(Kalevalan 16:nnessa runossa.)
Väinämöinen olisi veistänyt venheen, vaan puuttui tarvepuita. Pellon
poika, Sampsa Pellervoinen, lähti etsimään metsästä puita ja tuli
haavan luokse. "Älä minuun koske", sanoi haapa; "kolmasti tänä
kesänä söi toukka sydämeni, vuotava vene minusta tulee ja pursi
uppoavainen". Sampsa tuli hongan luokse. "Älä minuun koske", sanoi
honka; "minä olen honka huolainniekka, kolmasti tänä kesänä korppi
koikkui latvassani". Sampsa meni tammen luokse, ja tammi sanoi
olevansa aivan vikautumaton; käki vain sen oksilla oli kukkunut ja
linnut lehvillä levänneet. Sampsa kaatoi tammen, ja Väinämöinen alkoi
laulamalla veistää venettä.
Hän oli jo puuttanut pohjan ja liittänyt laidat, kun havaitsi
parraspuita päättäessään uupuvansa kolme sanaa. Mistäpä hän saisi
nämä sanat? Saisiko pääskysen päälaelta, joutsenkarjan juonen päästä,
hanhilauman hartioilta? Hän tappoi pääskysiä, joutsenia ja hanhia
laumoittain, mutta ei saanut puoltakaan sanaa. Hän etsi sanoja
kesäpeuran kielen alta, suusta valkean oravan, sai monta sanaa, mutta
kaikki avuttomia. Sitten hän päätti etsiä sanoja Tuonen pimeästä
kodista, Manalan ikimajoista.
Väinämöinen lähti matkaan, kulki kolme viikkoa vitsikkoa, tuomikkoa
ja katajikkoa; silloin hän näki kaukana Manalan saaren Tuonen
mustassa virrassa ja huusi Tuonen tytärtä tuomaan hänelle lauttaa.
Tuonen pieni tytär pesi poukkuja rannalla ja kysyi, miksi hän
taudin tappamatta, surman musertamatta oli tullut Manalan majoille?
Väinämöinen vastasi kielastellen: "Tuoni minut tänne tuotti, Mana
mailtani veteli, rauta mun Manalle saattoi, vesi ja valkea toivat
minut Manalaan." Mutta Tuonen neitoa ei ollut niin helppo pettää.
"Jos Tuoni olisi tuonut sinut tänne, olisi sinulla Manan kintahat
kädessä: jos rauta olisi sinut tappanut, niin verin vaatteesi
valuisi; jos vesi olisi sinut hukuttanut, niin vesin helmasi
herahteleisi; jos tuli olisi sinut polttanut, niin olisihan partasi
palanut." Väinämöisen täytyi tunnustaa, että reki oli rikkoutunut
runoilta ja jalas taittunut lausehilta. "Voi hullua miestä", sanoi
Tuonen neito, "kun tulet syyttä ja tauditta Manalan majoille! Palaa
hetimiten maillesi; paljon on tänne tullehia, ei paljon palannehia."
Väinämöinen vastasi: "Akka tieltä kääntyköhön, ei mies pahempikaan."
Väinämöinen siis saatettiin mustan virran poikki. Tuonelassa
tarjottiin vieraalle olutta, mutta matoja ja sammakoita mateli
juomatuopissa. Sanoja ei hänelle aiottu antaa, ja sanottiin, ettei
hän täältä pääsisi sinä ilmoisna ikänä kotihinsa kulkemaan.
Väinämöinen uuvutettiin unehen, mutta mies makasi, vaate valvoi.
Tuonelassa oli vanha käykkäleuka akka ja kolmisormi ukko. Akka
kehräsi vaskilankoja, ukko kutoi niistä pitkän satasylisen nuotan.
Tuonen rautanäppi poika veti nuotan vinoon Tuonelan joen poikki,
jottei Väinämöinen pääsisi pakenemaan. Mutta Väinämöinen havaittuaan
tuhon tulevan, muuttelihe käärmeeksi ja luikerteli vaarallisen paikan
lävitse. Aamulla meni Tuomi poika kokemaan nuottaansa. Sai siitä
satoja taimenia ja tuhansia pieniä kaloja, mutta Kalevan uros oli
päässyt pakoon ja palannut onnellisesti kotiinsa.
Hyvin iloinen oli Väinämöinen, kun näin oli päässyt kuoleman
pauloista. "Älköhön", sanoi hän, "älköhön hyvä Jumala sitä suvaitko,
itsemennyttä manalle; paljo on sinne saaneina, vähän sieltä tulleina.
Ja älköön kukaan tehkö syytä syyttömälle, sillä pahoin palkka
maksetaan Tuonelan kodissa: vuode on siellä kuumista kivistä, peitto
kyistä ja käärmehistä kudottu."
Sitten kertoo toinen satu, kuinka Väinämöinen voimallisella
laulullaan herätti kuolleista jättiläisen, Vipusen, ja vaati häneltä
nuo kolme sanaa. Jättiläinen nielaisi liian rohkean laulajan suureen
kitaansa, mutta Väinämöinen laati hänen vatsaansa pajan ja vaivasi
jättiläistä siksi, että tämän täytyi ilmoittaa hänelle sanat ja
päästää hänet ilmoille jälleen.
Nyt Väinämöinen sai veneensä valmiiksi eikä tarvinnut siihen nauloja
eikä kirvestä. Vene syntyi veistämättä, laiva lastun ottamatta.