Etelämaalaiset ovat sanoneet, että Suomessa on yhdeksän kuukautta
talvea eikä kolmea kuukautta kunnollista kesää. Joskus sattuu
sellaisia kylmiä vuosia, jolloin tämä pilapuhe toteutuu, mutta
tavallisina vuosina on meillä melkein yhtä lämmin kuin meren
rantamilla Keski-Europassa. Toiset vuodet ovat leutoja, ja saattaa
laskea, että Suomessa tavallisina vuosina on viisi tai kuusi
kuukautta talvea.
Suuri eroavaisuus on kuitenkin maan eteläisten ja pohjoisten osien
samoin kuin rannikkoseutujen ja sisämaan välillä. Niinpä on maa
lumen peittämä lounaisella rannikkoseudulla noin neljä kuukautta,
mutta Kajaanin itä- ja pohjoispuolella yli kuusi kuukautta ja
Enontekiäisten ja Sodankylän Lapissa noin seitsemän kuukautta.
Joulukuussa on Tornion tienoilta eteläänpäin usein epävakainen
alkutalvi. Tammi- ja helmikuussa on vahva sydäntalvi. Vain
rantaseuduilla saattavat maat paljastua suojailmoilla. Pakkaset
saavuttavat suurimman ankaruutensa ja joskus jäätyy elohopea, mikä
saattaa sattua myöskin joulukuussa ja Lapissa vielä maaliskuussa.
Meren jäät vahvistuvat yhä ja niillä vahvoilla jäänmurtajilla, jotka
avustavat höyrylaivoja satamista merelle, on silloin kova työ, sillä
joskus on Itämeren koko pohjoispuoli jään peitossa. Maaliskuun
alkupuolikin on vielä täyttä talvea, mutta sen lopulla alkavat lumet
huveta ja meren jäät sulaa, huhtikuussa ilma on epävakainen, väliin
sataa lunta, väliin vettä, mutta maa paljastuu, puiden silmikot
paisuvat, ja ruoho alkaa orastaa.
Nyt alkaa kevät. Lounaisrannikolla on maa lumesta vapaa toukokuun
alussa, mutta vasta toukokuun lopulla kinokset sulavat Inarissa.
Pari viikkoa lumien kadottua pelloilta luovat joet ja järvet
peitteensä. Kuitenkaan eivät sellaiset vuodet ole harvinaisia,
jolloin kevät myöhästyy kuukauden tai enemmänkin. Kesäkuun
alussa niityt viheriöitsevät ja lehtipuut pukeutuvat ihanaan
heleänvihreään lehtipukuun. Mutta useana vuotena tulee jäänlähdön ja
lehdenpuhkeamisen jälkeen toukokuussa kylmempi sää, n.s. _takatalvi_,
joka toisinaan tulee kesäkuussakin ja saattaa kestää viikon verran
tai kauemminkin.
Juhannuksen aikana on aurinko korkeimmillaan taivaalla ja yöt ovat
valoisimmat. Silloin on kesä hempeimmillään, mutta suurin lämpö vasta
heinäkuussa. Keskellä päivää nousee ilman lämpö varjossa 30, jopa 35
asteeseen. Silloin kaikki rientää elämään, kasvamaan ja kypsymään
pitkällisessä, melkein keskeytymättömässä päivänvalossa.
Elokuu alkaa melkein yhtä lämpimänä, mutta jäähtyy vähitellen öiden
yhä pidetessä ja on tavallisesti epävakaa. Silloin sataa enimmin
ja ukkonen kuuluu usein. Kun käy pohjatuuli, joka illalla tyyntyy,
alenee ilman lämpö nopeasti, ja aamulla, useimmin vähän ennen
auringon nousua, on halla. Syyskuu on vielä vihanta ja joskus lämmin,
mutta silloin alkaa syksy pimeine öineen, sateineen ja myrskyineen.
Ilma käy viileämmäksi, hallaöitä on tiheämmässä ja lehdet
kellastuvat. Lokakuussa on lehtimetsä kirjavassa väriloistossa,
marraskuussa kasvikunta vaipuu talvitainnoksiin ja suuressa osassa
Suomea maa menee routaan ja peittyy lumeen ja vesistöt jäätyvät.
Koska Suomi ulottuu pitkälle pohjoiseen ja etelään päin, on ilmanala
eri osissa maatamme hyvin erilainen. Jos lasketaan keskimäärä
kaikkien vuodenaikojen lämmöstä ja kylmyydestä, niin havaitaan,
että vuoden keskilämpö on Enontekiäisten Lapissa alin eli 2 astetta
jäätymäkohdan alapuolella, Oulun, Kajaanin ja Pielisjärven välisillä
seuduilla 1 aste jäätymäkohdan yläpuolella, ja Ahvenanmaalla noin 5
astetta jäätymäkohdan yläpuolella. Vuoden kylmin kuukausi Suomen
Lapissa on tammikuu; muussa Suomessa on helmikuu kylmin. Silloin on
ilman keskilämpö Oulussa ja Iisalmessa 11 astetta, Vaasassa, Porissa
ja Helsingissä 7 astetta sekä Bogskär'issä 3 astetta jäätymäkohtaa
alempana. Vuoden lämpöisin kuukausi on heinäkuu, jonka keskilämpö
on 17 asteen vaiheella, Oulun ja Kajaanin välisillä seuduilla 15
astetta, Pohjois-Lapissa alle 12 astetta. Rannikot ovat viileämmät
kuin sisämaa, koska meret, jotka eivät lämpene yhtä suuressa määrin
kuin maa, jäähdyttävät siellä ilmaa. Ulkona merellä on ilman lämpö
vielä alempi, jääden Pohjanlahden pohjoisosassa ja aavalla Laatokalla
alle 13 asteen.
