Mitä lauhkeata, valoisaa ja avomielistä suomalaisessa luonteessa ehkä
on havaittavissa, se on kaikki karjalaista perintöä; mitä vakaata,
hiljaista ja karkeata on kansassamme, se on etenkin hämäläisiltä
perittyä. Varsin kummallista on, että Jumala on asettanut nämä kaksi
erilaista heimoa niin lähelle toisiaan, jotta toinen täydentäisi
toisen vajavuuden. Ja jos Jumala ei olisi asettanut vilkkaita ja
huikentelevaisia karjalaisia itään Venäjätä vastaan, samalla kuin
hän asetti hitaat ja jäykät hämäläiset länteen Ruotsia vastaan, niin
olisi totisesti nykyään moni seikka maassamme toisin.
Hämäläinen on rotevampi, kankeampi ja hartevampi, kestävämpi, jurompi
ja jäykempi kuin hänen veljensä karjalainen. Hänellä on suorempi,
usein ruskea, joskus pellavankarvainen tukka; silmät ovat pienet ja
harmaat tai vaaleansiniset; kasvot leveämmät, iho harmaampi, katsanto
tylympi. Hämäläinen on myöskin harvapuheisempi ja vakaamielisempi,
pitkälle ajatteleva ja itsepintainen, hidas vihastumaan ja hidas
suomaan anteeksi. Hänen uppiniskaisessa luonteessaan on paljon
uskollisuutta. Hän ottaa hyvän ja pahan päivän vastaan samalla
järkähtämättömällä tyyneydellä.
Hämäläinen on siis se varsinainen kivenvääntäjä, joka on leimansa
painanut kansansa enemmistöön. Kestävämpää miestä et tapaa, jos hän
on ottanut jotakin tehdäkseen, etkä hitaampaa, jos hänen päähänsä
on pistänyt olla mitään tekemättä. Vaikka hän väliin pidoissa
mielellään elää herroiksi tai sunnuntaisin komeilee kiiltävissä
kääseissään, on hän muulloin vaatimattomin kaikista kansalaisistaan.
Kun hän kesäaikana karkea mekko yllä on ulkotyössä, tyytyy hän
puolikypsään _talkkunaan_, keitettyihin ohra- ja kaurajauhoihin,
joita hän tuohisessa sekoittaa piimään. Hämäläiset asuvat joskus
yhdessä suurissa kylissä, aina niistä ajoista asti, jolloin heidän
täytyi puolustautua vihollisten hyökkäyksiä vastaan, ja niin tarkan
huolen pitää hämäläinen pellostaan, että panee tunkion niin likelle
kartanoa kuin mahdollista. Hän pitää hyödyn ja kauneuden aivan
samana, ja vaikka laulu ja iloinen viulunsoitto ei ole hänelle
vastenmielistä, ei luonto ole kuitenkaan aikonut häntä laulajaksi
eikä viuluniekaksi. Samoin hän pitää myös saduista ja sananlaskuista,
joita muut kertovat, mutta itse hän on unohtanut melkein kaikki, mitä
hänen esi-isänsä ovat kertoneet. Hän itse on vanhan sadun kaltainen:
sellainen kuin hän nyt on, hän on ollut monta sataa vuotta.
Täytyy kuitenkin lisätä, että tätä puhdasta vanhaa hämäläisluonnetta
on enää löydettävissä ainoastaan muutamissa Hämeen sisä- ja
pohjoisosissa. Lännempänä ja etelämpänä on hämäläiskansa tullut
vilkkaammaksi ja toimeliaammaksi sekä uuden ajan ja naapuriensa
vaikutuksille alttiimmaksi. Etelä-Hämeessä, Uudenmaan pohjoisosassa
ja Satakunnan sisäseuduissa on kantaheimosta vielä hiukan jälkiä;
mutta Varsinais-Suomessa, länsirannikolla ja Etelä-Pohjanmaalla
hämäläinen on niin toiseksi muuttunut, ettei ole paljon muuta
jäljellä hänen alkuperästään kuin ne yleiset piirteet, jotka hän on
kansaansa painanut.