(Savossa.)
Savonmaa on saaristo järvien keskellä; maantie kulkee monin paikoin
jyrkkämäkisiä harjuja myöten, joiden molemmilla puolilla on vesiä.
Silloin matkustajan usein täytyy lauttauspaikoilla astua rattailta
maahan. Kun Parikkalan pitäjästä maanteitse matkustetaan pohjoiseen
päin Kerimäelle, Sääminkiin ja Savonlinnaan, on neljä lauttauspaikkaa
kuljettavana, mutta se maksaa vaivan.
Tie kiemurtelee veden ympäröimää _Punkaharjua_ pitkin, lähes
puolen peninkulman pituisen saaren toisesta päästä toiseen. Pitkin
pituuttaan on harju niin kaita, että maantie anastaa sen aaltomaisen
harjan koko leveyden, ja niin jyrkkä, että syvyys kauhistuttaisi,
jos ei luonnolliseksi aitaukseksi olisi rinteille kasvanut havu- ja
lehtipuita. Tältä harjanteelta, noiden koivujen ja petäjien
huojuvien latvojen päällitse, aukeaa lähellä ja kaukana mitä ihanin
ja vaihtelevaisin näköala joka taholle selkien, salmien ja saarien
yli. Oikealla puolen on ihana, suuri _Puruvesi_, vasemmalla puolen
yhdistynyt jakso pienempiä selkiä, jotka ovat vieläkin avarampaa
_Pihlajavettä_. Kaikki nämä vedet luetaan Saimaan järvien joukkoon
ja virtaavat hiljalleen etelään päin. Niiden keskellä ui Punkaharju
kuin suunnattoman suuri vesilintu levitetyin siivin, ympärillä
poikaset, nuo pienet saaret, jotka etsivät turvaa sen kupeilta.
Ja pojat jäljittelevät emoansa: ne ovat pieniä kaitaisia harjuja,
jotka välistä koukistuvat oikullisen mutkaisiksi, salpaavat kirkkaan
veden salmiin ja lahtiin ja puikkelehtivat mitä somimman muotoisina.
Niiden siimeksien välitse punoutuu hopeavöitä toinen toiseensa; järvi
järven vieressä kimaltelee niin kauas kuin silmä kantaa. Matkustaja
ei väsy katselemaan tätä luonnon suloista leikkiä. Alinomaa hän
huomaa jotakin uutta, jota ei luule vielä ennen nähneensä, ja mihin
ikänä hän menee, keksii hän uusia, avaroita ja hymyileviä näköaloja,
ollen ymmällä siitä, eikö viimeinen näkemänsä ole kaikkia edellisiä
ihanampi.
Hyvä ajatus oli johtaa maantie tämän huvipuiston kautta. Punkaharjun
tunsivat kauan aikaa ainoastaan ne, jotka sattuivat niillä tienoilla
kulkemaan. Tämä harju oli likimmäisten talonpoikaistalojen
omaisuutta, ja talonpojat polttivat tavan takaa kaskea sen rinteillä,
niin että nämä osaksi paljastuivat. V. 1844 harju lohkaistiin
kruununpuistoksi, kiellettiin sakon uhalla kaikki vahingonteko,
ja kaksi kaunista asuntoa rakennettiin vartijoille, toinen saaren
etelä-, toinen pohjoispäähän. Jälkimmäisessä saivat matkustajatkin
majailla, ja siitä ajasta alkain on Punkaharju tullut laajalti
kuuluisaksi. Pieniä huvimajoja on rakennettu muutamille kauniimmille
näköalapaikoille, ja siellä kulkee pitkin kesää ihastuneita
retkeilijöitä.
Epätietoista on, milloin Punkaharju on ihanimmillaan. Muutamista
se on verraton silloin, kun aurinko kohoaa Puruveden takaa ja
ulapat kimaltelevat ja koivujen lehdet näyttävät läpikuultavilta,
aamuruskossa. Toiset pitävät sitä ihanimpana silloin, kun kuu
paistaa Pihlajaveteen ja harjun vastakkainen sivu on synkässä
varjossa. Varmaa vain on, että olkoonpa ilta tahi aamu, kesäyö tai
auringonpaiste, maassamme ei ole kauniimpaa huvipuistoa. Ja tämä
sanoo Punkaharjusta paljon. Se tietää rikkaana olemista kaikkein
rikkainten joukossa; se täyttää mielemme kiitollisuudella ja
ihailulla.