"Översti, täällä on yksi mies, joka tahtoo kertoa teille jotakin. Hän
sanoo, ettei hän ilman teidän selvää käskyänne tahdo jutella sitä
kenellekään muulle, paitsi teille".
Puhuja oli vanha Jerry. Hän seisoi Hullun kirjaston eli työhuoneen
ovella ja hänellä oli muassaan musta mies, jota hän esitteli Nat
Haskell'iksi. Tällä miehellä oli tuommoiset mielen-elävyyttä kaipaavat
kasvot, jotka kuitenkin näyttävät salaisesti tarkastavan kaikkia tuolla
orjuuden vaikutuksen alla kasvatetulle mustalle miehelle niin
omituisella tavalla.
"No", arveli Comfort, "mitä se on?"
"Ettekö tuntenut Master John Walters'ia?" kysyi musta mies
varovaisesti.
"Kyllä, tunsin kyllä!" vastasi Comfort.
"Ja ettekö te ole se gentlemani, joka tuli ja koetti saada selkoa hänen
surmaajastansa?"
"Olen".
"No siinä tapauksessa olette juuri se, jota tahdoin kohdata, ja tuon
asian johdosta tahdoinkin kohdata teitä".
"Hyvä, mitä te siitä tiedätte?"
"Minä en _tiedä_ mitään; mutta minä olen kuullut jotakin, joka ehkä voi
johdattaa teitä saamaan ilmi, kuka se oli. Sitä varten minä tulin".
"Missä asutte?"
"Minä asun vanhan Mr. Billy Barksdill'in luona noin viisi penikulmaa
Rockford'in oikeuston-kartanon alipuolella; se on, minä asuin siellä.
Minun ei tee mieli palata sinne takaisin enää".
"Olitteko Rockford'issa tuona päivänä?"
"En, Sir!"
"Millä tavalla siis jouduitte tietämään jotakin asiasta?"
"Noh, näettekö, översti, minä olin Mr. Barksdill'in työssä, niinkuin
sanoin teille; ja tuona iltana, kun juuri olin tullut sisään vainiolta,
käski hän minua ruokkoamaan yhtä hevosta. Minä tunsin tämän hevosen
varsin hyvin. Se oli sama harmaa tammavarsa, jolla Master Marcus
Thompson tuona aamuna oli ratsastanut teidän asuntonne ohitse. Kun olin
vienyt pois elukan ja ruokkinut sen, lähdin kyökkiin illallista
saadakseni. Minä istuin pöydän ääreen; ja kyökkipiika -- se on Mariar,
hyvä eukkoni -- tuopi minulle illalliseni ja palaa sitten ruokasaliin
pesemään niitä astioita, joita valkoiset ihmiset olivat käyttäneet.
Vähän ajan perästä tulee hän takaisin kovasti hiljalleen ja sanoo:
'Nat, tule joutuin tänne!' Ja sen lausuttuaan hän kiirehtii takaisin
jälleen.
"'St --! riisu pois kenkäsi', sanoo hän, puoleksi kuiskaten, kun
tulemme ruokasalin ovelle.
