Kaikissa maissa ovat ensimmäiset kristityt ilolla uhranneet henkensä
Jumalan ilmoitetun sanan puolesta, ja niin tapahtui Suomessakin. Kun
Henrik piispa jonkun aikaa oli pelkäämättä saarnannut kristinoppia,
menetti hän henkensä levittäessään Jumalan valtakuntaa pakanain
keskuuteen.
Kauan tiesi kansa kertoa useita tarinoita hänen kuolemastaan. Täällä
sanottiin olleen Lalli nimisen pakanallisen miehen, joka vihasi
piispaa. Eräällä matkallaan sanotaan piispan tulleen Saaristen
kartanoon, joka oli Lallin oma. Lalli ei ollut kotona, ja piispa
pyysi ruokaa hänen vaimoltaan Kertulta. Kun ruokaa ei annettu,
käski piispa palvelijainsa ottaa, mitä he tarvitsivat, mutta maksoi
kaikki, mitä olivat ottaneet, ja matkusti eteenpäin. Lalli tuli
renkineen metsästä kotiin, ja Kerttu valitti piispan ja hänen väkensä
käytöksestä. Heti valjastutti Lalli hevosensa, ajoi piispaa takaa,
tapasi hänet kahdeksan peninkulman päässä Köyliön järven jäällä ja
löi hänet kirveellä kuoliaaksi.
Eräs pyhimystaru kertoo piispan peukalossa olleen kalliin sormuksen.
Lalli löi peukalon poikki saadakseen sormuksen, mutta peukalo putosi
jäälle lumeen, eikä sitä löydetty. Seuraavana keväänä souti sokea
ukko poikineen Köyliön järvellä, ja poika näki korpin nokallaan
nokkivan veden pinnalla kelluvaa jääkappaletta. He soutivat sinne ja
löysivät Henrik piispan peukalon sormuksineen. Kun tuo sokea vanhus
kosketti katkaistulla peukalolla silmiänsä, sai hän näkönsä jälleen.
Ja Henrik piispan muistoksi on vielä tänäkin päivänä katkaistu
peukalo sormuksineen kuvattuna Turun tuomiokapitulin sinetissä.
Toinen kertomus tietää, että Lallilla kotiin tullessaan oli
piispanhiippa päässä, ja kun hänen vaimonsa Kerttu kysyi häneltä,
mistä hän oli saanut niin kauniin päähineen, yritti Lalli ottaa
hiipan päästään, mutta silloin lähtivät hiipan mukana hiukset päästä.
Sitten nähtiin kauan kaikissa Suomen kirkoissa maalattuja puukuvia,
jotka kuvasivat Henrik piispaa jaloillaan polkemassa murhaajaansa. Ja
Lalli oli niissä hiuksettomaksi kuvattuna.
Kolmas satu kertoo uskollisen palvelijan ottaneen huostaansa piispan
ruumiin ja ajaneen eteläänpäin, ensin hevosella, sitten härällä.
Siihen paikkaan, mihin härkä väsyneenä pysähtyi, rakennettiin
Nousiaisten kirkko, ja siinä säilytettiin kauan Henrik piispan luita.
Vuonna 1300 ne vietiin hyvin juhlallisesti Turun tuomiokirkkoon,
ja tätä päivää, kesäkuun 18:tta päivää, vietettiin sitten
juhlapäivänä. Luut pantiin hopeiseen arkkuun kirkon pääalttarin
viereen, ja niitä pidettiin kalliina pyhänjäännöksinä. Sillä samoin
kuin Eerik kuningasta palvottiin Henrik piispaakin kuolemansa
jälkeen pyhimyksenä. Häntä pidettiin Suomen suojeluspyhimyksenä,
jonka alinomaa luultiin rukoilevan Jumalalta menestystä Suomelle.
Kansa palvoi kauan pyhää Henrikiä, jotta hän rukoilisi kaikkien
maamme sairasten, kaikkien hädänalaisten, kaikkien onnettomien ja
murheellisten puolesta. Varsinkin anottiin tätä Henrikinmessuna, jota
vietettiin pyhimyksen kuolinpäivänä, 19 p:nä tammikuuta, ja joka
hänestä on saanut nimensä. Silloin oli Turussa markkinat, jotka ovat
pysyneet aina meidän aikoihimme asti.