(Kansansatu Karjalasta.)
Kolme miestä meni kerran metsälle. Yhden nimi oli Lippo, liukas
mies, metsänkävijä. He tapasivat kolme peuraa. Kaksi oli sarvistaan
takertunut toisiinsa kiinni, kolmas oli irrallaan. Lippo pyysi
kumppaneitansa ajamaan takaa niitä kahta, itse hän lupasi ajaa
kolmatta. Hän ajoi, hiihti, tuli yö. Lippo ei ollut tavannut peuraa
kiinni. Tuli viimein talo eteen metsässä. Peura juoksi pihatarhaan
ja Lippo meni perässä. Isäntä seisoi pihalla: vanha ukko, parta,
hiukset, kaikki kuusennaavasta. Talo oli Tapiola, ja isäntä oli
Tapio, metsän kuningas.
Vanhus taputteli peuraa kaulalle ja sanoi: "Kuka, kunnoton se on
oriini hikeen ajanut?" Lippo astui esiin ja vastasi: "Minähän sen
ajoin." Tapio sanoi: "No, kun olet iltaan pimeään orittani ajanut,
niin käy tupaani yöksi."
Lippo menee Tapion pirttiin ja katso: täällä on peuraa, hirveä,
täällä karhua, repoa, sutta ja kaikkea metsän riistaa, mitä vain
olla saattaa. Tapio syötti Lipolle iltasen ja hyvänä piti. Aamulla
Lippo sitten teki lähtöä, mutta eipä löytänytkään suksiaan. Tapio
sanoi hänelle: "Etkö tahtoisi jäädä tänne vävyksi taloon, minulla
yksi tytär vain on." Lippo vastasi: "Jäisin kyllä, mutta mies olen
köyhä." -- "Älä siitä huoli", sanoi Tapio, "ei köyhyys ole mikään
vika, meiltä saat mitä mielesi tekee". Sitten Lippo, liukas mies,
metsänkävijä, jäi sinne ja tuli Tapiolle vävyksi.
Kolmen vuoden kuluttua sai Lipon vaimo pienen pojan. Lippo sitten
tahtoi mennä kotiinsa käymään ja pyysi Tapiota viemään hänet sinne.
Tapio sanoi: "Kun teet sukset minulle mieltäni myöten, niin kyllä
pääset."
Lippo heti meni metsään ja rupesi suksia tekemään. Sielläpä tiainen
puunoksalla istuu ja laulaa:
Tii, tii, tiainen,
Vati, kuti, varpunen:
Pane oksa olkahasen,
Pää aseta pälkähäsen.
Lippo viskasi palikalla tiaista: "Mitä, herja, siinä vielä
vinguttelet?" Teki sitten sukset valmiiksi ja vei Tapiolle. Mutta
Tapio sanoi: "Eivät ole sukset pätevät minulle." Lippo meni toisena
päivänä metsään, ja tiainen lauloi samaa laulua. Lippo torui häntä
ja teki uuden parin suksia, mutta nekään eivät sopineet. Kolmantena
päivänä meni Lippo metsään, ja tiainen lauloi samaa laulua. "Jahka
teen kuten käskee", sanoi Lippo, "eihän tuo turhia laulane". Teki
taas uudet sukset ja jätti ison oksanhaarukan suksen koroon ja
asetti sen pään jalan alle. Ja Tapio sanoi: "Kah, nämähän ovat minun
sukseni! Nyt pääset pois kotiisi." Läksi saattamaan Lippoa ja sanoi:
"Kun nyt edellä hiihdän, seuraa minun jälkiäni ja jää siihen yöksi,
missä somman sijan näet: mutta tee maja tarkka, etteivät taivaan
tähdet lävitse paista!"
Lippo lähti pois vaimoineen ja lapsineen. Iltapuolella hän näki
Tapion somman ensimmäisen sijan, ja siinä oli hirvi paistettu
illalliseksi. Lippo teki majan siihen havuista hyvän, katon ylen
tarkan laati päälle ja veti ahkion, jossa lapsi oli, sisään ja lepäsi
vaimoineen majassa yön. Toisena päivänä jatkoi matkaansa, tapasi
taas Tapion somman sijan, ja siinä oli peura paistettuna. Taas teki
Lippo tarkan majan ja jäi siihen yöksi. Kolmantena päivänä hän kulki
eteenpäin, tapasi kolmannen sommansijan, ja siinä oli vain metso
paistettuna. "Nyt, katso, koti loittona ei ole, kun metso vain on
paistettu", mietti Lippo. Majan vain harvan teki ja veti ahkion
lapsen keralla sisään. Taivas kajastui yöllä ja tähdet taivaasta
rupesivat havujen lävitse paistamaan majaan. Aamulla nousi Lippo
makaamasta: hänen vaimonsa oli poissa. Lippo meni ulos katsomaan:
suksenlatua ei näkynyt. Lippo istui lapsineen majan edessä eikä
tiennyt, mihin päin hiihtää. Ilta tuli. Hirvi juosta myhötteli
sivuitse. Lippo jäi siihen yöksi. Aamulla taas oli metso paistettu,
ja taas juoksi hirvi sivuitse. Niin eleli Lippo siinä lapsineen
monta, monta vuotta. Joka aamu oli metso heille paistettuna, ja joka
päivä hirvi siitä sivuitse juoksenteli.
Sillä aikaa kasvoi lapsi suureksi ja hänestä tuli ylen viisas poika.
Poika pyysi isäänsä tekemään semmoisen pillin, josta he katsoisivat,
onko koti loittona. Lippo joutessansa tekikin pillin moisen
pojalleen, ja se kun katsoi pillistä vain, sanoi heti: "Emme olekaan
kodista loittona, aivan olemme pellon aitavieressä." Ja he siitä kun
läksivät vain, niin pääsivät samassa kotiinsa.
Siitä se on Lapin alku lähtenyt, siitä pojasta. -- Sen pituinen se.