"Minä livahutin kenkäni jaloistani ja me astumme sisään. Huoneessa ei
ollut mitään valoa, mutta hän talutti minua siksi kuin tulimme likelle
ruokasalin ja arkihuoneen välistä ovea. Sinne me pysähdyimme
kuuntelemaan, ja minun sopi varsin selvästi kuulla Mr. Barksdill'in ja
Mr. Marcus Thompson'in puhuvan keskenänsä. Cynthy Rouse -- se on eräs
toinen palvelustyttö -- oli siellä myöskin ja kyykistyi oven puoleen,
joka ei ollut tarkasti suljettu; mutta arkihuoneessa ei ollut mitään
muuta valoa, kuin mitä pesän valkeasta lähti. Minun tullessani Cynthy
panee kätensä huulilleen, pudistaa päätänsä ja sanoo: 'hst!' ja painaa
päänsä alas jälleen kuunnellakseen. Ensimäiset sanat, jotka minä
kuulin, olivat vanhan Mr. Barksdill'in -- hän on jonkunlainen
puolikuuro, niinkuin tiedätte -- joka varsin iloisesti arveli:
"'Lienee todella ollut ankara päivätyö, jos olemme viimeinkin päässeet
John Walters'ista. Millä tavalla se tapahtui? Minä kuulin, että oli
joku aikomus kokouksesta lähettää toimikunta hänen luoksensa
ilmoittamaan, että hänen täytyi muuttaa pois; mutta minä en uskonut,
että hän tekisi sen. Hän on mies viimeiseen kuituun asti, semmoinen
John Walters on. Mikä hyvänsä hän muutoin lienee, se meidän täytyy
tunnustaa, Thompson, ettei hän ole kenenkään narri eikä mikään pelkuri;
ja minä väitin, että, jos kokous tekisi sen, aivan varmaan joku tuosta
toimikunnasta tulisi vioille. Te ette koettaneet sitä, arvaan minä?'
"'Ei', vastasi Master Thompson, 'meidän ei tarvinnut sitä tehdä. Se
uhkarohkea konna oli kyllä hävytön itse tulemaan kokoukseen!'
"'No, olkaat vaiti!' arveli vanha Mr. Barksdill. 'Hyvä, mitä minä juuri
sanoin? -- hän on miehuullinen'.
"'Niin; ja hän istui siellä yhtä tyvenenä kuin kanto ja kirjoitti ylös
kaikki, mitä tapahtui siellä', lausuu Mr. Thompson.
"'Älkäät mitään puhuko! No, sepä vasta!' sanoo vanhus.
"'Niin; sillä kirotulla hupsulla ei ollut sen enempää järkeä, kuin että
hän näytti naamansa siellä, vaikka olimme kokoontuneet etupäässä sitä
varten, että keksisimme jonkun keinon, millä suoriutuisimme hänestä.
Hänen olisi pitänyt tietää, mitä semmoisesta lähtisi'.
"'No, kuinka kävi? Arvattavasti ihmiset olivat kovasti kiivaat ja
ehkäpä siellä aika lailla mellastettiin'.
"'Ei vähääkään, Mr. Barksdill! Se oli rauhallisin toimi, josta
ikinä kuulitte puhuttavan. Asia on semmoinen, että muutamat meistä
olivat sopineet Walters'in kanssa, että tulisimme kokoon jotakin
sovinto-ohjelmaa varten, jota olimme haluavinamme saada aikaan. Joku
meistä viittasi hänelle, että tahdoimme tavata häntä, ja me saimme
hänet vanhan maakunnan-kirjurin virkahuoneesen ja suljimme oven. Meitä
oli kymmenen, ja hän huomasi silmänräpäyksessä, mitä peliä aioimme
pitää; mutta hän ei edes koettanutkaan väistyä'.
"'Noh, gentlemanit', sanoo hän yhtä kylmäkiskoisesti kuin jos hän olisi
istunut omassa portiikossansa, jonka meidän sopi aivan selvästi
akkunasta nähdä, 'mitä tahdotte minusta? Teitä näyttää olevan kylläksi
monta voidaksenne menetellä mieltänne myöten: minun täytyy siis kysyä,
mikä teidän tahtonne ja toivonne on'.
"'Jumal'auta!' sanoo vanha mies; 'mutta olipa tuo kauhean kylmä
käytös'.
"'Kylmäkö? Luullakseni se oli yhtä kylmä kuin helvetti, arvelee toinen.
Sitten joku meistä veti esiin paperin, joka oli edeltäpäin kokoon pantu
hänen allekirjoitettavaksensa, ja ojensi sen hänelle. Hän luki sitä
enemmän verkalleen ja, kun hän oli päässyt loppuun saakka, antoi sen
takaisin ja sanoi: minä en voi allekirjoittaa tuota paperia,
gentlemanit'.
"'Mikä paperi se oli?'
