(Satakunnassa.)
Pyynikki on korkea, jyrkkä ja kaunis harju lähellä _Tampereen_
tehdaskaupunkia. Sieltä on mitä ihanin näköala kukkuloiden, järvien
ja laaksojen yli. Pohjoispuolella aukeaa _Näsijärven_ laaja, kirkas
ulappa, joka muutamin paikoin kuuluu olevan kuudettakymmentä metriä
syvä, ja etelässä hiiviskelevät _Pyhäjärven_ ihanat selät korkeiden
rantamien välissä. Näiden molempien järvien välillä, Näsijärvestä
Pyhäjärveen virraten, kohisee leveä ja valtava _Tammerkoski_, josta
kaupunki on saanut nimensä.
Tämä uuttera kaupunki levittää kosken partaalle suuria tehtaitaan ja
kauniita puistojaan. Kesällä siellä joka päivä näkee höyryalusten
savuja järvellä ja kuulee kesät talvet alati liikkuvien vesien
pauhinaa. Välistä nähtiin ennenaikaan -- jolloin kosken vettä ei
vielä käytetty, tehtaiden tarpeiksi siinä määrin kuin tätä nykyä
-- englantilainen kosken yli vievällä sillalla, kärsivällisesti
odottelemassa onkivapa kädessään. Hän ei ollut matkustanut kahtasataa
peninkulmaa onkiakseen tässä särkiä ja ahvenia, hän onki lohia, ja
saatuaan lohen onkeensa hän saattoi sitten seisoskella siinä päivä- ja
viikkokaudet kärsivällisesti odotellen uutta onnekasta saalistaan.
Kaikki tämä ei häiritse Pyynikin harjua. Siellä on yksinäistä ja
rauhallista; pauhaava koski, jyskyvät tehtaat eivät äänellään voita
synkässä petäjikössä humisevaa tuulen tohinaa. Muutamia sieviä
asuntoja on rakennettu harjun rinteelle. Ennen kansa tiesi useita
satuja Pyynikistä. Luultiin siellä olevan haltian eli vuorenpeikon,
joka oli siellä asunut monta tuhatta vuotta ja jota nimitettiin
Pyynikin-ukoksi. Kun oli kuutamo ja sumua vuoren liepeillä, luulivat
ihmiset usein näkevänsä Pyynikin-ukon seisovan siellä ylhäällä ja
katselevan kaupunkia, ikäänkuin kummastellen, mitä ihmiset siellä
puuhasivat. Se, mikä siellä kuutamossa näkyi, oli kenties vain käyrä
petäjä tai omituinen kivi. Mutta sitä ei kansa uskonut: se uskoi
Pyynikin-ukon siellä olevan.
Pitkä jakso ihania järviä laskee pohjoisesta käsin suureen, syvään
Näsijärveen ja siitä Tammerkosken kautta Pyhäjärveen. Tähän virtaa
idästä taas toinen pitkä jakso järviä, ja kaikki nämä vedet kulkevat
sitten järvien kautta länteen päin, kunnes laskevat Kokemäenjoen
kautta Pohjanlahteen. Pyhäjärvestä Kuloveteen virtaa uljaana ja
vaahtoavana _Nokiankoski eli Emäkoski_. Luonto on siellä valtava
ja synkkä; kallioiset äkkijyrkät rannat ovat tummien riippakuusien
peitossa. Rantojen välitse syöksyvät vedet alas syvänteeseen, jota
ei näe kosken törmiltä, mutta josta kuuluu jylinä kaukaisen ukkosen
kaltaisena. Tyynet, rauhaiset järvet ovat kokonaan luonteensa
muuttaneet, syöksyessään Emäkoskesta alas. Kiirehtiviä, vaahtopäisiä
aaltoja vyöryy alituisesti toinen toisensa päällitse, ja matkustaja
pysähtyy ihmettelemään, että nuo äsken niin hiljaisina päilyneet
järvet ovat saattaneet joutua näin vihaiseen vimmaan. Mutta tämänkin
uljaan kosken täytyy ihmistä palvella, sillä sen partaalla on suuri
tehdas, joka hioo puuta, minkä vanukkeesta sitten tehdään paperia, ja
onpa siellä paperitehdaskin.
Toisessa Satakunnan osassa, muutamia peninkulmia Nokiasta,
Hämeenkyrön pitäjässä on Kyröskoski, jonka kautta Ikaalisten järvet
rynnätysten syöksyvät alas jyrkkää kallionkourua myöten. Vuoret ovat
korkeammat, putous jyrkempi ja uoma kaitaisempi kuin Emäkoskessa.
Ylt'ympärillä on kankaita ja erämaita, syviä, yksinäisiä laaksoja ja
metsäisiä kukkuloita. Kyröskoski pauhaa puolen peninkulman päässä
valtatiestä. Monen matkustajan mielestä kannattaa sinne maantieltä
poiketa, varsinkin keväällä, järvien tulviessa. Silloin luulisi
noiden kuohuvien pyörteiden joka silmänräpäyksessä pyyhkäisevän pois
tehtaan ja myllyt, jotka ovat uskaltaneet asettua putouksen partaalle
ja näyttävät ikäänkuin sen päällä riippuvan. Mutta myllyt ja tehdas
pysyvät paikoillaan, ihminen pakottaa kovan putouksen palvelijakseen;
sen täytyy jauhaa vilja jauhoksi ja kuusi puuvanukkeeksi, josta
sitten vuorostaan tehdään paperia. Joskus näet jonkin huimapäisen
pojan kallion reunalta kumartuvan koskeen ja juovan putouksesta. Hän
tuntee Kyröskosken pyörteet. Se ei peloita, mitä joka päivä näkee.
Joskus tapahtuu se kumma, että Kyröskoski talven alussa kuivuu niin
tyynni, että kaikki myllyt seisahtuvat ja että saattaa kuivin jaloin
kulkea kosken kivisen pohjan poikki. Silloin on löydetty koskeen
pudonneita kirveitä ja muita kaluja. Ensin ei voitu selittää,
miksikä vesi herkesi virtaamasta. Mutta sitten havaittiin, että kova
pohjatuuli oli repinyt auki järven jään ja kasannut sen roukkioihin
ahtaaseen ja matalaan lahteen kosken niskalle. Tästä veden juoksu
muutamaksi päiväksi tyrehtyy ja koski kuivuu.
Kyröskoskesta tarina kertoo, että muinaisina sota-aikoina siihen
oli hukkunut monta ihmistä. Viholliset hyökkäsivät maahan, ja
erään nuoren talonpojan täytyi silloin ohjata heidän venettään
niskanpuoleisen järven yli. Mutta tultuansa likelle putousta hän
ohjasi veneen väkevään virtapaikkaan ja hyppäsi itse rantakalliolle.
Virta sai veneen valtaansa ja suisti sen ihmisineen päivineen
kuohuvaan putoukseen.