(Kalevalan 13:s, 14:s ja 15:s runo.)
Ylpeänä urotöistään Lemminkäinen kysyi Pohjolan kaunista tytärtä
vaimokseen. "En anna", vastasi äiti, "häntä ei saa kukaan muu
kysyä kuin se, joka on hiihtänyt Hiiden nopeajalkaisen hirven."
Lemminkäinen otti suksensa, liukkaat kuin käärmeet, ja hiihti niin,
että tuli suihki ympäri laajan Lapinmaan. Hirvi pääsi pakoon, sukset
taittuivat. Ei ollut enää muuta keinoa kuin pyytää uusia suksia
Ukolta ja rukoilla Tapion pienoista neitiä simapillillä herättämään
nukkuvaa metsänemäntää. Mielikki heräsi, Tapio vaatetti metsän
hopeaan, ja metsästäjä palasi tuoden hiihtämänsä hirven Pohjolaan.
-- "Vielä puuttuu jotakin", sanoi Pohjolan emäntä. "Ennenkuin
saat tyttäreni, pitää sinun suistaa Hiiden ruskea, tulta pärskyvä
hevonen." -- Lemminkäinen otti kultaohjakset ja hopeisen
marhaminnan ja näki kuusikossa hevosen, jonka tukka tulta tuiski,
harja savua suihki. Eipä ollut muuta neuvoa kuin rukoilla Ukkoa
satamaan rautaisia rakeita liekkien jäähdyttämiseksi, ja rakeista
säikähtyneenä hevonen pisti hyvällä päänsä kultaisiin päitsiin.
-- "Vielä et saa tytärtäni", sanoi Pohjolan emäntä "ennenkuin ammut
yhden nuolen nostamalla kauniin joutsenen Tuonelan joesta." --
Lemminkäinen lähti Tuonelaan, mutta tiellä väijyi häntä Pohjolan
sokea paimen, joka otti vesikyyn vedestä ja ampui sen nuoren uroon
maksan läpi. Liian myöhään katui nyt Lemminkäinen, ettei ollut
muistanut kysyä käärmeen sanoja, ja ajatteli kuollessaan rakastettua
äitiänsä. Paimen syöksi hänet Tuonen mustaan jokeen, ja siinä hänet
Tuonen verenhimoinen poika löi kappaleiksi hirmuisella miekallansa.
Sillä välin olivat Lemminkäisen äiti ja hänen hylätty puolisonsa joka
päivä levottomasti silmäilleet tuota ennustavaista harjaa. Eräänä
aamuna he näkivät sen verta vuotavan. Äiti kokosi kourin helmansa ja
juoksi kadonnutta poikaansa etsimään. Rakkaus häntä joudutti, hänen
juostessaan mäet mätkyivät, norot nousivat, vaarat vaipuivat. Viimein
hän tuli Pohjolaan. -- "Missä on minun poikani?" -- "En tiedä" sanoi
emäntä, "kenties ovat karhut ja sudet hänet jäällä repineet. Tahi
lienee katala raukka hukkunut kuohuviin koskiin."
-- "Jo vainen valehteletki", sanoi äiti, "lausu tarkkoja tosia,
taikka surmasi tulevi!"
Nyt täytyi Pohjan emännän kertoa Lemminkäisen vaaralliset koetukset.
Äiti lähti etsimään kadonneen jälkiä. Hän raivasi tieltään kannot
ja kivet, juoksi suuret suot, samosi vetten halki, kysyi hongilta,
tieltä ja kuulta. Kaikki sanoivat itsellään olevan kyllin huolta
omista tehtävistään. Mutta armas aurinko kertoi hänelle Lemminkäisen
onnettoman lopun.
Äiti sai silloin Ilmariselta vaskisen haravan, jonka piit olivat sata
syltä pitkät. Aurinko lähetti hiostavan helteen pimeään Tuonelaan
ja nukutti Tuonelan kansan. Äiti meni poikaansa haravoimaan Tuonen
mustasta virrasta, joka juoksee Manalan halki. Kauan hän teki työtä
väsymättä ja löysi viimein lemmittynsä paloitetun ruumiin. "Heitä
mies vetehen", huusi korppi, "siika on syönyt häneltä silmät, hauki
on hartiat halaissut". Mutta äiti ei epäile. Hän rukoili suonten
hoitajatarta, soreata Suonetarta, solmeilemaan kuolleen suonet,
rukoili Jumalaa liittämään luut lihoa myöten; rukoili mehiläistä
tuomaan mettä Tapiolasta. Kaikki kuulivat hänen rukouksensa.
Mehiläinen lensi yhdeksän meren ylitse ja palasi takaisin, sylissä
seitsemän kuppia täynnä voiteita. Kuolleen ruumis parani, mutta
henkeä siinä ei ollut.
Taas lähetti äiti mehiläisen ylös tähtien välitse Luojan kellareihin,
joissa hyvät henget valmistelivat hopeisissa kattiloissa voiteita,
ja sieltä palasi mehiläinen tuoden tullessaan kalliit voiteet.
Lemminkäinen heräsi ikäänkuin unesta. -- "Kauan olen nukkunut", sanoi
hän. -- "Olet", sanoi hänen armas hoitajansa, "vielä kauemmin olisit
nukkunut, jos ei äiti raukkasi olisi valvonut sinun tähtesi."
-- "Oi", huokasi Lemminkäinen, "sydämeni on tuolla Pohjolan
neitosissa. Vielä en ole ampunut Tuonelan joutsenta."
-- "Heitä herjät joutsenesi", torui äiti, "ja kiitä onneasi ja
julkista Jumalaasi, sillä itsestäni en minä ole voinut mitään. Jumala
ainoastaan voipi kuolleet Tuonen tuvilta henkiin herättää."
Ja he palasivat kotiin.