Siitä, että maamme ulottuu pitkälle pohjoiseen ja etelään päin,
johtuu sekin, että päivän ja yön pituus eri seuduilla on hyvin
erilainen. Pisin päivä kesällä ja pisin yö talvella on Etelä-Suomessa
18,5-tuntinen (auringon nousun ja laskun välillä), mutta Oulussa
22-tuntinen. Enontekiäisissä ei keskikesän aurinko laske kokonaiseen
kuukauteen. Mutta koska hämärä on aamuin illoin sitä pitempi, kuta
pohjoisemmaksi tullaan, niin on kaikissa pohjoisissa maissa enemmän
valoa kuin pimeyttä. Pohjois-Suomessa voi kolmen kuukauden aikana
lukea kaiken yötä kuin päivänvalossa. Ja talviyön valaisevat kirkkaat
revontulet, joilla Jumala on tahtonut lohduttaa näitä köyhiä pohjolan
seutuja niiden pitkällisessä taistelussa pimeyttä ja kylmyyttä
vastaan.
Sateen ja lumen tulo on eri vuosina ja myöskin eri osissa maatamme
erimääräinen. Toimittamalla mittauksia on havaittu, että sateen ja
lumen tulo on runsain etelärannikolla ja ympäristöään huomattavasti
korkeammissa sisämaan seuduissa ja että se yleensä vähenee etelästä
pohjoiseen ja on vähin Enontekiäisissä, Sodankylän pohjoisosissa ja
Tenojoen laaksossa, mutta on jo taas suurempi Inarissa. [Läntisellä
Uudellamaalla on sademäärä yli 700 mm, Jyväskylässä ja Kuopiossa
lähes 600 mm, Oulujoen seuduilla 500-550 mm; Enontekiäisissä noin 400
mm.]
Talvella on taivas enimmät ajat kokonaan pilvessä, kesällä taas
ovat puoliselkeät päivät tavallisimmat. Helsingissä sataa 18 päivää
tammikuussa, 15 päivää helmikuussa, 14 maaliskuussa, 12 huhtikuussa
ja 13 toukokuussa, 12 kesäkuussa, 14 heinäkuussa, 17 elo- ja
syyskuussa ja 18 loka-, marras- ja joulukuussa. [Vuosina 1886-1915
tehtyjen havaintojen mukaan.]
Sateet ja ilman lämpömäärät riippuvat paljon tuulista. Enimmät
tuulet käyvät lounaan ja etelän puolelta, mutta myöskin muilta
suunnilta käy paljon tuulia keväällä, varsinkin idästä. Maamme itä- ja
pohjoisosissa on tuulen keskisuunta eteläisempi kuin lännessä.
Sateisimmat tuulet ovat idän ja kaakon puoleiset.
Myöskin meri vaikuttaa ilmastoon. Keväällä, jolloin meren jäät
jäähdyttävät veden, on ilma merenrannikoilla kylmempää, mutta
sademäärä pienempi, kuin sisämaassa. Päinvastoin on syksyllä, jolloin
lämmin merivesi antaa rannikkoseutujen ilmalle lämpöänsä. Samasta
syystä syvät järvet ja juoksevat vedet suojelevat likeisintä maata
hallalta, mutta vesiperäiset maat ovat hallanarkoja.
Kova ja kylmä on tämä pohjanperäinen maa. Luonto on täällä ankara
äiti, joka ei hellittele lapsiaan hempeydellä ja yltäkylläisyydellä.
Se vaatii heiltä uutteraa työntekoa, paljon kärsivällisyyttä, paljon
kieltäymystä. Jos he eivät tahdo tehdä työtä ja kärsiä, täytyy heidän
nähdä nälkää ja kuolla. Mutta palkinnoksensa he saavat karaistun ja
terveen ruumiin, rohkean ja kestävän mielen. Niinpä on Jumala myöskin
antanut tälle maalle lauhkeamman ilmanalan kuin useimmille muille
yhtä kaukana pohjoisessa oleville maille. Ei missään muualla kuin
Norjassa ja Ruotsissa ole metsiä, maanviljelystä ja järjestettyjä
yhteiskuntia niin lähellä pohjoisnapaa kuin Suomessa. Tämä johtuu
osaksi Itämeren ja järvien vaikutuksesta, mutta erittäinkin siitä,
että Atlantin valtameren pohjoisosan kautta kulkee lämmin merivirta,
Golf-virta, joka välillisesti on aiheena Suomessa vallitseviin
etelä- ja lounaistuuliin, jotka tuovat mukanaan etelästä lämpimämpää
ilmaa.