkossa, johon Suomi on
hänelle teettänyt arkun mustasta marmorista. Kauniit lasimaalaukset
koristavat kuningattaren hautakappelin ikkunoita ja esittävät
kuvauksia hänen elämästänsä.
Eerik kuninkaalla ja Kaarina kuningattarella oli neljä lasta, joista
kaksi varttui täyteen ikään. Prinsessa Sigrid Vaasasta tuli Klaus
Tottin, Gerknäsin herran, puoliso, ja kuuluisan Aake Tottin äiti.
Poikaa, Kustaa prinssiä, Juhana kuningas vainosi; hänet lähetettiin
ulkomaille, ja hän eli koko ikänsä maanpaossa. Hänestä tuli oppinut
herra, hänet kasvatettiin katoliseen uskoon, hän kärsi paljon
puutetta ja koki ihmeellisiä elämänvaiheita. Kerrotaan, että hän
kerjäläiseksi puettuna katseli orpanansa, Sigismund kuninkaan,
kruunausta Varsovassa. Silloin hän oli tuntenut sisarensa Sigridin
hovineitojen joukosta. Hän oli ilmaissut itsensä tälle, ja sisar oli
antanut hänelle kaikki pienet säästörahansa. Suomeen hän ei saanut
tulla; ainoastaan kerran hän sai syleillä äitiänsä Tallinnassa ja
kuoli ennen häntä v. 1607.
Vielä tänäkin päivänä, kun Liuksialan kartanoa katselee, johtuu
mieleen Kaarina Maununtytär. Siellä hän on kauan yksinäisyydessä
itkenyt kyyneleitä, ei kadonneen kruununsa, vaan onnettoman
puolisonsa ja maanpakolaisen poikansa tähden. Roineen aallot ovat
vastaanottaneet hänen viattomat kyyneleensä ja kertovat niistä
tuleville sukupolville. Aika on ammoin hävittänyt hänen lyhytaikaisen
loistonsa ja hänen pitkällisen surunsa jäljet; mutta hänen hyvyytensä
elää vielä tänäkin päivänä siunatussa muistossa.
Kaarina Maununtyttären laulu Eerik XIV:lle.
Sydän myrskyvä unelmoi
tyynessä sylin armaan!
Metsä nyt hiljalleen tarinoi,
Luojan kiitosta puut huminoi.
Syliss' armaan
saat levon varmaan,
Jumal' yksin on päivä, mutt' maailma on yö.
Paina kuin äitisi helmahan pää,
kruunusi pirstoilla nuku!
Kulta ja korskeus jäähdyttää,
yksin rakkaus lämmittää.
Kruunullas nuku:
Armo ei huku,
Jumal' yksin on puhdas, mutt' syntiset me.
Valtakuntas nyt sylini on;
nuku valtasi suojaan!
Viha vie harhaan, mut usko vakaa on.
Herrahan nuku, sa rauhaton,
huolista suojaan
luottaen Luojaan!
Jumal' yksin on ylvä, mutt' tomua me.