Eräällä isännällä oli kolme palvelijaa. Iivana oli venäläinen,
Eerikki oli ruotsalainen, ja Matti oli suomalainen. Muutamana
kesäaamuna isäntä lähetti palvelijansa kuokkimaan kivistä mäkeä
pelloksi ja osoitti heille kappaleen kullekin. Iivana kuokki
iloisesti laulellen ja sai puolipäivään osansa valmiiksi. Eerikki
kuokki, vuoroin nauraen, vuoroin nuristen, ja sai osansa iltapäivällä
valmiiksi. Matti näytti jurolta, mietti ensin kotvan aikaa ja sai
vasta iltamyöhällä osansa valmiiksi.
Kun he olivat työnsä päättäneet, tuli isäntä sitä katsomaan. "Iivana
on tehnyt sukkelimmin työtä", sanoi hän; "mutta Iivana on jättänyt
kivet paikoilleen. Eerikki on raivannut pois pienet kivet, mutta
jättänyt suuret paikoilleen. Matti on raivannut pois suuret kivet,
mutta jättänyt pienet maahan. Jokaisella teistä on ansionsa ja
vikansa. Ensi kerralla panen Iivanan karhitsemaan peltoa, Eerikin
ojittamaan niittyä ja Matin vääntämään kiviä, siihen hän on luotu."
Matista tuli siis kivenvääntäjä. Jos ketä haluttaa tutustua tähän
miettivään mieheen, niin hän on vartaloltaan keskikokoinen,
hartiakas, jänteväkätinen ja hyvin kestävä. Hänellä on ruskeahko
tukka, harmaat silmät, harmaa iho, hiukan kivertyvä pystynenä, ohuet
huulet, leveät kasvot. Hän ei siis ole mikään kaunis mies, mutta
hänellä sanotaan olevan kauniita ruskeasilmäisiä veljiä ja sieviä,
keltatukkaisia sisaria. Käytökseltään Matti on kankea ja jörö, kuten
kivenvääntäjän sopiikin. Hän kävelee pitkät matkat vakavasti ja
verkalleen astuen. Nuorena sanotaan hänen tanssineenkin, mutta se
lienee vain panettelua, sillä nykyään ei kukaan saata huomata hänessä
minkäänlaista tanssitaitoa.
Luonteeltaan Matti on niitä, jotka eivät hätäile. Hän on juromielinen
ja ujosteleva. Mutta kun hän on istunut jonkin aikaa hyväin ystäväin
seurassa, näyttää hän lauhtuvan ja ikäänkuin lähtevän liikkeelle
pesästään. Hänen äkeä muotonsa lientyy, hän saattaa tulla iloiseksi,
jopa laillaan sukkelaksikin. Eipä luulisi sellaisen yksitotisen
miehen osaavan ilvehtiä ja laskea leikkiä niin, kuin hän kuitenkin
osaa, ja silloin hänestä on sanomattoman huvittavaa tehdä omiansa
ja muiden tyhmyyksiä naurunalaisiksi. Vaikka hän tavallisesti on
harvapuheinen ja vaitelias, saattaa hän silloin puhua enemmän, kuin
mitä toinen jaksaa kuunnellai. Matin vikoja on näet sekin, että hän
usein on vaiti, milloin pitäisi puhua, ja joskus puhuu, milloin olisi
parempi olla vaiti.
Matti on niin tuiki rehellinen mies, että hänen täytyy lainata
_varkaan_ nimitys toisesta kielestä. Hän on myöskin tyyni mies.
Jyrkän kosken laskeminen, karhuun tähtääminen viiden askeleen päästä,
ruutikellarin palavan katon sammuttaminen ei häntä vähääkään pelota.
Sodassa hän ei myöskään ole milloinkaan voinut oppia juoksemaan.
Hän ei koskaan pelkää vaaran tullen eikä sen kestäessä, mutta
_jäljestäpäin_ hän on hyvin varova. Että hän on hidas ja myöhäinen,
sen koko maailma tietää. Jos hän tapaa jonkin tutun tiellä, ei
hän ennätä tervehtiä, ennenkuin toinen on jo kappaleen matkaa
ohi. Kuitenkin saattaa sattua, että hän, liian kauan mietittyään
jotakin asiaa, yhtäkkiä saa kummallisen kiireen-puuskan. Matin on
tapana kauan miettiä ja sitten hätiköidä. Hän on niin monet ajat
tullut joka paikkaan liian myöhään, on odotuttanut itseänsä ja
tavannut muita, jotka ovat ennättäneet ennen häntä, että uusien
rautateiden täsmälliset määräajat ovat saattaneet hänet suureen
pulaan. Mutta Matti on hyvä oppimaan: nyt hänellä on usein tapana,
varmuuden vuoksi, tulla paikalle tuntia aikaisemmin. Koko maailma
senkin tietää, että Matti on itsepintainen kuin synti; hänen
itsepintaisuutensa onkin hänen kestävyytensä nurja puoli. Minkä hän
kerran on saanut päähänsä, sen hän tahtoo saada käymään. Missä hänen
tulee seisoa, siinä hän seisoo; mutta jos se ei häntä haluta, niin
on turha vaiva ruveta häntä houkuttelemaan. Yksi Matin veljiä, pitkä
mies, hukutti itsensä vesiämpäriin; se ei ollut helppo tehtävä, mutta
hän tahtoi hukkua ja hukkuikin. Aina Matti tarvitsee miettimisaikaa.
