"Jos rakastat minua, rakasta koiraani".
Kun Hullun naapurit olivat lukeneet hänen kirjeensä viisaalle miehelle
julkaistuna siinä suuressa journaalissa, jossa se ilmestyi, he
vihastuivat siitä kovasti ja hankkivat heti yleisen kokouksen, jossa
päätettäisiin ryhtyä johonkin toimeen sen johdosta. Tässä kokouksessa
he yhtyivät semmoisiin lausuntoihin, jotka vakuuttivat, että kaikki oli
hiljaista, rauhallista ja säännöllistä maakunnassa, ilmoittivat
ylenpaltisilla sanoilla kaikki päinvastaiset kertomukset eli huhut
vääriksi ja herjaaviksi sekä takaamalla takasivat, että tuo äskeinen
väkivallan työ, joka oli säikähyttänyt ja hämmästyttänyt tätä laista
kiinni pitävä yhteiskuntaa, ei ollut kenenkään sen asukkaan tekemä,
vaan sen rajojen ulkopuolelta hyökkäävän joukon.
Oli huomattava, ettei kukaan mustasta kansasta ottanut osaa tähän
julkiseen mielen-osotukseen eikä kukaan noista valkoisista miehistä,
jotka tuona kauhun yönä olivat pidätetyllä hengellä seisoneet
teljettyjen ovien takana, keskellä itkeviä ja pelästyneitä perheitänsä
joka hetki odottaen päällekarkausta. Ei löytynyt monta näistä
jälkimäisistä, se on totta, ja mikä sanottiin "arvolliseksi seuraksi"
oli jo aikoja sitten sulkenut ovensa heiltä heidän silmiensä edessä;
eikä sopinut milläkään tavalla odottaa, että minkään maakunnan arvossa
pidetty valkoinen kansa koettaisi saada selitystänsä vahvistetuksi
alhaisemman rodun todistuksilla, joita todistuksia parhaassa
tapauksessa oli monella monituisella lisäyksellä ja vähennyksellä
vastaan-otettava. Useita kauniita ja sydämeen painuvia puheita
pidettiin tässä tilaisuudessa.
Lakimiehet olivat tietysti johtajina, niinkuin he aina ovat meidän
maassamme kaikissa yleisissä asioissa. He puhuivat laveasti _magna
chartasta_ ja siitä lakia kunnioittavasta ja vapautta harrastavasta
hengestä, joka elähytti kansaa siinä suuressa vanhassa maakunnassa,
jonka yli Amerikan vapauden aurinko ensin nousi ja oli kaikkein
kirkkaimmin aina siitä saakka loistanut. He kertoivat, kuinka tämä
kansa, tultuansa voitetuksi kaikkein pyhimmässä ristiretkessä vapauden
tähden, minkä mailma koskaan oli tietänyt, niitten muukalaisten
palkkasoturi-laumojen kautta, joita Pohja oli lähettänyt heitä vastaan,
kuinka tämä kansa, nähtyänsä kotinsa ja kartanonsa ryöstetyiksi ja
tahratuiksi Yankee-vandaalein käsissä, oli rehellisesti antaunut ja
kärsinyt koko sen tyranniuden ja sorron, minkä Yankee-viekkaus ja
ilkeys saattavat keksiä, ilman vastustusta, melkein ilman nurisematta.
He kuvasivat noita kolmea sanomattoman sorron vuotta, joina he olivat
poljetut "sotilas-despotismin" jalkojen alla, joina itsehallinnon
oikeus oli riistetty heiltä, heidän lakinsa asetetut "soturi-satraapin"
tahdon alaisiksi ja heidän tuomarinsa kielletyt panemasta niitä
täytäntöön virkavalansa mukaan. He muistuttivat siitä teko-asiasta,
että juuri tässä maakunnassa sotamiehen parvi oli estänyt sheriffiä
panemasta toimeen yhtä tuomio-istuimen päätöstä, joka oli annettu
tarkassa yhtäpitäväisyydessä valtion lain kanssa ja vaati, että
pahantekiää julkisesti piestäisiin paljaasen selkäänsä. He huomauttivat
tuosta seikasta, että kaakki, jalkapuu ja poltin-rauta -- heidän
entisen sivistyksensä kuvailevat tunnusmerkit -- hukutettiin noitten
"Yankee-aatteitten" tulvan alle, jotka yltyivät korkeimmillensa
sotaisen uudestaan-rakentamisen ja "niggeriylivallan" sanomattomassa
häväistyksessä.
