Tässä maassa on jossakin kylä nimeltä Hölmölä, ja siinä asuvat
hölmöläiset. Nämä hölmöläiset ovat erinomaisen varovaista kansaa
ja miettivät tarkkaan, ennenkuin mihinkään ryhtyvät, ettei mitään
vahinkoa tulisi liiallisen kiireen tähden. Heistä kerrotaan, paitsi
monia muita viisaita yrityksiä, seuraavaa:
a) _Elonleikkuu_. Kun hölmöläisten piti ruista leikata, tarvitsivat
he siihen seitsemän henkeä. Yksi painoi alas rukiinoljet; toinen
piti puukappaletta niiden alla; kolmas löi oljet poikki; neljäs
kantoi oljet lyhteeseen; viides sitoi lyhteet; kuudes kantoi lyhteet
kokoon ja seitsemäs pani ne kuhilaille. Matti sattui kerran näkemään
heidän työtänsä, ja häntä kummastutti heidän suuri toimeliaisuutensa.
Illalla oli puoli sarkaa leikattuna ja toinen puoli leikkaamatta.
Matti tahtoi auttaa hölmöläisiä ja rupesi yöllä leikkaamaan ja
sitomaan sen, mikä vielä oli leikkaamatta. Kun hän oli lopettanut
työnsä, laski hän sirpin viimeiselle kuhilaalle ja meni nukkumaan.
Hölmöläiset tulivat aamulla, näkivät rukiin leikattuna ja sirpin
kuhilaalla. Yleistä ihmettelyä. Kauan neuvoteltuaan tulivat kaikki
siihen päätökseen, että sellainen pikatyö, kuin tämä leikkuu, oli
tehty noitakeinojen avulla ja että noita oli muuttanut itsensä
sirpiksi. Tämä oli siis hukutettava, jottei se enää toista kertaa
hätiköimällä pilaisi väen perinpohjaista työtä. Mutta ei ollut hyvä
koskea niin vaaralliseen kapineeseen; senvuoksi otettiin pitkä
seiväs, sidottiin sen nenään silmukka, ja sillä tavalla saivat sirpin
vedetyksi maahan. Koko joukko näki nyt ihastuksissaan, kuinka sirpin
täytyi kulkea mukana järven rantaan, vaikka se kaikin voimin harasi
vastaan ja takertui kantoihin ja ojansyrjiin. Vihdoin sirppi saatiin
veneeseen ja nyt soudettiin keskelle selkää. Varteen sidottiin
lujilla köysillä iso kivi, jottei se jäisi veden pinnalle, ja sitten
se ilosta huutaen viskattiin järveen. Mutta pahaksi onneksi sattui
sirpin koukero terä tarttumaan veneen laitaan, kivi painoi, vene
kaatui, ja hölmöläiset töin tuskin pelastuivat noidan häijyistä
juonista.
b) _Tupa_. Hölmöläiset rakensivat itselleen tuvan ja tekivät työnsä
niin perinpohjaisesti, että unhottivat hakata ikkuna-aukkoja seinään.
Kun tupa saatiin valmiiksi, huomasivat he sen pimeänlaiseksi
ja miettivät kauan, kuinka saisivat sinne päivänvaloa. Viimein
keksivät hyvän keinon: heidän tuli tuoda valoa sisään säkissä.
He siis pingoittivat säkin auringonpaisteeseen, sitoivat suun
tarkasti kiinni ja kantoivat säkin tupaan. Täällä se avattiin, mutta
kaikkien ihmeeksi ei tupa tullut vähääkään valoisammaksi. Kun tämä
odottamaton pettymys huolestutti heitä, sattui Matti tulemaan ja
sai kuulla heidän huolensa. "No", sanoi Matti, "jos annatte minulla
sata markkaa, niin minä hankin tupaan valoa!" Hölmöläiset olivat
mielissään, kun niin huokealla hinnalla saivat valoa, ja antoivat
kohta vaaditun maksun. Sitten Matti hakkasi aukon seinään, ja katso,
kohta tuli auringonvaloa tupaan! Hölmöläiset ihastuivat niin tästä
keksinnöstä, että päättivät hakata tuvasta koko seinän pois. Valoa he
saivat nyt kylläksi, mutta samassa koko tupa romahti maahan.
c) _Metsästys_. Kerran lähtivät hölmöläiset talvella karhunajoon.
