"Näin", hän vastasi huoaten. "Minä en voinut olla vähän ajan perästä
taakseni katsomatta; ja juuri sitä tehdessäni joku sytytti tulitikun ja
piti sitä ilmassa ja minä näin setä Jerry'n kasvot, kun hän riippui
oksassa. Minä olen nähnyt ne aina siitä saakka, gentlemanit".
"Tunsitteko ketään noista miehistä?" kysyi tuomari.
"Täytyykö minun vastata siihen?" Kirkwood kysyi.
"Aivan mieltänne myöden", lausui tuomari kylmäkiskoisesti. "Te olette
jo tunnustanut kylläksi omaa tuomiotanne varten".
"Tietysti", arveli Kirkwood miettiväisesti. "Ja he saattivat minut
tähän suruun ja tuhannet muut hyvät nuoret miehet lisäksi. Minä aion
puhdistaa poveni siitä, gentlemanit, ja puhua suuni puhtaaksi.
Omatuntoni ei olisi köykäisempi, vaikka salaisinkin noitten miesten
nimet, kuin se nyt on. Kyllä minä tunsin suuren osan heistä".
Sitten hän nimitti noin neljäkymmentä miestä, joita hän muisti
nähneensä, ja sanoi, ettei hänellä ollut mitään muuta enää asiasta
mainittavaa. Mitä hän oli kertonut, luettiin hänelle, ja hän
allekirjoitti sen.
"Minun täytyy pidättää teitä, koska teidän tulee vastata murhan
syytöksestä, Mr. Kirkwood", lausui tuomari hillityllä äänellä.
"Minä arvaan sen", sanoi Kirkwood. "Ja minä olen syyllinen: minä en
kiellä sitä. Mutta minä nukun levollisesti tänä yönä, jota en ennen ole
tehnyt tuon yön jälkeen. Minulla on vaan yksi pyyntö, tuomari".
"Mikä se on?"
"Älkäät lähettäkö minua Verdenton'in vankihuoneesen. Minä en tahdo
juonitella enkä karata -- siitä ei olisi minulla nyt mitään hyötyä
-- mutta, _te_ tiedätte, että, jos minä nyt pantaisiin tuohon
vanhihuoneesen, minä riippuisin samassa oksassa, johon hirttivät Jerry
Hunt'in, ennenkuin kaksi päivää olisi kulunut".
Sovittiin niin, että hän pidettäisiin tarkassa tallessa eikä häntä
vielä vankihuoneesen toimitettaisi. Ja silloin nämät kolme ylen
uupunutta miestä kääntyivät toinen toisensa puoleen ja antoivat
juhlallisesti kättä toisillensa sillä täydellä vakuutuksella, että
"pohja todella oli lähtenyt astiasta" ja että siitä lähtien sopi sanoa
tuosta maan-osasta, "että yöt ovat terveelliset".
Tällä välin oli monta kertaa ovea kolkutettu. Se avattiin nyt, ja
heidän ystävillensä, jotka tulvailivat sisään, annettiin lyhyt selitys
siitä, mikä oli tapahtunut. Servosse pistäysi asuntohuoneessa ja
ilmoitti asian vaimollensa ja tyttärelleen.
Mutta yö ei ollut vielä päättynyt. Jonkun kummallisen aavistuksen
kautta nämät teko-asiat näyttivät tulleen tunnetuksi melkein ennenkuin
olivat tapahtuneetkaan. Toiset tulivat tunnustamaan toisia rikoksia ja
vahvistamaan nuoren Kirkwood'in tunnustusta. Tunnista tuntiin
todistukset lisääntyivät, siksi kuin tänä samana yönä kaikki Klan'in
haaraukset tässä maakunnassa ja useat läheisissäkin olivat paljaina
esivaltalaisen edessä. Se oli kummallinen näky todellakin; ja sitä
seuruetta, joka oli kokoontunut Warrington'iin valvoaksensa yötä, piti
mielenliikutus, kummastus ja kiitollisuus asiain ihmeellisestä
kääntymisestä tosiaan hereillä.
* * * * *
Thomas Denton oli yksi niitä miehiä, jotka arvelivat, että rikos on
rangaistava, ei kostonhimosta tekiän suhteen, vaan sen tähden, mitä hän
katsoi muitten turvallisuudeksi, ja erittäinkin tulevien sukupolvien
onnellisuuden tähden. Hän alkoi siis seuraavana päivänä käyttää
soveliaita lakimenoja ja teki uutterasti kanteita, istuen päivästä
päivään toimivana esivaltalaisena sekä vastaan-ottaen satojen
tunnustuksia, joitten herännyt pelko paljasti tuhansien ylläkön töitten
salaisen koneiston. Ne, joitten tunnustukset koskivat kaikkein
tavallisimpia ja vähäpätöisimpiä mieskohtaisia tuhoja, päästettiin
paljaastansa omien tunnustuksiensa nojassa taikka laskettiin menemään
ankaran nuhteen saatuaan. Ne, jotka olivat syylliset suurempiin
rikoksiin, velvoitettiin olemaan vieraina miehinä. Monta miestä
vangittiin, ja yleinen lain kauhu näytti vallitsevan niissä, jotka
olivat juuri äsken kauhistuttaneet muita. Edeltävä tutkinto jo uhkasi
satoja, joita ei oltu epäilty, ja oli kietonut toisia satoja, joita oli
pidetty yhtä viattomina.
