Maamme ei aina ole ollut sellainen, kuin se nyt on. Tuli ja vesi,
lämpö ja kylmyys ovat sitä paljon muutelleet, ennenkuin se on saanut
nykyisen muotonsa.
Maa oli alussa hehkuvana pallona, jossa kaikki ne aineet, joista
nykyiset vuoret ovat muodostuneet, olivat kuumuuden sulaamina.
Vähitellen Jumala antoi maailman avaruudessa vallitsevan kylmyyden
jäähdyttää tämän tulipallon. Silloin maanpinta vähin erin jähmettyi
ja muodosti kuoren sulan sisustan ympärille. Syvällä jalkaimme alla
on kuitenkin vielä tänä päivänä kuumuus niin suuri, että se voi
sulattaa kivet kuin kuonan ahjossa. Tällaista sulaa kiveä purkautuu
väliin maan sisustasta tulivuorien kautta ja valuu maan pinnalle.
Niillä seuduin on usein maanjäristyksiä. Meidän maassamme ei ole
tulivuoria eikä täällä tapahdu ankaranlaisia maanjäristyksiä. Vain
joskus tunnemme vienon maantärähdyksen.
Kun maan kuori jäähtyi, kutistui se niin kuin kuivuneen omenan kuori.
Silloin syntyi sen pinnalle kurttuja ja poimuja, jotka nyt ovat
vuoriharjanteita.
Kaikki vesi oli alkuaikoina maan kuumuudesta haihtunut höyryksi
ilmaan. Mutta kun maan pinta kylmeni, jäähtyivät vesihöyryt ja
laskivat rankkasateena maahan. Siitä syntyivät meret, jotka täyttivät
maanpinnan alavat osat, mutta ylävistä osista muodostuivat mannermaat.
Suomenmaan lujana perustana ovat ikivanhat vuorilajit, etenkin
_graniitti_, joka sulaksi sulaneena ainejoukkona on purkautunut maan
sisästä ja sitten jähmettynyt. Yhdessä graniitin kanssa tapaamme
kuitenkin myöskin monenlaatuisia liuskeita ja muita kivilajeja, jotka
alkuaan olivat pehmeitä maakerroksia, mutta sittemmin kovettuivat ja
muulla tavalla muuttuivat joutuessaan yhteen sulan graniitti-aineen
kanssa. Vuoriperustan päällä on ikäänkuin höllänä peitteenä suuret
ainemäärät soraa, hiekkaa ja savea. Nämä irtonaiset maakerrokset ovat
syntyneet paljoa myöhemmin.
Kauan ennen, kuin ihmisiä asui näillä maapallon seuduilla, peitti
koko maatamme vahva, valkea, hohtava jäävaippa, joka liikkui hitaasti
eteenpäin maan ylitse luoteesta kaakkoon. Jää kuljetti mukanaan
kalliolohkareita, jotka olivat irtaantuneet vuoriperustasta. Suuri
osa niistä mureni jään suunnattomasta painosta ja jäi paikalleen
sorakerrokseksi. Tämä _murtokivisora_ on suurta ja pientä
teräväsärmäistä kivisirua ja hienompaa kivijauhoa. Kun jää kuljetti
soran ja kivet alempien kalliopaasien päällitse, saivat nämä sen
pyöreän muodon ja nuo hienot uurteet ja syvät kolot, joita selvästi
huomaamme kallioissa, varsinkin saaristoissamme.
Murtokivisora tuli sitten ikäänkuin huuhdotuksi niissä vesivirroissa,
jotka syntyivät jääpeitteen sulaessa; hieno kivijauho valui
pois, ja joen pohjalle jäivät karkea hiekka ja sorakivet. Nämä
viimeksimainitut ovat kuluneet pyöreiksi ja sileiksi kieriessään
virran vedessä. Tällaista _vierinkivisoraa_ ja puhdasta _hiekkaa_
ovat _hiekkaharjumme_. Monin paikoin hiekka muodostaa myöskin
_kankaita_ ja nummia. Hienoimman lietteen veivät virrat mereen, jonka
pohjalle se laskeutui _savi_ kerrokseksi.
Siihen aikaan meri oli paljon ylempänä kuin nykyään; se peitti
melkein koko meidän maamme. Kun maa sittemmin kohosi, huuhtoivat
meren aallot pois murtokivisoran hienomman osat, ja suuremmat kivet
vain jäivät jäljelle. Siksi maan pinta on nykyään alavammilla mailla
usein niin kivistä, että sitä ainoastaan vaivoin voi viljellä; mutta
metsä kasvaa sellaisillakin mailla.
Monin paikoin on merenaallokko luonut kivet kapeiksi
_rantavalleiksi_, joita nykyään tavataan kaukana kuivalla maalla,
tai koonnut ne isoiksi kasoiksi, jotka ovat aivan paljaat ja joita
kansa sanoo _hiidenpelloiksi_. Monin paikoin löydetään maasta myöskin
meriraakkuja ja merikalojen ruotoja. Kaikki tämä osoittaa, että meri
muinoin on peittänyt maan. Tällä tavalla Suomi on ammoisista ajoista
asti kasvanut merestä ja kasvaa edelleen vielä tänäkin päivänä.
Maan kohoaminen ei ole kaikkialla yhtäläistä. Pohjois-Suomi kohoaa
arviolta metrin, Etelä-Suomi ainoastaan noin puolen metriä sadassa
vuodessa. Kun kohoaminen tapahtuu näin hitaasti, emme sitä huomaisi,
jos emme näkisi meriveden rannikoillamme alituisesti alenevan. Tämä
aleneminen johtuu kuitenkin suureksi osaksi siitäkin, että joet
vievät mukanaan hiekkaa ja savea, jotka kerrostuvat rannikoille.
Maa kasvaa näin yhä ulommaksi mereen päin. Kaukana nykyisestä
rannikosta on löydetty maasta laivanankkureita ja laivahylkyjä. Missä
ennen oli isojen laivojen kulkuväylä, siinä nyt tuskin ui tavallinen
vene. Missä vanhat muistavat nuoruudessaan soutaneensa, siinä nyt
lapset kävelevät hiekalla kuivin jaloin. Mihin kalastaja ennen laski
verkkojaan, siitä nyt maamies niittää heinää. Lahdet kuivuvat,
matalikot kasvavat saariksi ja saaret kasvavat yhteen mannermaan
kanssa.
Suuret sisävedet olivat alkuaan merenlahtia, jotka salmien kautta
yhdistyivät mereen. Maan kohotessa nämä salmet muuttuivat joiksi ja
entiset merenlahdet suolattomiksi sisäjärviksi. Niihin jäi elämään
useita kalalajeja, jotka olivat niihin tulleet merestä, mutta myöskin
menestyvät suolattomassa vedessä.
Mutta sellaiset kalat ja vesikasvit, jotka viihtyvät ainoastaan
suolaisessa vedessä, kuolivat vähitellen sukupuuttoon. Ainoastaan
muutamat varsinaiset merieläimet, sellaiset kuin merihärkä ja Saimaan
hylje, tottuivat suolattomaan veteen, ja siksi tapaamme niitä vielä
sisäjärvissämme, vaikka niiden varsinainen koti on Pohjois-Jäämeri.
Sillä tahallansa he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin
maa, vedestä ja vedellä rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa
Jumalan sanan voimasta. 2 Piet. 3: 5.
Maasta kasvaa leipä, mutta maan uumenet mullistetaan kuin tulen
voimalla. Job. 28: 5.