Hän epäilee kaikkea uutta, mutta hän voi tottua siihen vähitellen.
Senvuoksi häntä inhoittavat kaikki uudet kuosit ja tavat, mutta kun
muut ovat herenneet niitä käyttämästä, niin saattaa sattua, että
Matti niihin mielistyy. Hänen suvussaan onkin vähän uuden-yrittäjiä,
mutta paljon mukaan-yhtyjiä. Kun aloittaja laskee työn käsistään,
niin hellittävät kaikki muutkin. Ja tyhjäntoimittajat ovat hyvin
ahkerat moittimaan niitä, jotka jotakin toimittavat.
Matin hitaisuutta on sekin, että hän kärsii paljon, ennenkuin
suuttuu, mutta kun hän kerran vihastuu, niin vihastuu hän usein
silmittömästi. Hän kärsii nöyränä kovan katovuoden, mutta nurisee,
jos vähäinen sade tulee sopimattomaan aikaan. Hän voi antaa anteeksi
sille, joka on ryöstänyt häneltä kaiken omaisuuden, mutta jos joku
varastaa häneltä marhaminnan, tekee Matti siitä käräjäasian.
Matti rakastaa hevostaan, peltoaan, venettään, saunaansa, pajaansa
ja tarkkaa vanhaa luotipyssyään. Muutamat veljeksistä käyvät kauppaa
ja kulkevat maa- ja vesimatkoilla. Mieluisimmin Matti kuitenkin
tahtoo elää rauhassa pirtissään, huoletonna huomenesta, ja hän pitää
itseänsä rikkaana, jos hänellä tänään on rukiista leipää, puuroa,
muikkuja tahi silakoita ja perunoita. Hätätilassa hän syö pettua.
Kun hän on oikein kylläksensä syönyt omaansa tai muiden ruokaa,
sattuu joskus, että hän rupeaa laiskottelemaan; muuten hän on vankka
työmies. Ei olisi haitaksi, jos Matti paremmin laskisi tulonsa ja
menonsa, sillä huomispäiväksi säästäminen ei ole hänen tapojaan. Kun
hän näin vuorotellen tuhlaa ja näkee nälkää, rikastuvat muukalaiset
hänen kustannuksellaan. Hän saattaa nähdä kultaläjiä jalkainsa
edessä, mutta ei tule kättänsä kurottaneeksi niitä ottamaan. Matilla
on hyvä luonnollinen ymmärrys, mutta ketään ei voi niin helposti
pettää kuin häntä. Hän luulee tehneensä hyvän kaupan, kun vaihettaa
pois virkun hevosensa ja saa pattijalkaisen sijaan.
Muuten Matti on avulias, vieraanvarainen, luotettava ja uskollinen;
makaa talvella, valvoo kesällä, kuuntelee mielellään soitantoa,
sepittää kauniita lauluja ja mielistyy kaikkeen, missä kysytään
miettimistä. Hän on taitava arvaamaan arvoituksia ja keksimään
älykkäitä sananlaskuja. Hän tahtoo kaikessa olla perinpohjainen; hän
kaivaa kaivonsa niin syväksi, kuin tahtoisi sen kaivaa maan lävitse,
ja jos hänelle lapsuudessa on sattunut katkismuksenluku kangertamaan,
saattaa hän sitten vuosikausia miettiä, miksi Jumala hänet tähän
maailmaan on luonut.
Emme huoli kertoa Matin hienommista veljistä ja sisarista: he ovat
ulkonaisesti muiden hienompain ihmisten näköisiä, mutta sisäisesti
heissä kuitenkin on aina Matin luonnetta. Jumala siunatkoon tuota
leveää kouraa ja rehellistä mieltä! Matilla on vikansa, Matilla on
oma päänsä, mutta kun Jumala tahtoo maan päällä väännättää kiviä,,
lähettää hän Matin kivimäkeen. Tämä on Matin virka. Herra tietää
parhaiten, mihin me kelpaamme.