Sitten he käänsivät syyttävän vihansa virran Hullua kohden ja päästivät
koko mielikuvituksensa valloilleen, keksiessään hänelle lapsuutta,
nuoruutta ja aikaista miehuutta, semmoista, joka oli kylläksi halpa ja
kunnoton saattamaan häntä soveliaaksi carpet-bagger'in uraa astumaan.
Loistavalla sekä ajanluvun että maatieteen ylenkatseella hän sanottiin
syntyneen "Nantucket'issa, Cape Cod'issa ja jos jossakin pitkin
rannikkoa;" ja jokainen seuraava puhuja antoi hänelle uuden
syntymäpaikan, joka, jos mahdollista, oloiltaan ja eloiltaan oli
häpeällisempi kuin mikään edellinen. Jokaista uutta syntymäpaikkaa
varten keksittiin myös vastaava huono elämä, joista kukin paisui
pahimmillensa tuossa viimeisessä verrattoman häväistyksen teossa --
herjaavien kertomusten levittämisessä tätä aina rasitettua ja kauan
kärsinyttä Etelää vastaan, joka oli sammuttanut muiston moninaisista
vääryyksistänsä ja avoimin sylin vastaan-ottanut yhden sortajansa --
miehen, jonka kädet olivat punaiset sen tappelussa surmattujen poikien
verestä. Ei, vielä enemmän, häntä syytettiin yhdeksi noista nyky-ajan
hevos-sisseiksi,[89] jotka ryöstivät ja raastivat ja varastivat ja
polttivat rosvopäällikkönsä Sherman'in johdolla hänen tulisoittojen
valaisemalla matkallansa meren rantaan -- Sherman'in, jonka
jumalattomuuden työt olivat niin suurenläntäiset, että vaadittiin uusi
sana, kun tahtoi osottaa niitten kauheutta, ja joka oli saattanut
"_banner_" nimityksen merkitsemään kaikkien häväistysten ydintä.
Tämän jälkeen puhui se vakava ja kunnianarvoisa pappi, joka
häiritsemättömässä levollisuudessa oli saarnannut "vanhurskauden
rauhallisista hedelmistä" tuona valjuna sabbatina, jona Jerry paran
ruumis heilui läheisessä tammessa, kääntäen näkemättömiä silmiänsä
sinne tänne sanattomassa rukouksessa, että tavallisesta
armeliaisuudesta annettaisiin hänelle kristillinen hautaus. Hän
surkutteli, niinkuin hänen virkansa vaati häntä tekemään, kaikenlaista
kiivautta ja kovuutta. Yksin kovia sanojakin ja kiivasta puhetta hän
aina koetti välttää. Mutta, kun hän näki, että hänen kansaansa
hätyytettiin väärillä ja jumalattomilla herjauksilla yhden
semmoisen puolelta, joka oli tullut heidän keskuuteensa ja
vuosikausia saanut nauttia heidän säälivää armeliaisuuttansa ja
pitkällistä kärsivällisyyttänsä, hän ei voinut enää olla vaiti. Ja
erhettyväisyyttänsä näin suoraan tunnustettuaan, hyvä vanha mies ei
näyttänyt sen koommin koettavan pidättää itseään, vaan seurasi
lakimiesten esimerkkiä semmoisella innolla, joka osotti, että hän oli
päättänyt voittaa heidät, siksi kuin hän kävi käheäksi ja hikiseksi ja
punaiseksi kasvoistaan ja oli kadottanut silmälasinsa ja vuodattanut
ulos puolen suuntäyden valehampaita. Silloin hän istui alas haittojansa
parantaakseen, ja sheriffi antoi todistuksensa.
