Ruotsalaiset uusmaalaiset harjoittavat, osa maanviljelystä
hedelmällisellä maallaan, osa kalastusta lahdissaan ja
merenrannikoillaan. Mutta maanviljelijällä on myös nuottansa, kuten
kalastajallakin peltotilkkunsa. Heti pohjoisempana asuu suomalainen
väestö, jolla on toisenlaiset tavat. Uudenmaan ruotsalainen on hyvin
toimeentuleva, ilomielinen, ymmärtäväinen, puhelias, mukavuutta
rakastava. Hän asuu rakennuksissa, joissa on pienet ikkunat.
Hedelmäpuita on ikkunain alla ja merileviä rannalla. Kaupunkien
lähistössä hän on oppinut herrastapoihin ja kaupungin hintoihin,
mutta syrjäisempien seutujen asukkailla on vielä paljon vanhoja
tapoja, vaikka ei vanhaa vaatepartta. Helsingistä itäänpäin asuva
väestö eroaa tuntuvasti Helsingistä länteenpäin asuvasta ja puhuu
erilaista ruotsinmurrettaan.
Keväällä, maalis- tai huhtikuussa, lähtee rannikkolainen täällä kuten
muuallakin hylkeenpyyntiin jäälle. Hän vetää silloin vaatteittensa
päälle valkean paidan, panee päähänsä valkean jäniksennahkaisen
lakin ja lähenee, vatsallaan ryömien, jään reunalla olevia arkoja
hylkeitä. Hylje kuuntelee, pyytäjä on hiljaa, hiiskahtamatta. Pam,
pyssy paukahtaa, pyytäjä juoksee saaliinsa luokse ja iskee siihen
rautakoukun, ennenkuin hylje ennättää sukeltaa veteen. Nahasta ja
rasvasta saadaan hyvät rahat, mutta pyyntikeino on vaarallinen ja
vaivalloinen. Usein ajautuu pyytäjä irtaantuneella jääkappaleella
merelle, usein hän putoaa halkeamaan; väliin hän on viikkokausia
poissa, monen peninkulman päässä merellä. -- Pohjanmaalla pyydetään
hylkeitä myöskin harvoilla verkoilla, joihin hylje sotkeutuu, kun
tuntee olevansa kiinni. Silloin ei ole helppoa nostaa veneeseen
sellaista raskasta, elävää otusta, joka väliin saattaa painaa 125:kin
kiloa ja joka urheasti pitää puoliaan terävillä hampaillaan.
Uusmaalainen rakastaa hauskoja satuja. Hänen kertomuksensa
bemböleläisistä ovat hyvin niiden kaltaisia, joita jo tunnemme
hölmöläisistä. Bembölen härkkimellä sekoitettiin puuroa järvessä.
Bemböleläiset pitivät kalliina ostaa suoloja kaupungista ja päättivät
säästäväisyydestä kylvää niitä peltoon. Kun pelto oli karhittava,
tekivät he lujat purilaat, joille panivat hevosen seisomaan, jottei
se sotkisi siementä. Neljä miestä kantoi näin hevosta pitkin peltoa
ja veti karhia perässään. Kun sitten voikukkia kasvoi siihen, mihin
oli suoloja kylvetty, maistelivat bemböleläiset näitä kasveja,
tunsivat ne jokseenkin karvaiksi ja sanoivat toisilleen: "Ne eivät
vielä ole oikein kypsiä, mutta kyllä ne jo hiukan suolalta maistuvat."
Uusmaalaisella on myöskin paljon lauluja, vanhoja ja uusia,
surullisia ja iloisia. Sävelmät ovat usein kauniita, mutta sanoista
hän ei pidä niin suurta lukua, kunhan ne vain kauniilta kuuluvat.
Niiden laita on samoin, kuin nimipäivätoivotuksien hänen tupansa
seinällä: pääasia on, että ne ovat koreiksi maalatut.
Otamme tähän näytteeksi kaksi uusmaalaista kansanlaulua
suomennettuina. Ensimmäinen on Ruotsinpyhtään pitäjästä:
Kah' hyv' iltaa, terveeksi,
valittuni armaani!
Kuink' on maailmassa asias nyt?
Ootko terve, voimissas,
niinkuin luulen olevas,
onko hauskaa, se ilahuttais.
Onko rahaa, kultia
sulla arkullisia,
jospa on, se mun iloni ois.
Onko mieles suruton?
Se sun rikkautes on,
se on kalliimpi kultiakin.
Kun mä sua muistelen,
liikkuu veri suonien;
älä unohda mua, kultasein!
Katso kiiltäväisiä
taivaan pikkutähtiä,
alas maahan lenteleviä.
Ennen meret kuivukoot
niinkuin rantain hietikot,
kuin mä lemmin muuta neitosta.
Pernajalainen merimieslaulu.
Kas, kuinka merimiehet
urheesti astuvat;
kaikk' kauniit neitosetkin
heit' armastelevat.
Kosk' ovat miehekkäät he
ja ilomielisnä
merellä uskaltavat
näin nuoret henkensä.
Maamies se pellon kyntää
tai työss' on niityllään,
saa öisin levoll' olla
ja maata sängyssään.
Me, nuoret merimiehet,
merelle menemme,
ain' oomme valvehella,
vain harvoin nukumme.
Ja tämän laulun teimme
kotiimme tullessa
Englannin kanaalissa
hyvässä tuulessa.
Kun ilma oli kaunis
ja aika hupainen,
niin laadimme me laulun
näin aivan lyhyen.