_Raumanmereksi_ nimitetään sitä Pohjanlahden osaa, joka huuhtelee
Satakunnan rannikkoa, ja meritautiset pelkäävät näitä kulkuvesiä.
Yksitoikkoisen hiekkarannikon edustalla on paikkapaikoin vain pieniä
saaria, ja se on alttiina kaikille tuulille, paitsi itäisille.
Kartalla se näyttää sahanteräiseltä, sillä siitä ulkonee useita
maankärkiä. Myrskyt sitä usein pieksevät, ja lännestä tulevat aallot
vyöryvät pauhaten kallioita vastaan. Sentähden laivat pysyvät
mielellään aavalla ulapalla, kunnes ne, jotka aikovat Poriin,
ohjaavat Kokemäenjoen suuhun ja jäävät ankkuriin Reposaaren luo,
kolmen peninkulman päähän kaupungista.
_Kokemäenjoen_ kautta kulkevat monen sadan järven vedet luodetta
kohti mereen. Se on väkevä virta, joka kuohuen syöksyy alas jyrkkää
rinnettä myöten. Muutaman peninkulman päässä laskupaikastaan
se laajenee, asettuu ja tulee purjehdittavaksi, kantaa lotjia,
purjeveneitä ja höyrylaivoja, lennättää Reposaaren satamaan lankkuja
ja täyttää kalastajan nuotan siioilla ja lohilla. Kokemäenjoen siika
on ollut kuuluisa kautta koko maamme, ja sitä pyydystetään syksyisin
nuotalla, kun se nousee virtaa ylös kutupaikoilleen. Kalastusaikana
lasketaan yöt päivät aina vähän väliä nuotta apajalle, ja ainoastaan
virran koskipaikkaa -- valtaväylää -- ei saa tukkia.
Hiekkakankaat ulottuvat kaksi tai kolme peninkulmaa rannikolta, mutta
sitten muuttuu seutu vaihtelevammaksi; ylänköjä, järviä, tasankoja ja
suomaita vuorotellen. Pohjoisessa virtaa Karvianjoki mereen, etelässä
taas _Pyhäjärvestä_ lähtevä Eurajoki. Monella Suomen järvellä on
sama nimi -- pyhä järvi -- siitä syystä, että pakanat muinaisaikoina
uhrasivat niiden rannoilla. Tässä läntisessä Pyhäjärvessä on luultu
havaitun veden nousemista ja monen metrin syvyydessä järven nykyisen
pinnan alla näkyy kirkkaalla ilmalla ihmisasuntojen jäännöksiä.
Eurajoesta, kuten monista muistakin joista ja järvistä, on ennen
pyydetty helmiä. Tästä kertoo kuuluisa naiskirjailija Fredrika
Bremer: "Noilla synnyinmaani rannoilla Kauttuan lepikkorantamilia
[Kauttuan rautatehdas on rakennettu siihen paikkaan, missä Eurajoki
lähtee Pyhäjärvestä.] kävin lapsena usein helmiä pyytämässä, kun
kesän helteessä vesi oli laskeutunut. Vieläkin luulen tuntevani
kirkasten, viileäin aaltojen huuhtelevan jalkojani. Vieläkin luulen
näkeväni helmisimpukoita, joita koski oli paikoittain hiekkaan
kasannut pienien viheriöiden saarien rannoille. Läjittäin toin näitä
simpukoita rannalle, ja kun löysin niistä helmiä, voi mikä ilo! Usein
ne olivat vajanaisia, puolinaisia ja vioittuneita, mutta väliin
löysin oikein kauniita. Nyt menen jälleen etsimään helmiä, -- mutta
elämän virrasta."