Pähkinäsaaren rauhansopimuksen jälkeen alkoivat nuo neljä keskenään
vihollista heimoa, jotka siihen asti olivat asuneet tässä maassa --
karjalaiset, hämäläiset, lappalaiset ja ruotsalaiset -- vähitellen
liittyä yhdeksi kansaksi. Heille tuli nyt yhteinen isänmaa,
yhteiset viholliset, yhteiset ystävät, yhteinen esivalta, yhteinen
kristinusko, yhteiset lait ja rauhallinen kanssakäyminen keskenään
kaikkien eduksi. Tästä kasvoi vähitellen nykyinen _Suomen kansa_,
joka ennen oli ollut olemassa ainoastaan pirstaleina. Ja monta
sataa vuotta kului, ennenkuin tämä kansa liittyi yhteen rakkaudessa
ja sovinnossa, kestääpä tätä liittymistä vielä tänäkin päivänä.
Ainoastaan lappalaiset jäivät kaukaisen asuinpaikkansa tähden enemmän
erilleen.
Etelä-Suomi oli kauan ollut asuttuna, kun suurimmassa osassa Keski- ja
Pohjois-Suomea ei ollut muita asukkaita kuin kuljeskelevia
lappalaisia. Näissä erämaissa oli etelämpänä asuvain suomalaisten
tapana kesäisin metsästää ja kalastaa, mutta syksyllä he muuttivat
takaisin kotiseuduillensa. He pitivät erinäisiä järviä ja
metsästysmaita ominaan eivätkä sallineet kenenkään muun niissä
kalastaa eikä metsästää. Jokainen talonpoika hallitsi kuin kuningas
suuria takamaita, jotka olivat useiden peninkulmain päässä talosta.
Kun ruotsalaiset toivat maahamme kristinuskon, muutti monta pakanaa
takamaille saadakseen rauhassa elää vanhassa uskossaan. Muutamat
kulkivat pirkkalaisten mukana pohjoiseen päin; toiset muuttivat
sisämaahan, jossa luulivat saavansa enemmän tilaa. Vihollisen
hyökkäykset Venäjän rajan takaa pakottivat monen muuttamaan kauemmas
länteen ja pohjoiseen. Useimmat eivät olleet tottuneet tasaamaan
maata naapuriensa kanssa. Naapuria pidettiin melkein vihollisena.
Lestijärven kappelissa asui mies Hiidenniemellä. Tämä tapasi kerran
naapurinsa, joka asui 8 peninkulman päässä Himangalla, ja joutui
hänen kanssansa riitaan metsämaista. Viimein he tekivät semmoisen
sopimuksen, että suuri kangas määrättiin heidän väliseksi rajakseen.
Kokemäen pitäjässä sanotaan muinoin olleen ainoastaan yhden talon.
Talon isäntä näki lastun kulkevan virran mukana ja arvasi siitä, että
hän oli saanut naapurin. Hän lähti kohta etsimään naapuriansa ja
tapasi hänet siinä, missä nyt on Kaukolan kylä Tyrvään pitäjässä, 6
peninkulman päässä Kokemäeltä.
Kun oli vaikea raivata teitä synkkiin metsiin, muutti kansa
enimmiten jokivarsia myöten tahi järvenrantoja pitkin. Väestö
levisi merenrannikoilta sisämaihin. Senvuoksi useat pitäjät
Länsi-Suomessa jatkuvat kauas itään päin jokivarsia pitkin; mutta
poikkipäin pohjoisesta etelään ne ovat kaitaisia. Laiksi säädettiin,
että se, joka ensinnä tahtoi asua ja viljellä autiota seutua, oli
saava omakseen maan, metsän ja kalaveden sillä ehdolla, että hän
määrävuosien kuluttua alkoi maksaa kruunulle veroa.
Maakunnat ovat tulleet viljellyiksi ja asutuiksi seuraavassa
järjestyksessä. Ensiksi Etelä-Karjala, Uusimaa, Varsinais-Suomi,
Ahvenanmaa, Etelä-Häme ja ne osat Pohjois-Pohjanmaata, joissa
kainulaiset asuivat. Sitten Etelä-Satakunta, Etelä-Savo ja Pohjanmaan
rannikko. Viimeksi tulivat asutuiksi Pohjois-Satakunta, Pohjois-Savo,
Pohjois-Karjala, Pohjois-Häme sekä Pohjanmaan asumattomat sydänmaat.
Mutta Suomi on niin suuri ja kansa niin vähälukuinen, että täällä
vielä nykyaikanakin on paljon autioita tai harvaan asuttuja seutuja.
Ja aikojen kuluessa on paljon siirtymisiä tapahtunut paikasta
paikkaan, siirtymisiä, joista ei enää voi muuten kuin arvailemalla
saada selkoa.