(Kalevalan 47:nnessä ja 48:nnessa runossa.)
Siihen aikaan, jolloin Pohjan akka, harvahammas, oli sulkenut
auringon ja kuun vuorehen teräksisehen, oli taivaassa ja maassa
yhtämittainen yö. Taivaan ukko etsi kadonneita valkeitaan, mutta
ei löytänyt niitä. Silloin hän iski miekalla tuliterällä tulta
kynnestään ja kätki tulikipunan hopeiseen kehään. Ilman impi pantiin
tulta tuudittelemaan ilman partahalla kultaisessa kätkyessä,
hihnoissa hopeisissa. Mutta kipuna putosi varomattomalta immeltä,
repäisi taivaan reikihin ja suikahti maahan puhki pilvien, läpi
taivaan yhdeksän.
Väinämöinen sanoi veljelleen Ilmariselle: "Lähtekäämme katsomahan,
mikä tuo taivaasta maahan valahti!" Uroot lähtivät, soutivat Nevajoen
poikitse ja tapasivat Ilmattaren, joka kertoi tulen raivoisan kulun.
Se oli ensin pudonnut Tuurin uuteen tupaan, vahingoittanut väen
ja polttanut lapsen kätkyessä. Siitä se kulki polttaen maita ja
soita, ja vierähti viimein aaltoihin Aluenjärven, joka säihkyellen
kuohui yli äyräittensä. Silloin sinervä siika nieli tulisorosen,
ja Aluenjärvi asettui. Mutta tuska tuli siialle, kipuna poltti ja
hän pyysi lohelta apua. Lohi nieli siian, joutui samaan tuskaan ja
pyysi hauelta apua. Hauki nieli lohen, mutta tuska tuli hauellekin.
Väinämöinen ja Ilmarinen kutoivat nyt niinisen nuotan ja kokivat
turhaan pyydystää haukea.
Sitten he kylvivät pellavaa ja kutoivat uuden liinaisen nuotan,
joka oli perältä sata syltä, siulat seitsentä sataa. Nuotta vietiin
vesille, vedettiin ja vennättiin, mutta turhaan. Silloin jatkettiin
siuloja viidellä sylisadalla ja pyydettiin Ahtia ja Vellamoa avuksi.
Viimein saatiin hauki, mutta kukaan ei uskaltanut sitä halkaista.
Päivän poika sai isänsä kultapäisen ja hopeateräisen veitsen ja
halkaisi sillä hauen, löysi sen vatsasta lohen, lohen vatsasta
siian, siian sisästä sinikeräsen, siitä punaisen kerän ja punaisesta
kerästä kipunan. Mutta kipuna pääsi Päivän pojan käsistä, poltti
Väinämöisen parran, Ilmariselta vielä pahemmin poskipäitä ja käsiä
kärventeli ja meni taas hävittämään maailmaa. Viimein Väinämöinen
tapasi sen lahokannon alta, tempasi sen koivun kääpihin ja kantoi
vaskikattilassa tupaansa. Siitä ajasta alkaen on tulta takassa, valoa
tuvassa ja hiilos Ilmarisen ahjossa.
Mutta tulen vihoja parantamaan pyydettiin Turjan tyttöä ja Pohjan
poikaa Lapista tulemaan, hyyssä sukka, jäässä kenkä, hyinen vyöhyt
vyölle vyötty, hyinen kattila kädessä, viskomaan hyydettä ja vilua
vettä haavoille. Ja jos ei tästä tulisi apua, rukoiltiin Ukkoa
ylijumalaa lähettämään jäätä ja hyvää voidetta paranteeksi tuimille
tulen vihoille.