c) Ohoh kultaista kotia!
Lämmin paita liinainenkin
oman äidin ompelema;
vilu on vaippa villainenkin
vaimon vierahan tekemä.
Lämmin on emosen sauna
ilman löylyn lyömättäkin;
kylmäpä kyläinen sauna,
vaikka löyly lyötäköhön.
Korea kotoinen leipä,
jos on täynnä tähkäpäitä;
vihavainen vieras leipä,
vaikka voilla voituohon.
Villainen emosen vitsa,
ruokoinen isosen ruoska,
jospa viikon virpokohon,
rupeaman ruoskikohon;
vitsa vierahan verinen,
kyläläisen kynnäppäinen,
josko kerran iskeköhön,
tahi puolen koskekohon.
Ohoh kultaista kotia,
armasta ison eloa!
Jos oli leipeä vähempi,
niin oli unta viljemmältä;
ei toruttu torkunnasta,
makaamasta ei manattu.
Kanteletar 1: 75.
d) Morsiamen hyvästijättö.
Enpä mieltään ennen ollut
mustin muita neitosia,
kalpeampi veen kaloja;
tulin muita mustemmaksi,
kalpeammaksi kaloja.
Millä maksan maammon maion,
millä isoni hyvyen?
Kiitän mä, iso, sinua
entisistä eloista,
parahimmista paloista,
murkinoista muinoisista;
kiitän, mä, emo, sinua
nuorra tuuviteltuasi,
pienoissa pieltyäsi,
maioin ruokitettuasi!
Kiitän mä koko perehen,
kaikki kasvinkumppalini,
joiden joukossa elelin,
kasvoin kanssa kasvinajan!
Lähen nyt tästä kuin lähenkin
tästä kullasta ko'ista,
ison saamasta salista,
äitin kestikellarista.
Jää nyt, pirtti, terveheksi,
pirtti lautakattoinesi!
Hyvä on toiste tullakseni,
kaunis kaaputellakseni.
Jää nyt, sintsi, terveheksi,
sintsi lautasiltoinesi!
Jääppä, piha, terveheksi,
piha pihlajaisinesi!
Jätän kaikki terveheksi:
maat ja metsät marjoinensa,
järvet saoin saarinensa
kankahat kanervinensa.
Kalevalan ensimmäisestä painoksesta.
e) Nuori sotamies.
Suku suuresti surevi,
laji kaikki kaihoavi
heimokunta hellehtivi,
saavani minun sotahan,
tykin suuren suun etehen,
rautakirnujen kitahan,
sortuvan sotatiloilla,
vainoteillä vaipuvani.
Vaan älä sure, sukuni,
kaihoa, lajini kaunis;
en mä silloin suohon sorru,
enkä kaau kankahalle,
kun minä sotahan kuolen,
kaaun miekan kalskehesen.
Sorea sotainen tauti,
sorea sotahan kuolla,
hemme miekan helskehesen:
äkin poika pois tulevi,
potematta pois menevi,
laihtumatta lankeavi.
Kanteletar 2: 265.
f) Leikkiruno.
Tule meille, Tuomas kulta,
tuoppa joulu tullessasi!
Tule, kekri, joudu, joulu,
sekä pääse, pääsiäinen!
Kyll' on kystä aitassamme,
paljon pantua eloa:
sirkan reisi, paarman jalka,
peipposen peräpakara,
sammakon sakarivarvas,
sisiliskon silmäpuoli.
Kanteletar 1: 23.
g) Saimaan rannalla.
Kultani kukkuu, kaukana kukkuu,
Saimaan rannalla ruikuttaa;
ei ole ruuhta rannalla,
joka minun kultani kannattaa.
Ikävä on aikani, päivät on pitkät,
surutont' en hetkeä muistakaan;
voi, mikä lienee tullutkaan,
kun jo ei kultani kuulukaan!
Toivon riemu ja autuuden aika
suruani harvoin lievittää;
rintani on kuin järven jää --
kukapa sen viimeinkin lämmittää?
Kotka se lenteli taivahan alla,
sorsa se souteli aalloilla;
kulta on Saimaan rannalla,
lähteä ei tohdi tuulelta.
Tuuli on tuima ja ankarat on aallot,
ruuhet on rannalla pienoiset;
ruuhet on rannalla pienoiset,
kultani sormet on hienoiset.
Älä lähde, kultani, aaltojen valtaan,
aallot ne pian sinun pettäisi!
Sitten ei suru mua heittäisi,
ennenkuin multakin peittäisi.
Kanteletar.