Ehdoton antauminen.
"Minä olen tullut, översti Servosse", sanoi Melville Gurney, istuessaan
toisen työhuoneessa muutamia päiviä edellisessä luvussa kerrottujen
tapausten jälkeen, "pyytämään teiltä lupaa saada kosia teidän
tytärtänne".
"Kuinka!" huudahti Servosse, hypähtäen ylös mukavasta asemastaan ja
tarkastellen punehtunutta ja hämmentynyttä nuorukaista semmoisen
säikähdyksen katseella, jota jälkimäinen erehtyen piti suuttumuksena.
"Minä tiedän, översti Servosse", hän alotti sammaltavalla,
puollustavaisella äänellä --
"Soh, soh!" lausui Servosse, kavahtaen jaloillensa ja alkaen kävellä
edestakaisin huoneessa. "Älkäät sanoko mitään nyt, jos suvaitsette.
Minä tahdon ajatella".
Nuori mies katseli kummastuneena sen miehen ilmeistä mielenliikutusta,
jonka tyvenyydestä ja itsensä hallitsemisesta hän niin usein oli
kuullut isänsä ihastuksella ja ihmetyksellä puhuvan. Hän oli odottanut
itse hämmentyvänsä; ja se puolen tunnin keskustelu, joka oli käynyt
hänen tunnustuksensa edellä, oli täydellisesti osottanut hänen
pelkoansa perustetuksi. Toisen uudestaan lausutut kiitokset hänelle
itselle ja tyttärelle tehdystä palveluksesta olivat vastaan-otetut
hämmentyneellä punehtumisella; ja hänen vastauksensa olivat olleet
katkonaiset ja väärin sovitetut. Niinkuin aina on laita, hänen
hämmennyksensä lisäsi hänen ajatustensa sekavuutta, kunnes hän viimein
oli tokaissut ulos nuot sanat, jotka aikaan saattivat semmoisen
säikähdyksen hänen kuuliassaan. Jonkun aikaa nuori mies oli se, joka
oli paljon levollisempi heistä molemmista. Vanhempi astuskeli
edestakaisin poikki huonetta, siksi kuin hänen kasvonsa asettuivat
tuommoisiin tyveniin, tylyihin piirteisin, jotka tietävät vakaata
päätöstä. Sitten hän istuutui vastapäätä nuorta miestä ja katsellen
häntä tyystisti, mutta ei epä-ystävällisesti, sanoi: --
"Noh?"
"Minä olen rakastanut miss Lily'a", lausui Melville, näin kysyväisesti
puhuteltuna, "aina siitä saakka kuin ensin näin hänet".
"Tuona yönä" -- kysyi Servosse osottavalla äänellä ja liikenteellä.
"Ei", vastasi toinen; "minä olin kohdannut hänet, kun hän oli
tervehtimässä muutamia ystäviä Pultova'ssa. Hän ei ollut paljon muuta,
kuin lapsi silloin, mutta hän vaikutti niin minun mieleeni, että pyysin
lupaa saada käydä häntä tervehtimässä hänen kodissaan, ja tulinkin pian
sen jälkeen kutsutuksi yhteen seuran viettoon tänne".
"Ah, minä muistan!" keskeytti kuuntelia.
"Pian sen jälkeen tuli se tapaus, josta olemme keskustelleet. Minä
olisin puhunut heti sen perästä, mutta hänen vaiti-olostaan ja teidän
nähtävästä kylmyydestänne päätin, että hän oli kadottanut kaiken
kunnioituksen minua kohtaan taikka pikemmin ruvennut suorastaan
inhoomaan minua. Minä olin liian ylpeä jollakin välillisellä tavalla
hankkimaan itselleni tietoa tästä asiasta. Teidän kirjeenne näytti
avaavan tietä minulle, ja minä tulin niin pian, kuin minusta näytti
käyvän laatuun".
"Entä Lily, oletteko puhutellut häntä?" kysyi Servosse jonkunlaisella
totisuudella.
"Minä en ole nähnyt häntä paitsi seuraavana päivänä hänen
ratsastuksensa jälkeen ja silloinkin vaan kaukaa, enkä ole koskaan
puhunut sanaakaan hänelle semmoisesta asiasta".
"Ja teidän vanhempanne, nuori mies, mitä he sanovat?" kysyi Hullu
terävästi.
