Jo tuhat vuotta sitten oli Jumalan ilmoitettua sanaa ja Kristuksen
pyhää oppia saarnattu suurimmassa osassa Eurooppaa. Eteläpuolella
Itämerta asuvat kansat kärsivät paljon pohjoismaiden viikinkien
väkivallantöistä ja toivoivat, että nämä käännytettäisiin
kristinuskoon, joka opettaa ihmisiä rakastamaan toisiansa. Saksasta
ja Englannista lähti silloin hurskaita, rohkeita miehiä saarnaamaan
kristinoppia pohjoismaiden pakanoille. Näillä miehillä oli kova ja
hengenvaarallinen työ; moni heistä kärsi kuoleman uskonsa tähden,
mutta heidän sijaansa tuli yhtenään uusia opettajia, jotka eivät
pitäneet suurta lukua hengestään, kun vain saivat sieluja Jumalan
valtakunnalle. Viimein eräs Ruotsin kuningas kastatti itsensä. Hänen
nimensä oli Olavi, lisänimeltä Sylikuningas. Hän eli 1000 vuotta
jälkeen Kristuksen syntymän. Etelä-Ruotsi tuli silloin kristityksi,
mutta Pohjois-Ruotsi oli vielä pakanuuden vallassa, ja siellä kesti
vielä pitkiä, verisiä sotia kristittyjen ja pakanain välillä 150
vuotta, ennenkuin pohjoisten seutujen kansa saatiin tunnustamaan
"valkeata Kristusta", joksi he Vapahtajaa nimittivät.
Upsalassa hallitsi Eerik niminen kristitty kuningas pakanallisia
svealaisia. Hän oli oikeutta harrastava kuningas ja urhoollinen
sotasankari sekä lisäksi sydämeltään hurskas mies. Hän pakotti
vihdoin uppiniskaisimmatkin pakanat pyhään vesikasteeseen, ja hänen
aikanansa, vuoden 1150:n vaiheilla Kristuksen syntymän jälkeen,
tuli siis koko Ruotsi kristinuskoon käännytetyksi. Viikinkiretket
taukosivat, kirkkoja rakennettiin kaikkiin valtakunnan osiin, ja
ikäänkuin uuden valon kaunis aamurusko koitti tuolle villiytyneelle
maalle ja sen jäykälle, sotaiselle kansalle.
Itämeren rannikoilla asuvat pakanalliset suomalaisheimot olivat nyt
vuorostaan alkaneet ahdistaa Ruotsin rannikoita merirosvouksillaan.
Eerik kuningas päätti kukistaa heidät ja sai tukea Rooman paavilta.
Tähän aikaan oli suuria sotajoukkoja kristitystä Euroopasta lähtenyt
valloittamaan Jerusalemia ja Vapahtajan hautaa takaisin uskottomilta,
jotka tunnustivat väärän profeetan, Muhammedin, oppia. Sellaisia
retkiä nimitettiin _ristiretkiksi_, koska näet kaikilla niihin
osallisilla oli ristinmerkki. Mutta kun pyhä hauta oli voitettu
takaisin, tehtiin ristiretkiä muihinkin pakanamaihin. Ylt'ympäri
koko Ruotsia saarnattiin nyt sellaista ristiretkeä Suomen pakanoita
vastaan. Sitä sanottiin pyhäksi sodaksi, jossa jokainen sotija oli
saava syntinsä anteeksi ja se, joka kaatui, iankaikkisen autuuden.
Ruotsalaiset olivat sodanhimoisia, ja heillä oli nyt rauha omassa
maassaan; he olivat aina valmiit sotimaan saavuttaakseen kunniaa ja
voittoa. Nyt luvattiin heille lisäksi autuus siitä, mihin heidän
hartain halunsa paloi; eivätkö he siis mielellään olisi kuulleet
sellaista kehoitusta!
Monet tuhannet urhoolliset miehet tarttuivat aseihin, kuvasivat
ristin kilpeensä tai ompeluttivat sen vaatteihinsa, ja valtakunnassa
syntyi riemu ja palava kiihko kristinopin levittämiseen. Se, joka
itse on saanut jotakin hyvää, mikä täyttää koko hänen sielunsa
ilolla, tahtoo mielellään jakaa samaa hyvää muillekin.