Ei kukaan ollut enemmän hämmästynyt elikkä huolestunut tehdyistä
ilmoituksista, kuin Hullu. Hän ei saattanut ymmärtää, kuinka miehet,
joita pidettiin hyvinä kristittyinä kansalaisina, joitten rehellisyyttä
ylistettiin ja perin tarkkaa kunniantuntoa ihmeteltiin, voivat
toimittaa, kehoittaa ja puollustaa semmoisia tekoja. Hän luuli, että
kirkot puettaisiin mustiin, että saarnastuolit kaikuisivat
varoituksista ja sanomalehdistö uhkuisi suuttuneita syytöksiä. Hänen
oli mahdoton ymmärtää, kuinka toinen saatti olla ääneti ja toinen
peitellä taikka puollustaa. Peittelyissä taikka puollustuksissa hän ei
luullut olevan mitään, joka olisi ollut minkään arvoista. Väite, että
se oli persoonallinen vaino taikka jonkunlainen puoli-julkinen viha
yksityisiä henkilöitä vastaan, joka synnytti näitä väkivallan tekoja,
ei hänen mielestään ansainnut hetkenkään ajatusta kolmesta syystä --
koska laitoksen tarkoitus ja suunta sotivat sitä vastaan, koska kaikki
katuvien jäsenten tunnustukset kielsivät sen ja koska uhrit kannattivat
yksinomaisesti samoja valtiollisia mielipiteitä taikka olivat
semmoisissa erityisissä suhteissa, jotka saattivat heidät vastustamaan
laitoksen tarkoituksia.
Kuitenkin saarnastuoli pysyi ääneti ja sanomalehdistö puollusti. Hullu
ei tietänyt, mitä ajatella. Oli satamääriä näistä miehistä, joita hän
tunsi hyvin ja piti suuressa arvossa. Olivatko ne tieten taiten julmia
ja huonoja, vai oliko hän erehdyksissä? Löytyikö mitään varsinaista
oikean mittaa, vai olivatko uskonto ja siveellisyys ainoastaan
suhteellisia ja satunnaisia sanoja? Oliko se oikein Georgia'ssa, mikä
oli väärin Maine'ssa? Olivatko nuot vapauden ja yhteisen oikeuden
aatteet, joissa häntä oli kasvatettu, ikuisia peri-ajatuksia, vai
ainoastaan vakuutuksia -- hetken tuomia mielijohteita? Hän ei voinut
sanoa. Hän alkoi epäillä yksin omaa kokemustansa ja järkeänsä. Ei sitä
kauhua, joka seurasi tätä salaista laitosta, koskaan oltu niin
täydellisesti käsitetty. Yksin nekin, jotka olivat kaikkein enimmin
kärsineet, olivat liikutetut sääliin asti. Nyt kun kova ja
järkähtämätön laki aikoi kourin käydä heihin kiinni, ruvettiin joka
taholta huutamaan armoa ja kristillistä rakkautta. Rauhan ja sovinnon
ihanuutta kiitettiin kautta koko maan.
Onneksi useitten maakuntien lainlaativat vallat olivat paraikaa koossa
ja enimmät niistä säätivät heti amnestiian[102] ja anteeksi-antamuksen
lain kaikkia varten, jotka olivat toimittaneet väkivallan töitä
valepuvussa taikka jonkun salaisen laitoksen kehoituksesta; ja
liiallisessa innossaan ja ettei luultaisi, että he tahtoivat suojella
ainoastaan ystäviänsä, he levittivät anteeksi-antamisen vaippansa niin
laajalle, että se silminnähtävästi peitti yhtä hyvin syyttömät kuin
syyllisetkin; semmoiset, jotka eivät etsineet mitään armoa, yhtä hyvin,
kuin polvillansa rukoiliat. Lyhyesti sanoen, he antoivat anteeksi ei
ainoastaan näitten väkivallan töitten tekiöille, vaan rajattomassa
anteeksi-annon päätöksessään _he soivat myöskin uhreille anteeksi!_ He
sulkivat ei ainoastaan "Ku-Klux Klan'in", "Näkymättömän Valtakunnan",
"Peruslaillisen Unionin Vartioväen" ja muitten laitosten jäseniä, jotka
olivat toimineet eri kuntina tai osastoina Klan'issa, vaan myöskin
"Unionistien Liiton", "Puna-nauhojen" ja muitten salaisten yhdistysten
jäsenet tähän ylimalkaiseen anteeksi-antoon kaikista teoista, jotka
olivat tehdyt semmoisten yhdistysten päätösten nojassa. Kumma kyllä
noitten yhdistysten ei tiedetty päättäneen mitään laittomia tekoja;
mutta näitten lainsäätäjien täytyi näyttää, ettei "armoa siivilöimällä
annettu".
He varoivat kuitenkin armahtamasta yhtään, vaikka pienintäkin, lain
loukkaamista taikka vallan anastusta, jonka Exekutiivi tai joku muu
virkamies oli toimittanut semmoisten tekojen tukehuttamisessa ja
rankaisemisessa taikka niitten avuttomien uhrien suojelemisessa. On
seikkoja, joita ei voi antaa anteeksi, ei edes "sovinnon" aikakautena!
Niin Ku-Klux haudattiin; ja semmoinen on rauhan ja hyväntahtoisuuden
voima, kun se yhdistetään amnestiiaan ja anteeksi-antoon, että
kahdentoista kuukauden kuluttua se oli unhotettu, ja sitä, joka sattui
viittaamaan niin vanhaan ja kuluneesen leikinlaskuun, tervehdittiin
"verisen paidan" naurua herättävällä huudolla.