Kerrotaan ennen muinoin jättiläisiä asuneen useassa paikoin
Suomea. He olivat niin pitkiä, että metsään valkeata tehdessään
ensin sytyttivät kuusenlatvat palamaan, ja jokaiseen roihuun meni
kokonainen metsä. Kerran kulki jättiläinen Sääksmäeltä suoraan
Mallasveden poikki, joka on hyvin syvä ja toista peninkulmaa leveä.
Tultuaan toiselle rannalle Pälkäneen puolelle jättiläinen tunsi
hiukan väsymystä ja sanoi: "Kah, kun vesi rupesi jo nousemaan
saapasvarsien suista sisään."
Toinen jättiläinen istui hajareisin Maarian kirkon harjalla Turun
lähellä ja paikkasi kenkiään. Hänen pikilankansa oli niin pitkä,
että se ulottui molemmin puolin maahan asti. Sattuipa silloin, että
talonpoika tuli rattailla ajaen tietä myöten Turusta päin ja tarttui
kiinni pikilangan silmukseen, juuri kun jättiläinen veti ommeltaan
kiinni. "Ohoh", sanoi jättiläinen, kun talonpoika hevosineen ja
rattaineen tuli ompeleeseen, "mistähän rikkoja pikilankaani tarttui?
Mutta en minä viitsi solmua avata." -- Sitten lyödä naputteli hän
vasarallaan päälle ja sanoi: "Kyllä siihen nyt tuli vähäinen pahkura!"
Kerran pani jättiläinen selälleen maata maantien poikki polvet
koukussa, ja kaikki matkustajat ajoivat solkenaan polvien alitse. Kun
joku kummasteli tätä, kuultiin äänen metsästä sanovan: "Sehän on vain
kolmivuotias lapsi!"
Vuoksen tienoilla eräänä iltana kaksi jättiläistyttöä istui laulaen,
toinen Lohikalliolla, toinen Ruskeavuorella. Näiden vuorten väliä
on viisi neljännestä, mutta neidot voivat kuulla kumpikin toisensa
äänen ja lauloivat samassa tahdissa. -- Pahempaa jyskettä piti muuan
jättiläinen Iitissä. Kun hän taputti käsiään, kuului pauke ympäri
koko maailman.
Näillä jättiläisillä oli kokonsa mukaan voimaakin. Kun heistä
oli vaivalloista kahlata järvien poikki, vierittivät he suuria
kiviä veteen ja tekivät niistä siltoja. Jättiläistytöt kantoivat
esiliinoissaan vuorenkokoisia sammaltaakkoja, joita heittivät
järviin ja joista sitten syntyi veteliä soita. Useissa paikoin
on vielä nähtävänä jättiläis-raunioita eli röykkiöitä, jotka
ovat muodostuneet raskaista kivistä ja kallionlohkareista, joita
jättiläiset ovat nakelleet. Tarjanteen järvessä on puuton saari,
jota nimitetään Munkholmaksi ja johon jättiläiset olivat koonneet
suuria kiviröykkiöitä Ruoveden ja Virtain väliselle kulkuväylälle.
He aikoivat nakata kivet ohikulkeviin veneisiin. Mutta Munkholma on
saanut nimensä munkeista, joiden luultiin olleen pahoja noitia.
Enimmin uhkasivat jättiläiset kivenheitoillaan kirkkoja. Sanotaan
jättiläisten hyvästä maksusta rakentaneen monta kivikirkkoa, mutta
jäljestäpäin katuneen työtään ja koettaneen hävittää ne. He eivät
sietäneet kuulla kellojen soimista, ja kaikki ristit olivat heille
tuskaksi. Senvuoksi oli jättiläisillä tapana asettua vuorten
kukkuloille, välistä yhden tahi useamman penikulman päähän, ja sieltä
heitellä kivilohkareita kirkkoja kohti. Koskaan ei ole kuultu heidän
niihin osanneen, mutta heidän viskaamiansa kiviä näytetään vielä tänä
päivänä kirkkojen lähellä, milloin kuivalla maalla, milloin järvessä.
Jättiläinen Raisionkin kirkon rakensi. Hän aloitti työnsä keväällä
kolminaisuuden sunnuntain jälkeen ja sai sen melkein valmiiksi ohran
vihneelle tullessa. Rakennusmestari ei ollut papin mieleinen, ja tämä
sattui eräänä yönä kuulemaan jättiläisen vaimon laulavan lapselleen
kehtolaulua vuoren onkalossa:
"Killi kirkkoja tekee,
Nalli nauloja takoo
Rahallisess' Raisionmaass'."
Mutta pappi tiesi, että noitien mahti on nimessä, niin että se, joka
tietää heidän nimensä, pääsee heistä voitolle. Seuraavana päivänä
hän näki jättiläisen apumiehineen hajareisin istuvan kirkonharjalla
ristiä asettamassa. Pappi silloin huusi heidän nimensä:
"Pois, Killi, kirkosta!
Pois, Nalli, harjalta!"
Kohta muuttuivat jättiläiset kahdeksi mustaksi korpiksi, jotka
rääkkyen lensivät tiehensä. Jättiläinen Killi tahtoi kuitenkin
kostaa ja kahlasi mereen noutamaan sieltä suurta kallionlohkaretta
murskatakseen sillä kirkon. Kun hän ei enää löytänyt tietä sinne,
viskasi hän kallionlohkareen Ruissalon edustalle, puolen penikulman
päähän Turusta. Siellä on vielä tänäkin päivänä meressä nähtävänä
suuri kallio, jota sanotaan Kukkarokiveksi siitä syystä, että
jättiläinen oli kantanut sitä kukkarossa selässään.