Sa talven välkky-jää,
sa kaunis, kirkas kuvastin,
miss' äsken myrskysää
viel' ärjyi aalloin kuohuvin!
Ei lapsi eteläisen maan
sun leikkis hurmaa tunnekaan,
mi kohtaa,
kun hohtaa
ja johtaa hopeainen tie,
jää-seljät
kun heljät
taas talven helmaan vie.
Vaikk' onkin kuolemaan
jo rannan kukka rauennut
ja vaippaan valkeaan
maat, metsät, vuoret verhotut,
miel' uljas, leikki viaton
sun teilläs liiton tehnyt on.
Sa kannat,
kaikk' annat
sa rannat, saaret saavuttaa.
Jää vilpas,
sun kilpas
se liekkiin rinnat saa.
Hei, jalka teräkseen!
Sees silmä, poski purppuraan!
Nyt määrään kaukaiseen
me tuulen lailla lasketaan.
Ja koti-kultaan sielt' on tie
taas vartomaan, ett' armas lie
koht' aikas
ja taikas,
sa raikas Pohjan kevätsää,
kun laukee
ja aukee
taas läikkyyn järven jää.