Vuonna 1527 oli Ruotsissa valtiopäivät Vesteråsin kaupungissa.
Siellä päätettiin, että Jumalan sanaa piti puhtaana saarnattaman
koko valtakunnassa; ettei kenenkään enää tullut totella paavia; että
piispain ja pappien tuli olla kuninkaalle alamaiset ja että kirkkojen
omaisuus oli kuuluva kruunulle. Siten oli katolinen oppi Ruotsin
valtakunnasta hävitetty. Aikanaan se oli saanut toimeen paljon hyvää,
kuten ennen on kerrottu, mutta nyt oli tullut aika, jolloin sen
erhetysten täytyi väistyä puhtaamman opin tieltä.
Ensimmäinen evankelista oppia suosiva Turun piispa oli _Martti
Skytte_. Hän oli harras ja hyväätekeväinen mies, joka omalla
kustannuksellaan lähetti nuoria miehiä Wittenbergiin oppiansa
kartuttamaan. Yksi näistä oli _Mikael Agricola_, kalastajan poika
Pernajan pitäjästä. Hän tuli Turun koulun rehtoriksi ja viimein
Martti Skytten jälkeen Turun piispaksi v. 1554. Mutta Viipuriin
kuningas asetti toisen piispan, _Paavali Juustenin_, niin että Suomi
silloin oli jaettuna kahteen hiippakuntaan.
Mikael Agricola oli hyvin ponteva, oppinut ja väsymätön mies. Jo se
oli suurta, että hän köyhästä ja alhaisesta säädystä oli työllään
kohonnut niin korkealle kunniasijalle kuin Turun piispanistuin
oli; mutta tämä ei ollut hänen suurin ansionsa. Hänen nimensä
tuli Suomessa rakkaaksi ja kuuluisaksi siitä, että hän ensiksi
alkoi kirjoittaa ja painattaa kirjoja suomenkielellä. Ennen hänen
aikaansa ei ollut olemassa ainoatakaan suomenkielistä kirjaa. Oli
ainoastaan käsinkirjoitettuja latinalaisia kirjoja, ruotsinkielisiä
pyhimystaruja ja kolme kirjaa katolista jumalanpalvelusta varten,
nekin Saksassa painetut. Mitäpä muita kirjoja tarvittiinkaan,
kun ainoastaan papit osasivat lukea! Suomessa ei ollut yhtäkään
kirjapainoa, ja Ruotsissa yksi ainoa. Kirjain painattaminen oli
kallista, eikä ainoatakaan kirjaa saatu painaa kuninkaan luvatta.
Mutta tämä ei Agricolaa pelottanut. Hän sovitti kirjoitukseen
suomenkielen sanat ja taivutukset, joita ei vielä koskaan ennen
ollut kirjoissa käytetty. Hän sai kuninkaan oivaltamaan suomalaisten
kirjain hyödyllisyyden, ja hänelle suotiin vähän apua niiden
painattamiseen Tukholmassa. Ja hän alkoi siitä, mistä kaikki
kirjanluku alkaa: hän painatti suomalaisen aapiskirjan noin vuonna
1540. Sitten hän julkaisi Lutherin vähän katkismuksen suomeksi ja
sitten rukouskirjan, joka "kului kaikkien suomalaisten käsissä".
Suurimmaksi kunniakseen ja onnekseen hän katsoi koko raamatun
kääntämistä suomeksi, mutta ei ennättänyt suomentaa muuta kuin
muutamia osia siitä. Kuitenkin hän sai suureksi ilokseen painosta
julkaistuksi koko _Uuden Testamentin_ suomeksi vuonna 1548, ja
se, joka tämän on tehnyt, ei ole elänyt turhaan. Sillä nyt sai
suomalainen kansa ensimmäisen kerran omalla äidinkielellään lukea
maailman suurinta, pyhintä ja kalleinta kirjaa, Jumalan omaa
ilmoitettua sanaa. Ja niin oli, kuin profeetta Jesaja sanoo: "Kansa,
joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; niille, jotka asuvat
kuoleman varjon maassa, paistaa kirkas valo."
Niin, totisesti tämä oli suurin hyvyys, mitä Jumala suomalaisen
miehen kautta saattoi kansalleen osoittaa. Agricolan työ kantoikin
runsaita hedelmiä kaikiksi ajoiksi. Vuonna 1541 oli raamattu jo
ilmestynyt ruotsiksi. Siitä ajasta alkaen Jumalan sana astui kansan
keskuuteen ja kylvi jaloa siementä suvusta sukuun. Moni vielä luuli
Jumalan sanan tulevan häväistyksi siitä, että se käännettiin kansan
kielelle. Mutta Agricola kirjoitti rukouskirjansa alkulauseeseen:
"Kyllä se kuulee suomen kielen,
Joka ymmärtää kaikkein mielen."
Kovasta työstä oli tämän suuren isänmaanystävän terveys heikontunut.
Hän kuoli ainoastaan 47 vuoden ikäisenä v. 1557 paluumatkalla
Moskovasta, jonne kuningas oli hänet lähettänyt muiden edustajain
kanssa rauhansopimusta tekemään. Mikael Agricola haudattiin
Viipuriin, ja kiitollinen Suomen kansa on pystyttänyt hänelle sinne
muistopatsaan.