"'Eipä mikään erinomainen, ainoastaan myönnytys, että hän tämän
maakunnan radikaalisen puolueen johtajana oli ollut kaikkien niitten
pirun-kurien toimeenpania, joita viimeisinä parina kolmena vuonna oli
harjotettu täällä, siihen Hunt'in ladon polttaminen luettuna; ja että
hän oli ne tehnyt pääkaupungin radikaalisten johtajien käskystä. Me
ilmoitimme hänelle, että, jos hän allekirjoittaisi tämän paperin ja
suostuisi ennen kymmenen päivän kuluttua lähtemään pois valtiosta, me
laskisimme hänet terveenä ja turvallisena käsistämme'.
"'Eikä hän tahtonut sitä tehdä?' kysäsi vanhus.
"Tehdä sitä? Hornassa! Hän sanoi, että me voisimme tappaa hänet, mutta
ettemme voineet saada häntä allekirjoittamaan semmoista paperia. Tästä
pojat vimmastuivat. Me emme, tiedättehän, tahtoneet tappaa häntä,
vaikkei meillä ollut mitään taipumusta peräytyä, kun olimme kerta näin
pitkälle menneet: totta puhuen, meidän oli mahdoton enää peräytyä'.
"'Teidän oli jo mahdoton, minä sanoisin', arveli Master Barksdill.
"Oli tietysti! ja hetken aikaa jo luulin, että pojat hakkaisivat ja
repisivät hänet kappaliksi, niin hurjina olivat. Minä koetin hillitä
heitä ja taivuttaa häntä allekirjoittamaan paperia, ettei meidän
tarvitsisi puolettomiin ruveta; mutta hän ei tahtonut kuunnella minua,
ja, ennenkuin arvasinkaan, oli hän hypännyt taaksepäin ja vetänyt esiin
pistoolin. Se kelvoton, kirottu konna! Jollei siellä olisi ollut Buck
Hoyt'ia, joka tarttui hänen käsivarteensa, ja Jim Bradshaw'ia, joka
heitti nuorasilmukan hänen kaulaansa ja nykäisi hänet taaksepäin, ei
kukaan tiedä, mitä hän olisi tehnyt tuolla kymmen-ampujallansa.
"'Hän on koko pahus ampukoneita käyttämään', arvelee vanhus.
"'No', sanoo Thompson, 'he saivat hänet kumoon, puristivat häntä
kurkusta ja riistivät häneltä pistoolin ja mitä muuta aseita hänellä
oli. Sitten he päästivät hänet ylös, ja kaikki olivat yksimieliset
siitä, että semmoinen ruton-saastainen, valehteleva, petollinen pakana
oli tapettava. Me ilmoitimme sen hänelle ja että hän saisi viisi
minutia aikaa valmistaaksensa itseään. Hän ei horjunut ensinkään
mielessään, vaan sanoi ainoastaan: 'arvattavasti minun sallitaan
rukoilla.' Ja mitään vastausta odottamatta hän lankesi polvillensa ja
rukoili kaikkien ystäviensä ja naapuriensa puolesta ja vieläpä
meidänkin jokaisen edestä. Tuo rukoileminen meidän edestämme alkoi
tuntua hiton personalliselta, jonka vuoksi Jim Bradshaw, joka piti
kiinni nuorasta, nytkäisi sitä ja sanoi hänelle, ettemme tahtoneet
enempää tuota lajia. Silloin hän nousi ylös, ja minä kysyin häneltä,
löytyikö mitään muuta, jota hän halusi tehdä tai sanoa, ennenkuin hän
kuoli. Minä arvelin, näettehän, että hänen ehkä tekisi mieli määrätä
jotakin omaisuudestaan taikka perheestään, ja minä tahdoin asettaa
hänet valkoisen miehen kannalle.'
"'Tietysti, tietysti', lausui master Barksdill, 'ja se olikin varsin
soveliaasti ja ajattelevaisesti tehty teiltä.'
