Muinoin oli monen hurskaan erakon tapana paeta erämaahan rukoilemaan
yksinäisyydessä. Toiset perustivat erityisiä rakennuksia, joita
nimitettiin _luostareiksi_ ja joissa monta henkeä asui yhdessä
maailmasta erotettuina. _Munkeilla_ oli eri luostarit ja _nunnilla_
samoin. He elivät ankarien sääntöjen mukaan ja alinomaisissa
hartauden harjoituksissa. Moni hylätty, moni onneton ja vainottu sai
toivomansa turvapaikan hiljaisten luostarinmuurien suojassa.
Katolisena aikana oli Suomessa seitsemän luostaria.
Fransiskaanimunkeilla, joita harmaiden kaapujensa tähden sanottiin
_harmaiksi veljeksiksi_, oli luostari Viipurissa ja Raumalla.
Dominikaanimunkeilla eli _mustilla veljeksillä_ oli luostari Turussa,
toinen Viipurissa ja kolmas Köökarissa. Sitäpaitsi oli _Birgitan
nunnakunnalla_, jonka Ruotsin pyhä Birgitta oli perustanut, luostari
Naantalissa, ja tämä tuli kaikista luostareistamme kuuluisimmaksi.
Naantalin luostarin perusti piispa Maunu Tavast vuonna 1443, ja siitä
tuli pian Suomen rikkain luostari. Moni lahjoitti sille maatiloja
"sielunsa autuudeksi" tahi saadaksensa siinä asunnon kuolinpäiväänsä
asti ja sitten leposijan luostarin pyhässä kirkkomaassa. Toiset
antoivat koristuksia ja rahaa, jotta siellä luettaisiin messuja ja
ainaisia esirukouksia heidän ja heidän lastensa puolesta. Lisäksi
luostari osti maatiloja ja oli niin rikas, että sillä oli taloja,
myllyjä ja kalavesiä kaikissa osissa maatamme, kivitaloja Turussa ja
Tukholmassa, vieläpä maatiloja Ruotsissakin.
Tämän luostarin tilat olivat koko maan parhaiten viljeltyjä. Niissä
pantiin toimeen järjestetty maanviljelys, niissä istutettiin
hedelmäpuita, viljeltiin pellavaa, hamppua ja humalaa, jotka nyt
tulivat Suomessa yleisemmin tunnetuiksi. Luostarin vieressä oli suuri
puutarha, jossa oli paljon hyödyllisiä kasveja. Ja ahkerat nunnat
kutoivat sukkia ja pitsejä sekä neuloivat korko-ompeluksia ja mutta
kauniita käsitöitä. Heidän aikansa kului rukouksissa, työskentelyssä
ja hyväntekeväisyydessä. Kaikki köyhät saivat luostarissa ruokaa, ja
nunnat veivät sairaille alinomaa lääkkeitä, sillä siihen aikaan ei
maassamme ollut lääkäreitä.
Ensimmäiset nunnat tulivat tänne Ruotsista, Vadstenan luostarista,
mutta sittemmin vihittiin nunniksi suomalaisia neitoja; he
leikkauttivat pitkät tukkansa, pukivat yllensä harmaan nunnanpuvun,
valkean päähineen ja mustan hunnun. Eri rakennuksessa asui munkkeja,
jotka ripittivät ja jakoivat anteita. Koko luostari oli rauhoitettu,
niin että pahantekijätkin saivat siellä turvapaikan. Siellä luettiin
messuja yöt päivät, siellä nunnat ja munkit juhlapäivinä kulkivat
juhlasaattueissa. Monta toivioretkeläistä tuli kaikilta seuduilta
sinne rukoilemaan pyhää Birgittaa ja saamaan syntinsä anteeksi.
Niin syntyi vähäinen kukoistava kaupunki, sekin Naantali nimeltään,
hyötyen noista monista pyhissäkävijöistä.
Sellainen oli Naantali katolisella ajalla. Sitten tuli
uskonpuhdistus, joka teki luostareista lopun. Munkit tulivat papeiksi
maalle, nuoremmat nunnat menivät naimisiin, luostari rappeutui,
menetti maatilansa ja tuli niin köyhäksi, että sen täytyi pyytää
kuninkaalta armolahjaa. Muutamia nunnia jäi sinne rukoilemaan
salaisesti pyhää Birgittaa. Viimeinen abbedissa eli johtajatar
oli Briita Kurki, joka kuoli v. 1577. Viimeisen nunnan nimi oli
Elina Knuutintytär, joka eli vielä vuonna 1592. Mutta Naantalin
luostarikirkkoa käytetään vielä tänäkin päivänä luterilaisena
kirkkona. Vuonna 1628 keväällä eräs nuori herra ampui huvikseen
naakkaa, joka istui kirkon katolla. Kävi niin huonosti, että
kirkko syttyi palavasta etupanoksesta tuleen ja paloi kokonaan.
Kansa sanoi, että se oli Pyhän Birgitan sallima rangaistus ampujan
väkivallanteosta, koska kaikki elävät olennot siellä olivat
rauhoitetut. Kiviseinät jäivät palamatta, kirkko laitettiin uudestaan
kuntoon. Muutamia messupukuja ja pyhäinkuvia on näihin asti siellä
säilynyt katolisen ajan muistoina. Ja Naantalin kaupungissa on
sukankudonta ja villateosten valmistus yhä pysynyt muistona ahkerain
nunnain töistä.