Viisaasta kuningas Salomosta kerrotaan, että hän puhui kolmetuhatta
sananlaskua ja että hänen virsiensä luku oli tuhat ja viisi. Jos
viisaus lasketaan tämän mitan mukaan, niin olisi Suomen kansa
Salomoa viisaampi, sillä sen talteenkirjoitettujakin sananlaskuja on
kahdeksattatuhatta, ja sen lauluja, joita ei kukaan ole laskenut,
on varmasti useita tuhansia. Siitä älkäämme kuitenkaan ylvästelkö;
muilla kansoilla saattaa olla yhtä paljon. Mutta totta on, että
miettivä Suomen kansa on pannut monta älykästä ajatusta lauluihinsa,
paljon syvää viisautta sananlaskuihinsa ja arvoituksiinsa. Jo vuonna
1842 painatti tohtori Lönnrot kokoelman, jossa on 7,077 sananlaskua,
ja senjälkeen on vielä useita muistiin kirjoitettu. Useimmat ovat
vanhaan runomuotoon puetut ja pysyvät siten helpommin muistissa.
Kieli niissä on omituisen älykästä ja lyhyttä.
Moni kansanihminen höystää puolet puhettansa sananlaskuilla. Jos
köyhä tahtoo lohduttaa mieltänsä uuden onnettomuuden sattuessa,
sanoo hän: "Köyhä ei kaadu korkealta: luudan päältä lattialle."
-- Kun jotakuta nuhdellaan liiasta luottamisesta muiden apuun,
sanotaan: "Paha on mielellä asunto, kun on mieli muiden päässä."
-- Jos tahdotaan osoittaa, että rikkaillakin on huolensa, niin
ajatellaan kellokaslehmää ja sanotaan: "Jolla on kello kaulassa, sen
on pää painossa." -- Kun muistutetaan köyhää tyytymättömyydestään,
sanotaan: "Vaski on kulta köyhän miehen, tina vaivaisen hopea." --
Jos joku valittaa kadottaneensa lapsensa, huokaa hän: "Yksin pojiton
pinolla, tyttäretön huhmarella." -- Kerskujalle sanotaan: "Ei saa
siltoja sanoista, puita siihen tarvitahan." -- Jos tahdotaan torjua
ansaitsematon kiitos tahi moite, lausutaan: "Ei niin hyvää, ketä ei
moitita, eikä niin pahaa, ketä ei kiitetä." -- Ja niin keksitään
sananlaskuja kaikkiin elämän tilanteihin. Panemme tähän näytteeksi
muutamia yksi- ja kaksirivisiä sananlaskuja:
-- Hyvin tehty, paljon voitu.
-- Ei aika miestä odota.
-- Ei mies nimellä elä.
-- Kun on olutta, niin on ystäviä.
-- Ei koirakaan kotiväkeä hauku.
-- Ei syvästä kaivosta vesi lopu.
-- Ei taito ole taakaksi.
-- Ei tuki suovaa alenna.
-- Ain' on laiska aikehessa.
-- Ei yksi kauan naura.
-- Humalassa on rikkautta.
-- Älä karhua vitsalla lyö.
-- Huono vahti tekee monta varasta.
-- Ei kysyvä tieltä eksy.
-- Joka kauan elää, se paljon näkee.
-- Auta miestä mäessä,
älä mäen alla.
-- Ei kaunis kaskelle jouda,
vereväinen viertämähän.
-- Etehen elävän mieli,
kuollut taakse katsokohon.
-- Harvoin syötti harva verkko,
silloin suurilla kaloilla.
-- Älä ennen vanhaa moiti,
kuin uuden tavat tunnet.
-- Ken pahat hyviksi saapi,
Suomen suot se siltoaapi.
-- Kierrä minut, älä kiroa,
sanoi kivi kyntäjätä.
-- Eipä sitä koira purrut,
jonk' on laki langettanut.
-- Ei salli savinen pelto
koreata kyntäjätä.
-- Kell' ei kummaa suurempata,
kummeksikoon juopunutta.
-- Ehdon valta ahvenella,
ottaa onkeen, jos tahtoo.
-- Eipä meri siitä pilau,
jos koira laidalta latkii.
-- Terävä tekevän veitsi,
tylsä veitsi tyhmän miehen.
-- Omat maat on armahimmat,
omat metsät mieluisimmat.
-- Miehen on mela kädessä,
Jumala venettä viepi.
Muita sananlaskuja.
-- Sanasta miestä,
sarvesta härkää.
-- Ennen mies maansa myöpi,
ennenkuin sanansa syöpi.
-- Ilta aamua viisaampi.
-- Ei suuret sanat suuta halkaise.
-- Huuto on hädän veli.
-- Isännän askeleet pellon höystävät.
-- Tyvestä puuhun noustaan.
-- Kärsivä kaikki voittaa.
-- Ei susi koiran kuolemata itke.
-- Ennen vettä veljeltä kuin vieraalta olutta.
-- Aikoja on se kuollut, joka itseänsä moitti.
-- Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee.
-- Kiitä muille muita maita,
itselle omia maita.
-- Ennen lyhyt rikan maasta,
kuin pitkä tähden taivaasta.
-- Ei se ole mies, joka viran saa,
vaan se, joka sen pitää.
-- Akka tieltä pyörteleikse,
ei uros pahanenkana.
-- Hyvä lintu on harakkakin,
kun sen harvoin näkee.
-- Tie ei tiedä kävijätänsä,
eikä leipä syöjeänsä.
-- Ei niin kauan ole hätää,
kun on vielä viime keino.
-- Antaa hyvä vähästänsä,
paha ei paljostansakaan.
(Elias Lönnrotin mukaan.)