Luonnonkirja on kertonut meille kasveista. Iloista ja opettavaista
on nähdä koko luomakunnan ylistävän Jumalaa. Mutta tässä puhumme
ainoastaan kasvien leviämisestä maassamme ja sen kovassa ilmanalassa.
On sangen ihmetyttävää nähdä elävän luonnon taistelevan pohjan
pakkasta vastaan. Se, joka Suomessa matkustaa etelästä pohjoiseen
päin, näkee kasvikunnan vähitellen käyvän yhä heikommaksi. Ja
päinvastoin se, joka matkustaa pohjoisesta etelään, näkee kasvikunnan
vähitellen käyvän yhä moninaisemmaksi ja voimallisemmaksi. Ollaanpa
nyt matkustavinamme pohjoisesta etelään.
Suomen pohjoisimmassa perukassa, Tenojoen rannoilla ja
pohjoispuolella Inarinjärveä, on luonto ikäänkuin aamu-uninen ja
iltatorkku. Kaikki kasvu alkaa myöhään, tuleentuu pikaisesti ja
lakastuu aikaisin. Muutamassa päivässä kesäkuun loppupuolella on
kaikki vihantaa: muutamassa päivässä syyskuun alkaessa on kaikki
taas kellastunutta. Tuolla lyhyellä väliajalla on kaikella yötä
päivää kiire ennättääkseen elää ja kasvaa. _Peuranjäkälät_, ruskean
viheriät sammalet ja matalat varvut peittävät tiheinä tunturien
rinteet. Ruohot ja jotkut harvat kukat kaunistavat jokivarsia
hilpeällä vihannuudella, mutta ylempiä kasvilajeja ei ole monta.
Harmaavillaisia _pajupensaita_ kumartuu rantaäyräiden yli, ja
suomättäiden välistä pilkistävät valkoiset _muuraimenkukat_,
joiden marjat ainoastaan lämpiminä kesinä kypsyvät. Täällä kasvaa
myöskin _juolukoita ja karpaloita_, ja kuivilla päivänpaisteisilla
rinteillä tavataan ensimmäiset _puolukat_, ensimmäiset _mustikat_. --
Laaksoissa, jotka ovat suojassa pohjoistuulelta, tapaat ensimmäiset,
vielä kitukasvuiset metsät, jotka kasvavat lyhyt- ja käyrärunkoista
tunturikoivua. Mutta ylempänä rinteillä, missä maaperä on kivistä
ja laihaa ja missä myrsky esteettömästi raivoaa, siellä koivu
lyyhistyy kyyrylleen maahan. Sen seuralaisena on litteäksi painunut
_katajapensas_, paikoittain myöskin polvenkorkuinen, risuinen
_pihlaja ja haapa_.
Muutaman penikulman päässä Utsjoen kirkolta etelään päin on
jokilaaksossa harvaa ja kituvaa petäjikköä ja siellä tavataan myöskin
ensimmäinen _tuomi_, ensimmäinen _raita ja harmaaleppä_. Alkaa näkyä
_kiulukoita_ eli orjantappuroita ja _metsäviinimarjoja_. Utsjoella
istutetaan jo perunoita ja nauriita, mutta viljakasveja tavataan
vasta etelämpänä.
Jo Inarinjärven pohjoispuolella on laajoja mäntymetsiä. Puut tosin
eivät ole varsin pitkiä, mutta niistä tulee kuitenkin hyviä hirsiä.
Koivu kohottaa varttansa ja muutkin puut kasvavat runkoa. Täällä
näkee pienissä ryhmissä suippopäisiä, tiheän naavan peittämiä kuusia.
Siellä täällä on menestyksellä yritetty maanviljelystä. Ensimmäinen
_ohrapelto_ ilahuttaa silmää, ja katovuosi on täällä tuskin
tavallisempi kuin Etelä-Lapissa.
Inarinjärven etelärannalla, Ivalojoen suussa, tavataan jo useita
taloja, joissa on isonlaiset pellot ja laajat luonnonniityt. Pitkin
tätä jokilaaksoa on jo varsinaisia kuusimetsiä, ja puut kasvavat
poikkeustapauksissa niin pitkiksi, ettei Etelä-Suomessakaan semmoisia
joka paikassa nähdä.
Kun mennään vedenjakajan poikki, joka erottaa Jäämeren ja Itämeren
jokipiirit, tullaan laajaan erämaahan, jossa on loppumattomiin
mäntykankaita, soita ja rämeitä. Kemijoen laaksossa ja sen
suunnattomissa noromaissa tapaamme vanhoja hongikkoja, mutta
tuntuvasti ei kasvikunta muutu kokoonpanoltaan. Pian kuitenkin
nähdään _ruista_ ja myöskin _kauraa_ ohran rinnalla, jota yleisesti
viljellään. _Vattuja_ kasvaa joskus kuivien mäkien päivänpuoleisilla
rinteillä. Täällä poimitaan ensimmäiset _mesimarjat_, vaikka niiden
varsinainen kotimaa alkaa napapiiristä ja ulottuu Vaasan leveysasteen
kohdalle. Etelä-Suomessakin ne ovat tavallisia ja kukkivat runsaasti,
mutta kantavat vähemmän hedelmiä kuin pohjoisempana.
