Virolaisilla on monta kaunista kansansatua ja yksi suuri 20-runoinen
sankarirunoelma, jolla on heidän suurimman kansansankarinsa nimi:
Kalevipoeg (Kalevan poika). Hänestä kerrotaan seuraava satu:
Eräs eukko paimensi lehmiään metsässä ja löysi sieltä naarasteiren
munan. Niistä kasvoi kaksi kaunista neitoa, Salme ja Linda, joille
tuli monta kosijaa. Salme joutui naimisiin pohjantähden kanssa, mutta
Linda otti miehekseen jumalista polveutuvan väkevän sankarin, jonka
nimi oli Kalev (Kaleva). Linda ja Kalev saivat kolme poikaa, ja
nuorin poika syntyi isänsä kuoleman jälkeen. Kun nämä kolme poikaa
olivat metsästämässä, tuli "tuulentarkka" noita Suomesta ja ryösti
heidän äitinsä. Linda huusi avuksensa taivaan jumalaa, Ukkoa, ja tämä
muutti hänet kallioksi Tallinnan kaupungin läheiselle Iru-vuorelle.
Pojat etsivät äitiään turhaan. Vanhin heistä meni Venäjälle, ja
hänestä tuli taitava kauppamies; keskimmäinen matkusti pohjolaan ja
varttui mainioksi soturiksi. Nuorin, Kalevipoeg, jota verrattiin
rautakynsi-kotkaan, sai kokea monta ihmeellistä elämänvaihetta. Hän
ui Suomenlahden poikki Suomeen, etsi salomailta käsiinsä noidan ja
löi hänet tammentyvellä kuoliaaksi. Äitiään hän ei voinut löytää;
tämä näyttäytyi hänelle unessa kauniina neitona, ja siitä ymmärsi
hän, ettei äiti enää ollut hengissä.
Sitten seuraa koko joukko seikkailuja. Kalevipoeg käy kuuluisan
Suomen sepän luona ja ostaa tältä niin verrattoman miekan, että hän
sillä halkaisee sepän alasimen maahan asti, pienimmänkään naarmun
näkymättä miekanterässä. Hänen hurja luontonsa herää. Hän tappaa
sepän pojan, ja onneton isä kiroo miekan tulemaan kerran oman
omistajansa surmaksi. Kalevipoeg palaa Viroon ja tekee veljensä
kanssa sellaisen sopimuksen, että se, joka jaksaa kauimmas nakata
kallionlohkareen, pääsee maan kuninkaaksi. Kalevipoeg nakkaa
kauimmas, tulee Viron kuninkaaksi ja kyntää maan jättiläishevosella
ja jättiläisauralla. Sudet repivät hänen hevosensa; hän hävittää
pedot ja viljelee maata. Hän aikoo rakentaa linnan, kulkee
lautataakka selässä Peipsenjärven poikki ja painaa maahan niin syviä
jälkiä, että vuoret litistyvät. Hänen levähtäessään rannalla varastaa
pahanilkinen noita hänen miekkansa ja viskaa sen järveen. Kalevipoeg
herää ja lupaa, että miekka saa järvessä olla siksi, kunnes toinen
yhtä väkevä sankari tulee sen sieltä ottamaan, mutta jos hän
itse tulee, saa se purra häntä jalkaan. Sitten hän lyö lautansa
kappaleiksi noidan poikiin ja lähtee toisia lautoja noutamaan.
Tällä matkalla hän joutuu manalaan, kuolleiden valtakuntaan. Siellä
hallitsee pahahenki, Sarvik, äärettömiä rikkauksia. Kalevipoeg
voittaa Sarvikin, pelastaa kolme vangittua neitoa ja palajaa suurine
saaliineen päivän valoon.
Nyt Kalevipoeg aikoo etsiä maailman äärtä ja rakentaa sitä varten
hopeaisen laivan. Hän purjehtii pohjoiseen päin Lappiin ja
joutuu suuriin vaaroihin. Kerran hänet nielee merenpyörre, josta
valaskala hänet pelastaa. Toisen kerran hänet poimii jättiläisneito
esiliinaansa ja vie hänet ihme-elukkana isälleen. Hän käy
tulivuorilla ja näkee revontulen hengetärten sotivan hopeakeihäin ja
kultakilvin. Viimein sanoo hänelle eräs viisas mies, että, ennenkuin
hän kohtaa maailman äären, saavuttaa hänet oma loppunsa. Kalevipoeg
palaa takaisin Viroon, voittaa taistelussa maansa viholliset, astuu
vielä kerran kuolleitten valtakuntaan ja sitoo Sarvikin kahleisiin.
Mutta nyt tulee rautapukuisia miehiä meren takaa Viroa ahdistamaan.
Syntyy taas verinen taistelu. Kalevipoeg voittaa, mutta hänen parhaat
soturinsa ovat kaatuneet. Hän seisoo yksinään kuin "kuivettunut
koivu". Erakkona hän asuu suuressa metsässä. Silloin hän eräänä
päivänä kulkee Peipsenjärven rannalla ja näkee entisen miekkansa
kimaltelevan vedessä. Kaihoisin mielin hän kahlaa veteen sitä
ottamaan, mutta miekka, joka muistaa kirouksen ja lupauksen, leikkaa
hänen molemmat jalkansa poikki polvia myöten. Niin kostaa miekka
ennen vuodatetun viattoman veren.
Kalevipoeg kuolee, mutta jumalat panevat vainajan jalatonna
vartioimaan manalan portteja ja kahleisiin nidottua Sarvikia. Siellä
Kalevipoeg lyö kädellään vuoren porttiin, mutta käsi tarttuu kiinni
sen rakoon ja joka kerta kun Kalevipoeg yrittää tempautua irti,
tärisee maa ja syntyy maanjäristys.