-- "En saata ymmärtää, mikä kasveja vaivaa tänä vuonna", sanoi Antti
Söderholm eräänä päivänä naapurilleen Toivoselle. "Olen ojittanut,
lannoittanut ja kyntänyt maani paremmin kuin milloinkaan ennen, mutta
ohranoraat ovat juuresta vialla, niitty on harmaana, eikä puutarhassa
kasva niin mitään. Siellä on matoja joka paikassa, niitä vilisee
lehdillä ja korsilla."
-- "En minä ole nähnyt madoista merkkiäkään maillani", vastasi
Toivonen.
-- "Niin, kyllä Jumala tekee väärin, kun jakaa lahjojan noin
eri lailla", huokasi Söderholm. "Ja minä olen kuitenkin pitänyt
niin tarkan huolen siemenestä. Olen hävittänyt muurahaispesät,
olen maksanut 10 penniä jokaisesta pienestä linnusta ja joka
linnunpesästä, minkä pojat ovat minulle tuoneet. Olen lisäksi
hankkinut itselleni kissoja, jotka joka päivä pyytävät lintuja, ja
täten olen onneksi päässyt siemenvarkaista. Mutta kuitenkaan ei
mitään kasva; tulee yhä pahempaa: madot syövät kaiken vuodentuloni."
-- "Vai niin, vai niin", arveli Toivonen, "syytä sitten itseäsi!
Minun taloni lähellä saavat muurahaiset olla rauhassa, ei lapset eikä
kissat saa tehdä pienille linnuille pahaa. Mielelläni kuuntelen, kun
ne visertelevät puissa, ja koska useimmat ovat keväällä tulleet niin
pitkän matkan päästä rikkaammista maista, niin emmehän saata heiltä
kadehtia heidän pientä pesäänsä. Minulla on tapana joskus ripustaa
puihin pönttöjä, joissa on pyöreä reikä ja istumaorsi keskellä. Hyvin
hauskaa on nähdä lintujen tekevän pönttöihin pesiään."
-- "Mitä joutavia!" nauroi Söderholm. "Mitähän hyvää siitäkin on?"
-- "Kyllä se vaivan maksaa", vastasi Toivonen. "Etkö ole havainnut,
kuinka pienet linnut ja muurahaiset ovat alinomaa kärpästen ja
matojen pyynnissä? Milloin ne sieppaavat niitä ilmasta, milloin
etsivät niitä maasta tai puiden kuorista ja kasvien lehdiltä. Olen
kuullut sanottavan, että pääskynen, varpunen tai peippo näin syö
tuhannen kärpästä ja matoa päivässä. Tiedämme kärpäsen tai jonkin
muun hyönteisen munivan monta sataa munaa. Jokaisesta munasta ryömii
ahnas toukka eli hyönteismato, joka etsii ruokansa kasvikunnasta.
Jos madot esteettömästi saisivat lisääntyä, söisivät niiden toukat
kaikki, mitä maassa kasvaa. Siksi Jumala on luonut muurahaiset ja
muut eläimet, mutta varsinkin pienet linnut, jotka syövät toukkia
ja estävät hyönteisten kohtuutonta lisääntymistä. Muurahaiset ja
linnut täyttävät siis tehtävänsä Jumalan taloudessa ja ovat maamiehen
ystäviä, yhtä varmaan kuin madot ovat hänen vihollisiaan. Mitä on
se vähäinen häiriö, jonka edelliset saavat aikaan, sen sanomattoman
suuren avun rinnalla, jota ne joka päivä meille tuottavat! Hävitä ja
hätyytä vain pieniä lintuja, niin näet pian toukkia joka lehdellä
vilisevän! Suojele niitä, niin näet, miten kasvit menestyvät!"
Antti Söderholmin mielestä tämä oli sangen yksinkertaista puhetta.
Kotiin tultuaan hän lähetti kaikki palkollisensa matoja hävittämään,
mutta se ei ottanut oikein luonnistuakseen. Eivät he voineet tonkia
maata, lentää ilmaan, kaivautua puunkuorien sisään tai urkkia joka
lehteä ja kortta. Kaikki tämä on lintujen tai muurahaisten tehtävää;
mutta näitä ei Antti Söderholm voinut kärsiä. Hän nurisi yhä Jumalaa
vastaan, ikäänkuin Jumala olisi syypää ihmisten tyhmyyteen.