Oppineet miehet ja luonnontutkijat ovat koettaneet saada selville
luotettavia sääntöjä vastaisten säänvaihtelujen tietämiseksi,
mutta täydellisen selvyyden saaminen on osoittautunut sangen
monimutkaiseksi. Kuitenkin tunnetaan jo vanhastaan erityisiä
merkkejä, joista voidaan päätellä tulevasta säästä.
Ilmamerkit voidaan erotella useihin ryhmiin. Yksi ryhmä koskee
_viikonpäiviä_. Merkit, jotka niihin kohdistuvat, eivät ole minkään
arvoisia. Toisena ryhmänä ovat ne niinikään tyhjänarvoiset merkit,
joista ennusteitaan eri vuodenaikojen ja kuukausien vastaisia
ilmoja: "viluvuosi viljavuosi"; "kun ei kylmä Kynttelinä, ei palele
Paavalina, ei ole helle heinäkuussa, lämmin keskellä keseä" y.m. Eri
ryhmän muodostavat n.s. _merkkipäivät_. Merkittävimmät niistä ovat
nuo hallanuhkaiset, "_rautayöt_" kesäkuun 10-12 p., lisäksi se halla,
joka usein sattuu toukokuun alussa tai keskivaiheella ja joka on
kasvullisuudelle erittäin vahingollinen, sekä heinäkuun 19-26 päivän
välinen "_naistenviikko_", joka syystä on huudossa lakkaamattomista
sateistaan. Nämä johtuvat siitä, että sadeaika koko Keski- ja
Pohjois-Europassa sattuu heinä- ja elokuuksi.
Useimmat nyt mainituista "merkeistä" ovat kokonaan arvottomat
ilmanmuutoksia arvosteltaessa. Kuunvaiheet, kuun nouseminen
ja laskeminen eläinradassa, kiertotähtien keskinäinen asema
(almanakassa: "paljon kiertotähtiä liikkeellä") ovat nekin arvottomia
säänmerkkejä. Mutta ne merkit, jotka perustuvat luonnon havaintoihin,
etupäässä valoilmiöt taivaalla, ovat sangen suuriarvoisia,
jonkavuoksi merimiehet, kalastajat ja maanviljelijät niihin paljon
luottavatkin. Sellaisista ilmanlaatua osoittavista merkeistä
mainittakoon seuraavat: Kaunis ilma tulee, jos tähdet tuikkivat
kirkkaasti tai jos yläkuun eli uudenkuun sarvet ovat terävät. Sitä
vastoin on ruma ilma ja sade tulossa, kun päivä laskee pilveen, kun
hajanaisia pilvenhahtuvia on laineissa kirkkaalla taivaalla, tai kun
taivas peittyy hienoon utuharsoon, niin että kehiä ja tarhoja näkyy
auringon ja kuun ympärillä. Usein kuullaan kuitenkin sanottavan, että
nämä merkit eivät pidä paikkaansa. Se johtuu siitä, että sääilmiöt
ovat monimutkaiset ja riippuvat monista syistä.
Jos mieli olla luotettava ilmanennustaja, niin tulee tuntea,
millaiset sääsuhteet samaan aikaan vallitsevat koko laajalla
alalla sen maan ympärillä, missä asuu. Helsingissä on erityinen
laitos (Meteorologinen keskuslaitos), jossa tehdään säähavaintoja.
Sähkölennättimen avulla saadaan siellä tietää, millainen on ilman
paine, ilman lämpö, taivaan ulkomuoto, tuulen suunta ja voima y.m.
monin paikoin Euroopassa. Nämä tiedonannot merkitään erityisillä
merkeillä kartalle. Jos viivalla yhdistetään kaikki ne paikat, missä
ilmanpaine on sama, saadaan n.s. _isobaari_ (samapaineiskäyrä, s.o.
viiva, joka osoittaa samanlaista ilmanpainetta). Nämä isobaarit ovat
useimmiten umpinaisia, ympyrän tai soikion muotoisia viivoja. Jos
ne rajoittavat alueen, missä on alhainen ilmanpaine, niin sanotaan
tätä ilmanpaineen _minimiksi_, päinvastaisessa tapauksessa, s.o.
jos ilmanpaine on korkea, ilmanpaineen _maksimiksi_. -- Ilmanpaineen
minimit ovat oikeastaan suuria ilmanpyörtäjäisiä tai rajuilmoja,
jotka useimmiten syntyvät Atlantin valtamerellä ja kulkevat sieltä
itäistä suuntaa yli Euroopan, useimmiten yli sen pohjoisosien. Ne
tuovat mukanaan pilvisään ja suuren kosteuden ja niitä seuraa kovat
tuulet, jotka kiertävät pyörtäjäistä vastapäivään ja sen keskustaan
päin. Kun sellainen rajuilma lähestyy, laskee ilmapuntari, ja usein
näemme kirkkaalle länsitaivaalle nousevan juomuista tai höyhenen
muotoista pilvenliennettä. Pian se peittää koko taivaan ja näyttää
keräytyvän kahteen vastakkaisilla taivaansuunnilla olevaan kohtaan
("tuulen kourat"), -- Ilmanpaineen maksimin ympäri kiertävät tuulet
myötäpäivään ja ulospäin korkean ilmanpaineen keskustasta. Silloin
ilma on tavallisesti kuiva, taivas pilvetön ja ilmapuntari korkealla.
Ilmanpaineen maksimi tuottaa kesällä kuumuutta, talvella pakkasta.
Meteorologisen laitoksen tehtävänä on laskemalla ja vertailemalla
kunkin päivän edellisten päiväin sääkarttoja toisiinsa päätellä,
mitä muutoksia todennäköisesti on odotettavissa. Tavallisesti nämä
laskelmat näyttävät pitävän paikkansa ainoastaan yhteen tai enintään
kahteen seuraavaan päivään nähden. Yksityinenkin tarkkaaja, jolla ei
ole sääkarttaa käytettävänään, voi tulla sangen hyväksi ennustajaksi,
jos hänellä vain on ilmapuntari ja hän panee muistiinsa luotettavia
pilvimerkkejä ja muita, jotka ennustavat ilmanmuutoksia.
Olisi sangen tärkeätä voida ennustaa säitä pitkäksi ajaksi
eteenpäin. Sentakia tätä seikkaa onkin viime aikoina ahkerasti
tutkittu. Etupäässä on koetettu saada selville niitä jaksoja,
joita sääilmiöissä esiintyy. On nimittäin huomattu, että sateiset
ja kuivat, samoinkuin lämpimät ja kylmät kaudet uusiintuvat aina
määrättyjen aikojen perästä, vaikkakaan ei säännöllisesti. Myöskin on
tutkittu sitä, missä määrin jonkin vuodenajan sään nojalla voidaan
päätellä seuraavan vuodenajan ilmiöitä, ja on m.m. huomattu, että
kylmää ja lumista talvea tavallisesti seuraa kylmä kevät.