Pohjanlahden rannikolla kasvaa varsin vähän Lapinmaan kasvistoon
kuuluvia kukkasia, mutta toiset sensijaan kaunistavat lehtoja
ja niittyjä, ja tällä merenrannikolla tapaamme yht'äkkiä suuren
joukon kasveja, jotka ovat Etelä-Suomessa tavallisia. Puulajeista
huomaamme _tervalepän ja salavan_, joka kuitenkin usein paleltuu
kylminä keväinä; pensaista _paatsaman, heisipuun, useita pajulajeja_,
merenpartaalla _pursun, tyrnin_, vähän etelämpänä _kuusaman_ ja vielä
etelämpänä _taikinamarjan. Mansikat_ viihtyvät rantaäyräillä, _vehka_
kasvaa soissa. Pellot käyvät yhä laajemmiksi, pieniä tupakka-. ja
humalatarhoja nähdään talojen vieressä; myöskin viljeltyjä niittyjä
tavataan paikoittain.
Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Hämeen rajalla, näemme ensimmäisen
kitukasvuisen _lehmus_-pensaan. Muita jaloja puulajeja tavataan
metsäkasvuisina vasta paljon etelämpänä: _jalava, vaahtera,
metsäomenapuu ja pähkinäpuu_ Keski-Hämeessä, vielä etelämpänä
_saarni; tammi_ kasvaa ainoastaan kapealla alalla pitkin eteläistä
rannikkoa. Ainoastaan Ahvenanmaalla ja lounaisessa saaristossa
viihtyvät _saksanpihlaja, orapihlaja ja marjakuusi_ y.m. harvinaiset
puut ja pensaat. Kaikki jalot puulajit menestyvät kuitenkin paljon
pohjoisempanakin, jos ihminen niitä suojelee ja hoitaa puistoissa ja
puutarhoissa.
Hedelmäpuut menestyvät hyvin eteläisimmässä Suomessa, mutta yleisesti
niitä viljellään ainoastaan maamme lounaisessa osassa. Tärkein niistä
on _omenapuu_, jonka hedelmä kypsyy vielä Hämeenkyrössä, Puumalassa
ja Sortavalassa. Pohjoisempana se on arka ja niukkasateinen.
_Päärynät, kirsikat ja luumut_ kypsyvät nekin Etelä-Suomessa joskus
sangen hyviksi. Viljellyistä marjalajeista ovat _karviaiset_
yleisimmät, ja ne ovat hyviä vielä Keski-Pohjanmaalla, mutta
eivät menesty pohjoisempana. _Viinimarjoja ja hyötymansikoita_
tavataan jo suuressa osassa Suomea. Useita syötäviä puutarhakasveja
sekä kauniita ulkomaisia kukkasia kasvatetaan enimmäkseen
herraskartanoissa. Hyödyllinen puutarhaviljelys leviää kuitenkin
yhä enemmän sellaisiinkin seutuihin, missä se ennen oli tuntematon.
_Kaalilajit_ ovat yleisimmin levinneitä koko Etelä-Suomessa, _lantut_
enemmän länsiosassa, _kupukaali_ enemmän idässä. Varsinaisista
peltokasveista viljellään _perunoita_ nykyisin joka talossa, joka
mökissä kautta koko maan. _Herneitä_ kylvetään vielä Keski-Suomessa,
mutta Karjalassa niitä toistaiseksi ei paljon viljellä. Viljalajeihin
kuuluu _vehnä_, jota ainoastaan Lounais-Suomessa viljellään
yleisesti, ja mehukas, punakukkainen _tattari_, joka kaunistaa
kaskimaita Itä-Suomessa. -- Kajaanin seuduille asti viljellään
hamppua pienissä, hyvin höystetyissä peltotilkuissa; etelämpänä on
_pellava_ tärkein kehruu kasvi. -- Sellaiset arat ulkomaankasvit
kuin viinirypäle, oliivipensas, teepensas, sokeriruoko, viikunapuu
y.m. saattavat ainoastaan erinomaisen hoidon avulla kasvaa kalliissa
ansareissa.
Selvän erotuksen huomaamme rannikkoseutujen ja sisämaan kasviston
välillä. Melkein joka kevät näemme ruohon viheriöitsevän Hämeenlinnan
tienoilla silloin, kun eteläisempi Helsingin seutu on vielä
kellahtavana ja paljaana. Syksyllä sitävastoin ovat lehtipuut
Helsingin seuduilla vielä viheriöinä, kun lehtimetsät Hämeenlinnan
tienoilla jo välkkyvät syksyn kirjavassa väriloistossa. Tiedämmehän
meren keväällä jäähdyttävän ja syksyllä lämmittävän ilmaa.
Kasveissa ilmenee myös erotus, mikä vallitsee kylmemmän Itä-Suomen ja
lämpimämmän Länsi-Suomen välillä niillä seuduin, jotka ovat samalla
leveysasteella, s.o. yhtä kaukana pohjoisessa. Tämä erilaisuus johtuu
siitä, että valtameren tasainen lämpö vaikuttaa ilmaan kaikissa
lännenpuolisissa maissa, jotavastoin itäiset seudut ovat alttiina
suuren pohjoisen mantereen epätasaisemman ilman vaikutuksille.