"Kuinka, tekö se olette, kenraali Gurney? Noh, totta puhuen, te
kummastutitte minua! Teidän seuranne tuottaa minulle suurta kunniaa.
Minua ilahuttaa myöskin, että lähdette. Se on tekevä Servosse'n hyvää.
-- Ettekö luule sitä, tohtori?"
Vastaukseksi tohtori kertoi, mitä Servosse oli sanonut vanhoista
tuttavistaan, ja kuinka hän ei tahtonut antaa hänen lähettää noutamaan
vaimoansa ja tytärtänsä, vaikka hän oli vakuuttanut hänelle, ettei
vaara olisi suuri.
"Vai hän aikoi yksinään kestää tuota tautia, kuinka?" lausui Vaughn.
"Hän ei voi tehdä sitä Verdenton'in tienoilla, vaikka hän _onkin_
carpet-baggeri. Tuhat tulimmaista! jollei hän olisi ollut niin
radikaali, hän olisi tietänyt sen. -- Kuulkaat, mies!" huutaen
jotakuta mustaa miestä, joka suurella tarkkuudella kuunteli heidän
keskusteluansa -- "viekäät hevoseni kotiin ja valjastakaat se kääsyjen
eteen, että kenraali Gurney ja minä saamme lähteä katsomaan översti
Servosse'a. Tiedättekö, että hänessä on keltakuume? Joutukaat, konna,
taikka tuo riivattu radikaali kuolee, ennenkuin pääsemme sinne. Meidän
ei pitäisi ollenkaan mennä hänen luoksensa maksoksi siitä, että hän
rupesi teidän niggerien seuraan; mutta me emme ole senlaista väkeä. Me
aiomme laittaa hänet terveeksi taikka lähettää hänet loistolla täältä,
vaikka hän koettikin asettaa teidät kaikki yli valkoisen kansan".
Niinkuin tavallisesti, Vaughn oli vaan yleisen äänen kaikuna --
karkealla, äänekkäällä tavalla, se on totta, mutta tuolla
avosydämisellä ystävällisyydellä kärsiviä kohtaan, joka on erittäin
huomattava ominaisuus Etelän kansassa. Tuskin yksikään niistä, jotka
entisinä aikoina olivat niin katkerasti, syyttäneet ja arvelematta
soimanneet Hullua, kukaties ei yksikään niistä, jotka olivat
äänestäneet hänen surmaamistaan laittomalla ja barbarisella
väkivaltaisuudella, olisi epäillyt hellimmällä huolella hoitamasta
häntä hänen taudissaan, osottamasta jos jonkunlaista suosiota hänen
perheellensä sitten syntyvässä surussa, taikka soveliaalla ja
säälivällä juhlallisuudella ja säntillisyydellä olemasta saapuvilla
hänen hautauksessaan. Eivät mitkään sanat voi liiaksi kiittää tuota
Etelän kansan ihanata hyvyyttä ja hellyyttä tässä suhteessa.
Sillä aikaa kuin he odottivat, kenraali Gurney, joka näytti
taistelevan jonkun tavattoman liikutuksen kanssa, sanoi, vähän lisäksi
lääkärin kanssa keskusteltuaan, puoleksi itsekseen, kun hän astui
telegraafi-konttooriin: --
"Minä teen niin. Kenties se on liian myöhäistä, mutta minä teen niin".