Eläimet saavat usein joitakin ominaisuuksia siitä maasta ja niistä
oloista, joissa elävät. Suomen hevonen on jo niin kauan ollut
maansa ja kansansa lempilapsena, että nämä ovat siihen jättäneet
varsin tuntuvia jälkiä. Muodoltaan se on tanakka, lyhytkaulainen,
lyhytselkäinen, jalat vankat ja keskikorkuiset. Koko sen ulkomuoto
osoittaa vakavuutta ja kärsivällisyyttä; sen kulku on varma ja
luotettava, niinkuin pitääkin olla korkeamäkisessä kalliomaassa,
ja jos se talvi-iljanteella on hyvässä kengässä, niin siihen voi
luottaa. Ylämäkeä ponnistellessaan se kulkee vinoon toiselta puolen
toiselle. Alamäessä se pitää niin itsepintaisesti vastaan, että
sitä usein täytyy kehoittaa vähempään varovaisuuteen. Ainoastaan
Pohjanmaan hevonen, joka on kasvanut tasankomaalla, osoittaa vähemmän
malttia ylä- ja alamäkeä kulkiessaan.
Krinomaisen kestävyytensä vuoksi suomalainen hevonen ei ole
ainoastaan oivallinen vetäjä, joka enemmän kuin mikään jaksaa
raskaita kuormia kiskoa pitkät matkat, vaan myös erinomainen
sotahevonen. Lyhyissä ja pikaisissa hyökkäyksissä on moni hevonen
ollut etevämpi, mutta kauemmin kestävissä taisteluissa sa on
monesti auttanut saavuttamaan loistavan voiton siten, että se aina
on pysynyt yhtä ripeänä ja väsymätönnä, kun vihollisten hevoset jo
ovat väsymyksestä jalkojaan perässään laahanneet. Kilpa-ajoissa,
joissa matkat ovat lyhyet, se ei saata vetää vertoja esim. uljaille
arapialaisille, englantilaisille tahi venäläisille hevosille; mutta
pitemmillä matkoilla sen ei ole tarvis pelätä kilpailijoita. Sillä
kun se vain on hyvin hoidettu ja opetettu, osoittautuu se usein
erinomaiseksi juoksijaksi, ja mitä se toisten kiivaan alkuvauhdin
rinnalla kadottaa, sen se ajan pitkään voittaa takaisin kestävällä
juoksullaan.
Tätä ystäväämme ei ole hellitelty yltäkylläisillä herkkuruoilla.
Se on kaikista veljistään tyytyväisin; se pureksii kärsivällisesti
heiniään ja silppuaan joko paljaaltaan tai jauhoilla ja kauroilla
sekoitettuna ja tyytyy laihaan laitumeensa. Se kyllä laihtuu kuten
muutkin nälästä; sen voimat kyllä usein lannistuvat keväällä, kun
se kauan huonolla ruoalla on talvikuormia vetänyt. Mutta kukaan ei
saata olla ystävällisestä hoidosta kiitollisempi kuin se, ja jokainen
ymmärtävä isäntä huomaa aina, että tämän hyödyllisen palvelijan
hyvästä hoitamisesta on etua. Valitettavasti eivät kaikki ymmärrä
palkita sen uskollista palvelusta. Monissa osissa maatamme hoidetaan
hevosta huolimattomasti ja rääkätään usein mitä raa'immalla tavalla,
kiusataan kohtuuttoman raskaiden kuormain vetämisellä ja piestään
armottomasti ruoskalla. Muutamat matkustajat pitävät kunnianaan
alinomaan ruoskia heikkoa ja väsynyttä kyytihevosta.
Tähän asti on Savossa ja Karjalassa tavattu parhaat ja kalleimmat
hevoset, mutta nykyisin alkaa niitä olla jo muuallakin. Sillä
kilpa-ajoilla ja palkinnoilla on koetettu saada aikaan parempaa
hevoshoitoa. Eipä ole nykyisin enää harvinaista, että Suomen
juoksijoita myydään kalliista hinnasta ulkomaille.
Kestävyyden ohessa on suomalaisen hevosen, kuten kansankin,
ominaisuutena huomattava itsepäisyys. Jos se on tottunut poikkeamaan
syrjätielle, niin täytyy ajomiehen pitää hyvin varansa, ja jos se
on saanut tavakseen seisahtua mäissä, niin ei ole helppoa saada
sitä muuttamaan mieltään. Se tottelee tottunutta ajomiestä, mutta
tottumattoman kanssa se menettelee väliin miten tahtoo. Vikureja ja
laiskoja hevosia ei ole täällä enemmän eikä vähemmän harvassa kuin
muuallakaan; mutta sellaiset viat johtuvat enimmäkseen siitä, että
näitä eläimiä on nuorina pidelty väärin. Hyvin opetettuna ja hyvin
hoidettuna on suomalainen hevonen, vaikka se näyttää vähäpätöiseltä,
kuitenkin verrattoman kallis liittolainen ihmisille näillä
pohjoisilla mailla ja hyvinkin sen arvoinen, ettei sitä kohdella
orjana, vaan hyvänä, uskollisena ja luotettavana palvelijana.