Tultuaan karhunpesälle he istuivat ensin syömään vahvan suuruksen.
Sitten neuvoteltiin ja päätettiin, että Pekka konttaisi ensin pesään
tuomaan karhun ulos. Varmuuden vuoksi sidottiin köysi hänen jalkaansa
ja sovittiin, että, jos hätä tulisi, Pekan piti potkaista ja toisten
vetää hänet ulos. Pekka konttasi pesään, ja kun oli parahiksi
päässyt sisään, puri karhu häneltä pään pois. Hiukan sätkytteli
Pekka koipiansa, mutta heitti samassa henkensä. Mutta ulkopuolella
olevat kumppanit sanoivat: "Nyt Pekka potkaisi; siellä sisällä ei
liene niinkään hauska olla." Silloin he vetivät Pekan ulos, ja Pekka
oli päätönnä. "Niin, totisesti, päätönnä!" sanoivat hölmöläiset ja
neuvottelivat, mitä tämä merkitsi. Joku heistä väitti, ettei ollut
niin varmaa, oliko Pekalla päätä pesään kontatessaan. -- "Älähän",
sanoi toinen, "enkö sitä tietäisi; näinhän selvästi hänen partansa
liikkuvan, kun hän söi herneitä suurukseksi."
d) _Ruoka-ateria_. Eipä käynyt paremmin toisellakaan kerralla, kun
hölmöläiset polttivat kaskea järven rannalla. Toisella rannalla
kävivät heidän lehmänsä laitumella; susi tuli ja repi yhden lehmän
kuoliaaksi. Hölmöläiset soutivat järven poikki ja päättivät
laittaa itselleen suuruspaistin lehmästä, koska se jo muutenkin
oli kuollut. Koska nyt kaski paloi toisella rannalla, katsoivat
he tarpeettomaksi tehdä uutta tulta, vaan hakkasivat lehmästä
kappaleen lihaa ja nostivat sen paistumaan vastapäätä olevan
valkean loisteessa. Hetken perästä katsottiin paisti kypsyneeksi
ja ruvettiin syömään, mutta eipä paisti maistunutkaan. Joku arveli
silloin, että kala maistuisi paremmalta, ja kun siinä rannalla
riippui nuotta teloillaan, niin potkittiin se hiekkakankaalle ja
vedettiin apaja, mutta saatiin ainoastaan varpuja ja kanervia. Taas
pidettiin neuvoa, mitä saataisiin ruoaksi, ja yleinen mieli oli, että
puuro maistuisi paraalta. Mutta kun kaikkien oli nälkä eikä heillä
ollut pataa semmoista, joka olisi kaikille riittänyt, päätettiin
odottaa talveen asti, jolloin voitaisiin keittää avannossa. Talveen
asti odottaminen ei ollut helppoa nälkäisille vatsoille, mutta
hölmöläiset odottivat, kuten sopii perinpohjaisen kansan, joka ei
hätäile. Talvi tuli ja järvi meni jäähän. Silloin meni yksi joukosta
ja hakkasi jäähän avannon, minkä jälkeen toinen kantoi jauhosäkin
paikalle, pudisti jauhot avantoon ja alkoi sekoittaa. Kun arveltiin
puuron olevan valmiin, astui keittäjä avantoon maistamaan keitosta
ja jäi sinne. Toiset odottivat hetken aikaa, mutta kun kokki ei
tullutkaan takaisin, alkoivat he luulla, että hän yksinään söi kaiken
heidän puuronsa. Toinen astui sitten jään alle päästäkseen pidoista
osalliseksi ja jäi sinne kuten ensimmäinenkin. "Kah", sanoivat
toiset, "nyt he syövät kahden kaiken puuron." Sitten he kaikki
kömpivät toinen toisensa perästä avantoon ja jäivät sinne.