Hän oli harvapuheinen mies; mutta hän todisti maakunnan rauhaa ja
hiljaisuutta kertomalla, kuinka vähän vangitsemisen käskyjä oli tullut
hänelle; kuinka vähän päällekanteita grand jury oli tehnyt; kuinka
varma hän oli, että nuot väkivallan työt (joita kaikki surkuttelivat)
olivat melkein kokonaan toimitetut muista maakunnista tulleitten
laittomien joukkojen kautta; ja viimeiseksi hän vakuutti, ettei hänellä
ollut koskaan ollut mitään asiakirjaa, jota hän ei olisi voinut panna
toimeen ilman mitäkään _posse'a_.[90] Niin mahtava oli todella tuo
lakia kunnioittava henki, että kymmenvuotias poika, jolla oli laillinen
vangitsemis-käsky, voi tässä maakunnassa vangita kenenkä miehen
hyvänsä, joka oli rikoksesta syytetty.
Samaa todistivat kaikki hänen ali-sheriffinsä ja useat muut varsin
arvokkaat miehet, ja kaikki lausuivat ilmi niin paljon suuttumusta,
kuin kielen köyhyys salli, Hullun julmasta käytöksestä, kun hän oli
kertonut semmoista, joka himmensi Etelän kunniaa ja erittäin tämän
maakunnan kansan lainkuuliaista luonnetta. Kun kaikki, jotka ijältään
kelpasivat puhumaan, olivat antaneet todistuksensa, ja nuot kiittävät
lausunnot olivat hyväksytyt, yritti yksi kokouksen nuorista intopäistä
saavuttamaan kuolemattomuutta esittämällä mitä ankarimmilla sanoilla
hän suinkin keksi, että he, julkisesti Hullun nimeä esiin tuoden,
suoraan kantaisivat hänen päällensä. Muutamat vanhemmat ja kylmemmät
olivat hiukan epäilyksissä, olisiko semmoinen menetys viisas; ja jonkun
keskustelun jälkeen esitys peruutettiin ja toimikunta valittiin, joka
asettuisi yhteyteen Hullun kanssa, tiedustelisi, vieläkö hän myönsi
kirjoittaneensa kysymyksessä olevan kirjeen ja piti kiinni sen
sisällöstä, sekä ilmoittaisi, kuinka heidän toimensa oli menestynyt,
toiselle kokoukselle, jonka he kutsuisivat kokoon semmoiseen aikaan,
minkä itse valitsivat. Tämän jälkeen kokous lykättiin toistaiseksi, ja
seuraavana päivänä Hullu toimikunnalta sai näin kuuluvan kirjeen: --
_Översti Comfort Servosse. Sir_, -- Verdenton'in ja sen ympäristön
kansa on kummastuksella ja mielipahalla nähnyt erään kirjeen, joka
sanoo lähteneensä teidän kädestänne ja on julkaistu _New York
Age'ssa_ tämän kuun 10 päivältä. Tässä kirjeessä vakuutetaan muun
muassa, että 'tuhat väkivallan työtä on toimitettu tässä kongressin
vaalipiirissä aseellisten ja valepukuisten miesten kautta' eli toisin
sanoin Ku-Klux'ien kautta, joksi heitä nimitetään. Tämän maakunnan
kelpo asukkaat tuntevat, että heitä sopisi aivan hyvällä syyllä
moittia ja että he laiminlöisivät velvollisuutensa itseänsä ja
isänmaata kohtaan, jos he jättäisivät tämmöiset kertomukset
huomaamatta ja kumoamatta. Koska tämän ympäristön lakia kunnioittava
kansa ei tahdo käydä mihinkään äkkipikaiseen toimeen eikä tehdä
mitään vääryyttä, on se valinnut allekirjoittaneet semmoiseksi
toimikunnaksi, jonka tulee kysyä teiltä, kirjoititteko te mainitun
kirjeen ja, jos niin, pidättekö yhä kiinni sen sisällöstä.
Pikaista vastausta pyydetään.
Kunnioituksella,
A.B--,
C.D--,
E.F... Toimikunta.