Lapissa ei ole kaupunkeja, ei teitä, ei siltoja, ei hevosia eikä
tavallisia ajokaluja. Talvet, s.o. seitsemän tai kahdeksan kuukautta,
ajetaan siellä poroilla, mutta kesällä täytyy jalkaisin kävellä
laajain erämaiden halki tahi kulkea virtoja ja järviä. Matias
Aleksanteri Castrén kertoo Lapin-matkastaan seuraavaa:
"Laskimme veneellä alas Ivalojokea, joka tuntureilta juoksee
pohjoiseen päin Inarinjärveen. Pian kuulimme kuohuvien koskien
pauhinan, ja tämä soitto soi kolme vuorokautta yhtämittaa
korvissamme. Vaikka kosket näyttivät hirvittäviltä, ei meillä ollut
muuta neuvoa kuin rohkeasti syöksyä kiehuvien tyrskyjen keskelle,
vettä ei Ivalossa ollut erittäin paljon, mutta sittenkin tarpeeksi
nielemään meidät ja pienen aluksemme. Alinomaa täytyi meidän pidättää
venettä pitkillä sauvoimilla, ettei virta viskaisi meitä kareihin
ja kallioihin. Tätä vaivalloista työtä kesti kaiken päivää, ja yön
vietimme rannalla nuotiovalkean ääressä. Meillä ei kertaakaan
ollut kattoa päämme päällä, vaan kahdeksan päivää vietimme taivasalla
yhtämittaisen sateen ja kylmän ilman käsissä.
"Joen varrella on miltei pitkin koko sen latvapuolta korkeita,
hirvittäviä tuntureita, jotka paikoittain pystysuorina kohoavat
vedenpinnasta ja jatkuvat yhtä mittaa eteenpäin useita penikulmia.
Me kiipesimme monasti henkemme kaupalla ylös näitä vuoria, toivoen
saavamme vihdoinkin nähdä Inarinjärven. Mutta pohjoisessa ja
etelässä, idässä ja lännessä näkyi, niin kauas kuin silmä kantoi,
loppumattomia tuntureita. Siinä, missä syvempi laakso oli vuorten
välissä, peitti laakson pohjaa usein sumu, näyttäen etäälle isolta
järveltä. Silloin luulimme jo saapuvamme ikävöidylle Inarille, mutta
opas riisti toiveemme, vakuuttaen meille ettemme Inaria näkisi, niin
kauan kuin tuntureita näkyi.
"Muutamia peninkulmia eteläpuolella sitä paikkaa, missä Ivalojoki
laskee Inarinjärveen, etääntyivät viimein nämä jylhät tunturit,
jotka niin kauan olivat pakenevaa virtaa seuranneet ja sen
ahdistaneet kallioittensa väliin. Kaukaa näkyi vielä alastomia
tunturikukkuloita häämöittävän, mutta ympärillämme näimme ainoastaan
ihania ruohoisia lakeuksia. Virta hiljensi juoksuaan ja muodosti
pieniä saaria, joita tuuheat lehtipuut verhosivat. Pian tuli näkyviin
heinäsuovia, aitoja ja muita ihmisten jälkiä. Soudimme voimaimme
takaa päästäksemme pian ihmisasunnolle, ja tuskin uskoimme silmiämme,
kun näimme synkässä Lapissa suomalaisten uudistalollisten hyvästi
rakennettuja kartanoita ja niiden ympärillä viheriöitseviä niittyjä
ja kauniita viljavainioita. Ei saata uskoa, kuinka hyvältä moinen
näky tuntuu sellaisten matkojen jälkeen, joita olimme kulkeneet.
Alinomainen katsominen pilvenkorkuisiin tuntureihin ja pauhaaviin
koskiin vaikuttaa mieleen huumaavasti ja synnyttää äänettömän
hämmästyksen. Mutta kun tuo jylhä, valtava luonto muuttuu kauniiksi
ja rauhalliseksi, silloin elpyvät ihmisen sydämessä iloiset, virkeät
tunteet. Ja kun hän ennen on ylistänyt Luojan kaikkivaltaa, ylistää
hän nyt hänen koko luonnossa ilmenevää viisauttansa ja hyvyyttänsä."
Ivalojoki on sama joki, josta kolmekymmentä vuotta Castrénin
matkustuksen jälkeen hiekasta löydettiin kultaa.