Ruskeapartaiset kasvot hänen edessään punehtuivat kuumasti, ja nuori
mies oikaisi itseänsä vähän ylpeästi, kun hän vastasi: --
"Minä olen kahdeksankolmatta vuoden vanha, minä omistan aimollisen
maatilan, jonka suurimmaksi osaksi oman toimeni kautta olen itselleni
hankkinut. Minä en ole enää vanhempieni hoidon alla".
"Minä en kysymykselläni tarkoittanut maatilaanne, Sir", lausui Servosse
tyvenesti; "minä kysyin vanhempienne mieltä".
"Minä pyydän anteeksi", sanoi rakastaja. "Minä olisin vastannut ennen;
mutta minä tuskin ymmärrän, miksi minun onnellisuuteni pantaisiin
riippumaan vanhempieni tahdosta. Jos olisin ala-ikäinen, se olisi
luonnollista".
"Kuitenkin arvaan, että minun sopii kysyä, olipa vastaus tähdellinen
taikka ei teidän ehdoituksellenne", lausui Hullu suurimmalla
levollisuudella.
"Oh, tietysti!" arveli nuori mies melkoisella hämmennyksellä. "No,
totuutta puhuakseni, översti, he ovat kovasti sitä vastaan. Minä
katsoin velvollisuudekseni ilmoittaa heille, mitä aioin tehdä".
"Minua suuresti ilahuttaa, että teitte niin", keskeytti Servosse.
"Minä kerroin sen heille ja kohtasin varoituksia ja nuhteita äidin
puolelta sekä suurempaa suuttumusta, kuin isäni koskaan ennen oli
osottanut minulle".
"Heidän pääsyynsä oli mikä?" terävästi.
"Minä en tarkoin tiedä. Ensiksi he olivat päättäneet, että minun tulisi
tehdä toisin. Minä tiesin sen ennen, olin tietänyt sen monta vuotta. He
olivat katsoneet eteenpäin ja viitanneet elämänrataa minulle --
kokonaan hyvänsuonnista ja rakkaudesta, sen tiedän -- ja minua
surettaa, etten voi noudattaa heidän tahtoansa. Minä sanoin heille,
etten voinut ja että minun täytyi saada itse ratkaista, mikä oli
onnellista minulle, mikä ei".
"Ja sitten?" kun nuori mies pysähtyi puheessaan.
"No", hän lausui puollustavaisesti, "siinä oli niin paljon ikäviä
kohtauksia, kuin koskaan saatti olla isäni huoneessa. Hän sanoi
minulle, että, jos itsepintaisesti tahdoin hävittää tulevaisuuteni,
minun tulisi itse vastata siitä. Ja äitini -- no, Sir, teidän täytyy
antaa anteeksi hänelle: hän oli niin pahasti pettynyt toiveissaan,
mutta se ei ole kauan kestävä -- hän sanoi, että jos minä
välttämättömästi tahdon naida Yankee-tytön, minun ei tarvitse tuoda
häntä sinne".
"Toisin sanoin teidän vanhempanne eivät tahdo mitään liittoa meidän
perheemme kanssa, koska olemme Pohjassa syntyneet", lausui Hullu.
"Ei juuri niin: ei niin paljon sentähden, että olette
Pohjoisvaltalaisia, kuin sentähden, että _ette_ ole Etelävaltalaisia --
että olette vieraita, niin puhuakseni; ettette ole meikäläisiä eikä
täynnä meidän tunteitamme; että puhutte kieltämme, mutta ette ajattele
ajatuksiamme. Sitten on lisäksi, niinkuin tiedätte, översti, ollut
paljon valtiollista katkeruutta ja paljon kovia asioita on sanottu; ja
löytyy meidän kansassamme -- minä tarkoitan niitä, jotka muodostavat
meidän paraan seuramme -- jonkunlainen kummallinen ennakkoluulo teitä
vastaan, joka luonnollisesti ulottuu johonkin määrin teidän
perheesenne".
"Eikö tuotu esiin mitään muuta syytä?"
"Ei mitään".
"Ja mitä te tähän sanoitte?"
"Ainoastaan mitä sanoin vuosia takaperin, kun ensin huomasin, kuinka
voimakas rakkauteni oli: 'minä aion kosia ja voittaa Lily Servosse'n
vaimokseni, jos kykenen'."
"Ja teillä on vielä sama mieli?"
"Aivan varmaan".