"Ma'am?"
"Tulkaat heti tänne".
"_Hoi_, Maggie!" hän huusi.
"Ma'am?" kyökistä päin.
"Tuokaat minulle kupillinen kahvia, muutamia korppuja ja yksi muna --
joutuun!"
"Herranen aika, lapsi, mikä saattaa teidät semmoiseen hoppuun?
Illallinen on valmis heti kun Missis Mettie tulee kotiin. Ettekö voi
vartoa siksi?" vastasi musta vaimo äreästi.
"Älkäät huoliko. Tulen toimeen ilmankin, jos se teitä vaivaa", arveli
Lily levollisesti.
"Siunatkoon sieluani! Ei vähintäkään vaivaa, Miss Lily", sanoi vaimo,
kokonaan leppyneenä tuosta lauhkeasta vastauksesta. "Minä en vaan
voinut ymmärtää, mistä teille semmoinen hirveä kiire tuli. Saatte ne
silmänräpäyksessä, kultalapseni".
"William", lausui Lily, kun tallipoika ilmestyi, "satuloitkaat Nuori
Lollard minun satulallani ja laittakaat hän valmiiksi niin pian kuin
mahdollista".
"Mutta, miss Lily, tiedättehän, että tuo hevonen" -- alkoi palvelia
selittää.
"Minä tiedän siitä kaikki, William. Älkäät seisahtuko tarinoimaan.
Laittakaat se valmiiksi".
"Käskynne mukaan, miss Lily", hän vastasi kumartaen ja raapaisten maata
jalallansa. Mutta talliin päin astuessaan hän puhui äkäisesti
itsekseen: "noh, minkä tähden miss Lily tahtoo ratsastaa juuri tuolla
hevosella, kysyn vaan? Ei hän koskaan ennen sitä tehnyt. Ei kukaan,
paitsi översti, ole koskaan istunut sen selässä, ja _hänellä_ oli täysi
homma välisti sen kanssa. Nuot täysi-rodun hevoset ovat aina pirun
sukua! Niinkuin tuo nuori Lollard tuossa, mies on melkein hengen
vaarassa joka kerta kuin pitää sukia ja satuloita sitä. Miks'ei hän ota
vanhaa Lollard'ia! Kuulet sinä, Lollard, lähdeppäs ulos nyt!"
Puhuessaan hän heitti veistämättömistä puista tehdyn tallin oven auki,
jossa hevonen piti asuntoa, ja melkein samassa vankka, tumman-ruskea
hevonen lyhyellä, pahankurisella hirnulla hyppäsi kuunvaloon ja, korvat
nojaten taaksepäin kaarevalle niskalle, valkoiset hampaat paljaina ja
ohuet, veripunaiset sieraimet siirollaan, hyökkäsi palveliaa kohden,
joka huutaen: "mitäs nyt! katsoppas sitä! ptruu! näetkös sitä helkkarin
konnaa!" nopeasti peräytyi oven taa. Hevonen riensi pari kolme kertaa
ympäri vähäisen tallipihan, pysähtyi sitten äkkiä hoitajansa viereen ja
kurotti ulos päätänsä kuolaimia saadakseen, väristen joka jäsenessä
siitä ylellisestä elinvoimasta, jota ainoastaan puhdasverinen hevonen
osottaa. Hän halusi kiihkeästi suitsiin ja satulaan, koska ne tiesivät
ruumiin liikuntoa, kilpailua, tilaisuutta näyttää nopeuttansa, jota
täysi-rodun hevonen tunnustaa ainoaksi suureksi olemisensa
tarkoitukseksi.
Ennenkuin hevonen oli satuloittu, oli Lily pukeunut ratsu-asuunsa,
pistänyt revolverin vyöhönsä, niinkuin hän sangen usein teki yksinään
ratsastamaan lähtiessään, syönyt nopeisen illallisen, kyhäissyt kokoon
muutamia rivejä äidillensä äsken saadun kirjeen kuvertille, jonka hän
käski William'in heti viedä hänelle -- ja oli valmis lähtemään öiselle
ratsastukselle Glenville'en. Hän oli vaan yhden ainoan kerran käynyt
siellä poikki maan; mutta hän luuli tietävänsä tien taikka oli ainakin
niin tutustunut seutuun yleensä, että hän voi löytää sen.
Tukeva tallipoika piti suurella vastuksella levotonta hevosta
suitsista; mutta se hento tyttö, joka kasvot vaaleina ja hampaat yhteen
purtuina seisoi puukannolla, kokosi ohjakset käteensä, hyppäsi
pelottomasti satulaan, sai jalkansa tiilareihin ja sanoi: "päästäkäät
hänet irti!" ilman värähdystäkään äänessään. Mies hellitti suitsista.
Hevonen kavahti pystyyn ja polki hetken ilmaa jaloillansa, teki
muutamia lujia harppauksia, vakuuttaaksensa itseään vapaudestansa, ja
syöksähti sitten, niska oikosena, eteenpäin semmoisella vauhdilla, joka
vaati koko sen jalojen esi-isien lukemattomien polvien tulista voimaa.
Melkein ilman virkettyä sanaa oli Lily'n asia tullut tutuksi perheen
palvelioille; ja kun hän lennähti tietä alaspäin, heleät hiukset
hohtaen kuunvalossa, vanha Maggie, nyyhkien ja kyynelsilmin, oli vielä
niin täynnänsä ihmettelyä, ettei hän voinut muuta kuin sanoa: --
"Herra siunatkoon häntä! Näyttää siltä, kuin tuo lapsi ei pelkäisi
mitään!"
Nuolen nopeudella kiitäen lehtokujaa alaspäin ja kääntyen Glenville'n
tielle, Lily kuuli junan vihellyksen, kun se jätti Verdenton'in
pysäyspaikan, ja tiesi, että ainoastaan hänen kylmäverisyydestään ja
päättäväisyydestään hänen isänsä henki riippui.