Kalmarin unionin viiden viimeisen vuosikymmenen aikana eivät
ruotsalaiset eivätkä suomalaiset tahtoneet olla Tanskan kuninkaan
alamaisina, vaan valitsivat itselleen omat valtionhoitajansa. _Sten
Sture vanhempi_ hallitsi Ruotsia kiitettävällä tavalla lähes 30
vuotta, mutta vähän oli hänellä aikaa pitää Suomesta huolta, jota
silloin sota hävitti. Hänen jälkeensä tuli valtionhoitajaksi _Svante
Sture_, urhoollinen ja ankara sotilas. Viimeksi hallitsi valtakuntaa
_Sten Sture nuorempi_, lempeä ja suosittu herra, joka kaatui vuonna
1520 sodassa tanskalaisia vastaan.
Tanskan kuninkaat eivät tahtoneet luopua Ruotsin kruunusta. Yksi
heistä oli _Hannu_ niminen. Hän hallitsi jonkin aikaa Ruotsia ja
Suomea, mutta hänet karkoitettiin pois, ja silloin syttyi sota
Tanskaa vastaan uudelleen. Siihen aikaan eivät tanskalaiset olleet
suosittuja vieraita Suomessa. He nousivat laivoistaan rannikoille,
ryöstivät ja polttivat taloja sekä riensivät saaliineen takaisin
laivoihinsa. Rannikoilla asuvilla talonpojilla oli harvoin apua
sotaväestä, ja heidän täytyi itse puolustautua. He laskivat kiviä
ja paaluja kulkuväyliin, virittivät jännitettyjä jousia metsäteille
ja vierittivät vuorten jyrkiltä rinteiltä suuria kiviä ryntäävän
vihollisen päälle. Kaikki tämä ei paljon auttanut. Eräänä yönä
elokuussa vuonna 1509 heräsivät Turun kaupungin porvarit hälinään
ja aseiden kalskeeseen. Tanskalaiset olivat hyökänneet kaupunkiin,
tunkeutuivat huoneihin, tappoivat monta asukasta ja ryöstivät kaikki,
mitä käsiinsä saivat. Rikas Turku ei sitten enää päässyt entiseen
vaurauteensa, ja maassamme oli siihen aikaan paljon rauhattomuutta.
Hannu kuninkaan jälkeen tuli hänen poikansa _Kristian II_ Tanskan,
Ruotsin ja Norjan kuninkaaksi. Hän oli niin viisas ja rohkea, että
hän olisi ollut pohjoismaiden suurimpia kuninkaita, jollei samalla
olisi ollut viekas ja julma. Hän lupasi valtakunnan ylhäisimmille
herroille rauhan ja kuninkaallisen suosionsa, jos he tulisivat
hänen kruunausjuhlaansa Tukholmaan. Suomen herrat eivät luottaneet
kuninkaan lupauksiin, vaan jäivät kotiinsa. Ruotsin herrat menivät.
Kahtena päivänä oli suuret, iloiset pidot; mutta kolmantena päivänä
suljettiin Tukholman portit. Useita vangittiin, syytettiin ja
tuomittiin vääräuskoisina kuolemaan, koska paavi oli julistanut
pannaan Sten Sturen puoluelaiset. Kaksi piispaa, monta herraa ja
porvaria mestattiin kuninkaan silmäin edessä Tukholman Isolla
torilla. Tätä julmaa lupauksen rikkomista nimitettiin _Tukholman
verilöylyksi_, ja siitä päivästä alkaen sanottiin kuningasta Kristian
tyranniksi.
Sitten pystytettiin hirsipuita monin paikoin Ruotsissa, ja mestaaja
sai paljon työtä. Kuningas lähetti Suomeen Hemming Gadin, Ruotsin
suurimman valtiomiehen, joka monta vuotta oli maatansa palvellut,
mutta elämänsä 90:ntenä vuotena palveli Kristian kuningasta. Hemming
Gad kertoi täällä, että Kristian oli hyvä ja rehellinen kuningas.
Suomalaiset uskoivat häntä ja antautuivat vapaatahtoisesti Tanskan
vallan alaisiksi. Mutta kuningas lähetti päälliköilleen käskyn
jatkaa verituomioita Suomessakin. Monta urhoollista suomalaista
miestä mestattiin ja Raaseporin luona katkaisi mestaajan kirves
Hemming Gadinkin harmaan pään. Nyt Kristian kuningas luuli valtansa
turvatuksi kaikissa valtakunnissaan, sillä samalla lailla oli hän
Norjassakin perinpohjin masentanut kaiken vastustuksen.
Mutta Jumalan vanhurskas tuomio kohtasi tätä julmaa kuningasta
ja syöksi hänet alas vallan kukkuloilta. Ensin nostivat Ruotsin
talonpojat, sitten Suomenkin aatelisto ja talonpojat kapinan
petollista Kristian kuningasta vastaan, joka oli tahrannut kätensä
niin monen viattoman verellä.
Silloin eli täällä suomalainen aatelismies, nimeltä Niilo Grabbe,
Grabbakan herra. Hän rupesi pienen rohkean miesjoukon päälliköksi
ja alkoi omin päin käydä sotaa tanskalaisia vastaan. Niilo Grabbe
oli salaisessa liitossa kansan kanssa, purjehti pitkin rantoja ja
tunsi kaikki tanskalaisten yritykset. Hän hiipi öisin maihin, karkasi
tanskalaisten kimppuun näiden nukkuessa nimismiesten taloissa,
sulki ovet ja poltti viholliset huoneihin. Hän oli joka paikassa
eikä missään. Kun tanskalaiset etsivät häntä Porvoosta, saivat
he siellä tietää hänen olevan Kokemäellä. Kohta sen jälkeen hän
oli Tallinnassa. Tanskalaiset eivät koskaan olleet turvassa hänen
hyökkäyksiltään, ja viimein Grabbe herätti sellaista kauhua, ettei
yksikään vihollinen uskaltanut tulla maahamme muutoin kuin suuret
sotavoimat mukanaan. Mutta silloinkin kun tanskalaiset tulivat
mieslukuissina, ei yksikään heistä uskaltanut öisin nukkua; niin
pelkäsivät kaikki Niilo Grabbea.