Mahtavin kansa vanhojen tshuudien joukossa olivat bjarmit eli
_permalaiset_, jotka asuivat Vienajoen varrella Pohjois-Venäjällä.
Näistä kerrotaan paljon vanhoissa norjalaisissa saduissa.
Permalaisilla oli kaupunkeja ja kuninkaita, he hallitsivat
monia kansoja ja olivat yhtä urhoollisia sodassa kuin uutteria
rauhantoimissa. Koska he kävivät laajaa kauppaa Intiasta asti
tuoduilla tavaroilla, tulivat he hyvin rikkaiksi. Mutta heillä oli
tapana, että rikkaan miehen kuoltua hänen omaisuutensa oli jaettava
perillisten ja vainajan lesken kesken, ja jälkimmäisen osa kaivettiin
maahan Vienajoen rantaan. Tätä paikkaa ympäröi korkea pystyaita,
jonka portti oli lukossa ja jota kuusi miestä öisin vartioi.
Pystyaidan puolella kiilsi maa kullalta ja kalliilta kiviltä, ja
siellä pystytettynä "jumalan" kuva, jonka kaulassa oli raskaat
kultavitjat ja polvilla suuri hopeainen malja, reunoja myöten täynnä
kultarahoja.
Monta urhoa retkeili Norjasta Permaan saavuttaakseen siellä kunniaa
ja rikkautta. Väliin käytiin rauhallista vaihtokauppaa, mutta usein
norjalaiset nousivat laivoistaan maihin ryöstämään sen ajan julman
tavan mukaan.
Kerran Norjan kuningas lähetti Karli-nimisen miehen tekemään kauppaa
permalaisten kanssa. Karlilla oli laivassaan 25 miestä, ja hän otti
mukaansa toisen norja- laisen, Torer Hundin, jolla oli aluksessaan
80 hyvin asestettua miestä. Tultuaan Permaan he ensin tekivät
asukasten kanssa kauppaa, mutta markkina-ajan loputtua norjalaiset
purkivat rauhan ja purjehtivat pois Vienajoen suusta. Sitten he
neuvottelivat keskenään ja päättivät yöllä ryöstää "jumalan kartanon"
aarteet.
Norjalaiset nousivat maihin jätettyään muutamia miehiä vartioimaan
aluksia. Permalaisten ensimmäiset yövartijat olivat äskettäin menneet
kotiinsa, ja toiset yövartijat eivät olleet vielä tulleet. Torer ja
Karli löivät kirveensä pystyaitaan ja vetivät itsensä käsivoimin
aidan ylitse. Portti avattiin, kaikki norjalaiset tunkeutuivat
sisään ja alkoivat kaivaa multakasoihin kätkettyä aarteita. Torer
otti hopeamaljan "jumalan" polvilta. Karli aikoi anastaa epäjumalan
kaulavitjat ja löi ne kirveellään poikki, mutta lyönti tuli kiireessä
liian kova ja sattui jumalankuvan päähän, joka putosi hirmuisesti
rysähtäen maahan. Tämän kuulivat uudet yövartijat, jotka samassa
tulivat paikalle, ja alkoivat torviaan toitotella. Huutaen ja kiljuen
riensivät paikalle permalaiset, joka suunnalta soivat torvet, ja
norjalaiset juoksivat, minkä jaksoivat, ehtiäkseen laivoilleen. Pian
he joutuivat saarrokseen ja olisivat saaneet surmansa, ellei Torer
Hund olisi Ruijassa oppinut noitatemppuja ja niillä -- niin kertoo
satu -- kääntänyt permalaisten silmiä, niin etteivät he voineet nähdä
vihollisiaan. Täten norjalaiset pääsivät onnellisesti vaarasta ja
palasivat jälleen omaan maahansa.
Useita satoja vuosia jälkeenpäin joutuivat permalaiset urhoollista
vastarintaa tehtyään venäläisten vallan alaisiksi. Toiset saivat
surmansa sodissa, toiset siirtyivät Suomeen tai Norjaan, ja osa
jäi Venäjän vallan alle. Castrén sanoo näiden permalaisten olleen
karjalaisten esi-isiä. Vielä tänäkin päivänä Venäjän karjalaiset
ovat kuuluisia yritteliäisyydestään kauppatoimissa. Monta heistä
vaeltaa Suomessa talosta taloon laukku selässä kaupitellen neuloja
ja huiveja. Nämä "laukkuryssät" ovat noiden muinoin niin rikasten ja
mahtavien permalaisten jälkeläisiä.