Suomen vuoret ovat ikäänkuin luotu tasamielistä ja vakaata kansaa
varten. Ne eivät pyri korkealle taivasta kohti; niiden rinteet
suistuvat harvoin äkkijyrkästi; enimmiten ne ovat leveitä kallioita,
tarjoten vankan pohjan mille rakentaa.
Useimmat tämän maan vuoret ovat semmoista kiveä, jota jokapäiväisessä
puheessa sanotaan harmaaksikiveksi. Tavallisemmassa harmaassakivessä
eli graniitissa on sekaisin kolmea eri kivilajia, nimittäin
_maasälpää, kvartsia eli ukonkiveä ja kiillettä_. Maasälvän tuntee
siitä, että se halkeaa sileihin pintoihin, ukonkivi on lasimaista ja
niin kovaa, että siitä voi teräksellä iskeä tulta, ja kiilteellä on
se ominaisuus, että sen helposti voi halkaista ohuiksi lehdiksi tai
suomuiksi. Kun kiille on palanut tai kauan ollut vedessä tai ilmassa,
käy se usein kullankiiltäväksi, ja moni, joka löytää sellaista
_katinkultaa_ hiekasta tai vuoresta, luulee löytäneensä oikeata
kultaa.
_Gneissi_ sisältää samoja kivilajeja kuin graniitti, mutta siinä
on enemmän kiillesuomuja, jotka kaikki ovat yhdensuuntaisia,
minkävuoksi kivessä nähdään vuorotellen tummia ja vaaleita juovia,
ja se halkee paljoa helpommin yhteen suuntaan kuin toisiin. Vieläkin
helpommin halkee _kiilleliuska_, jossa on ainoastaan kiillettä ja
ukonkiveä. Koska se on hienorakeista ja kohtalaisen pehmeää, voi sitä
käyttää kovasimeksi, jolla viikatteita teroitetaan. Tämä kivilaji
on tavallisesti tummanharmaata. Gneissikin on useimmiten harmaata,
vaaleajuomuista. Graniitti on valkoista, vaaleanharmaata tai
punertavaa.
Graniitti on kovempaa kuin useimmat muut kivilajit, ja siihen voi
hiomalla tai kiillottamalla saada hyvin kauniin kiillon. Sitä
käytetään rakennusten perustuksiksi, aidoiksi, hautapatsaiksi
ja väliin itse rakennuksiinkin. Monta vanhaa kirkkoa, monta
jyväaittaa, navettaa ja pääkaupunkimme monta kaunista taloa on tehty
graniittilohkareista. Sillä täällä on graniittia yltäkyllin, mutta
Venäjällä se on niin harvinaista, että tavallisia katukiviä viedään
sinne laivoilla kuten muutakin kauppatavaraa.
Etelärannikolla, muutamia peninkulmia Viipurista länteen päin, on
pieni merenlahti nimeltä Virolahti, ja siellä Pyterlahti-niminen
kylä. Kun Venäjän keisari Pietari Suuri rakennutti uutta pääkaupunkia
Pietaria, tarvitsi hän paljon kiveä, mutta lähiseutu oli kivetöntä.
Siihen aikaan olivat venäläiset hiljakkoin valloittaneet Viipurin
läänin, ja silloin keisari piti mukavimpana louhittaa graniittia
Suomen rannikolta. Tällä tavalla syntyi Pyterlahden graniittilouhos.
Kahden vuosisadan aikana on sieltä kuljetettu suunnattoman paljon
kiveä Pietariin, ja kuitenkin on ainoastaan vähäinen osa ympärillä
olevista vuorista louhittu. Niin upporikas kivistä on kuitenkin köyhä
Suomi.
Pyterlahden graniitti on järeärakeista ja sisältää enimmin tummaa,
lihanpunaista maasälpää, vähemmän harmaata ukonkiveä ja hiukan mustaa
kiiltokiveä. Ne valtavat kivilohkareet, joita täällä ampumalla tai
kiilaamalla on louhittu, on laskettu sitten laivoihin ja viety
Pietariin, jossa niitä on käytetty kirkkojen, kanavien, siltojen
ja muiden sellaisten rakentamiseen. Pietarin suurinta kirkkoa,
Iisakin kirkkoa, kannattaa kolmella sivulla kaksinkertainen rivi
17 metrin korkuisia Pyterlahden graniittipatsaita. Mutta suurin,
komein ja kuuluisin kaikista täällä louhituista kivilohkareista on se
kivipatsas, joka vuonna 1831 pystytettiin Pietarissa Talvipalatsin
edustalle keisari Aleksanteri I:n muistoksi. Tämä patsas on runsaasti
25 metriä korkea ja 4 metriä paksu; sen kanta on sivuiltaan 6-metrin
nelikulmio. Kahdeksantoista kuukautta teki 275 miestä työtä patsaan
hakkuussa, ja täytyi rakentaa kallis silta, jotta kivi saatiin
kuljetetuksi laivaan. Pystytettynä se oli tullut maksamaan enemmän
kuin 600,000 Suomen markkaa.
Vuonna 1847 tapahtui, että kivilohkareella lastattu laiva joutui
lahden suussa haaksirikkoon. Siitä alkain kohoaa siinä vedenpinnasta
uusi kallio. Se on Pietariin aiottu kivilohkare, jota ei ole saatu
ylös.
Viime aikoina on graniittia louhittu paljon myöskin Hangon kaupungin
laidassa olevasta Kuningattarenvuoresta. Hangon graniitti on
väriltään ruskeanpunaista ja hienompirakeista kuin Pyterlahden
graniitti. Monta kivilohkaretta on Hangossa hakattu ja hiottu
hautapatsaiksi, pylväiksi tai kuuluisain miesten muistomerkeiksi.
Sieltä on kotoisin sekin kaunis graniittilohkare, jolle keisari
Aleksanteri II:n, Suomen hyväntekijän, patsas Senaatintorilla
Helsingissä on pystytetty.
Myöskin Viipurin ja Sortavalan lähistössä sekä Uudenkaupungin ja
Kalajoen seuduilla on louhittu suuret määrät harmaata ja punaista
graniittia, jota on viety Venäjälle ja joskus Englantiin asti.