"'Luullakseni oli', vastasi Thompson. 'Noh, hän pyysi meitä antamaan
hänen katsella akkunasta lapsiansa, jotka leikkivät tuolla
mäenrinteellä hänen kartanonsa luona. Muutamat pojista eivät tahtoneet
sallia sitä, mutta minä taivutin heidät myöntämään sen. Hänen kätensä
olivat sidotut ja nuora oli hänen kaulassaan, ettei hän millään tavalla
voinut päästä mihinkään. Ainoastaan alempi akkunan-ruutu oli lykätty
ylös; mutta kuitenkin asetuimme pari kolme joukostamme seisomaan
ulkopuolella. Sen tehtyämme talutimme hänet akkunan luo, ja hän katseli
kauan aikaa molempia pikku tyttöjänsä. Minä vakuutan, että kävi
vaikeaksi nähdä, kuinka kyyneleet puhkesivat hänen silmiinsä, ja
tietää, mikä häntä odotti; mutta ei sitä voinut silloin auttaa. Ja kun
minä juuri ajattelin tätä, ryömäisi hän eteenpäin ja, vaikka nuot
kaikki olivat häntä vastassa, onnistui hänen saada vasen jalkansa
akkunan laudan yli, enkä minä ole ensinkään varma, vaikka hän olisi
vääntänyt itsensä kokonaan ulos, jollei Jack Cannon olisi siepannut
jotakin halkoa ja sillä koputtanut hänen jalkaansa, siksi kuin se
oikeni yhtä raukeana kuin riepu. Me vedimme hänet takaisin sisään ja
heitimme hänet tuolle pitkälle pöydälle, joka on huoneessa. Häneltä
pääsi oihkaus, kun hän näki, että kaikki oli ohitse. Se oli ensimmäinen
ja viimeinen. Ei auttanut koettaa pidättää poikia kauemmin. Jim Brad
veti nuorasta siksi kuin se oikein leikkasi lihaan. Sitten he käänsivät
hänet puoleksi selälleen, sillä välin kuin me kaikki pidimme kiinni
hänen käsistään ja jaloistaan, ja Jack Cannon pisti puukon hänen
kurkkuunsa.[77] Hän vuoti verta niinkuin sika; mutta me kokosimme sen
kaikki ämpäriin ja laskimme tämän perästäpäin säkissä ulos akkunasta
ulkona oleville tovereille; niin ettei yksikään veren pisara eikä
mikään muu jälki kahakasta jäänyt huoneesen. Me sulloimme hänet
halkolaatikkoon, ja kun vaan tulee oikein hyvä pimeä, menevät pojat
korjaamaan hänet pois ja pistämään hänet tuon hänen kirotun
niggeri-kouluhuoneensa alle; ja sitten, näettekö, väitämme, että
niggerit ovat tehneet sen, ja ehkä haastamme muutamia heistä
sovintotuomarin eteen ja annamme tutkia heitä siitä.'
"'Hyvä Jumala!' arveli vanha Barksdill, vähän ajan perästä. 'Vai on hän
kuollut!'
"'Kuollut!' lausui Thompson omituisella naurulla. 'Saatte luottaa
siihen -- yhtä kuollut kuin Julius Caesar! Maakunta on nyt päässyt
pahimmasta miehestä, mikä koskaan on elänyt siellä.'
"'Niin, niin!' vanhus sanoi, 'paha toveri, epäilemättä, kovin paha;
vaikka minä en tiedä, että hän koskaan olisi tehnyt mitään niin
_erittäin_ pahaa paitsi että hän piti poliitillisia kokouksia niggerien
kanssa ja pani kaikenlaisia hulluja tuumia heidän päähänsä, muuttaen
heitä laiskoiksi ja kelvottomiksi ja hävyttömiksi valkoista kansaa
vastaan.'
"'Eikö siinä jo ole kylläksi'? kysyi Thompson.
"'Noh, tietysti!' Master Barksdill vastasi: 'se on kovin paha -- mutta
kuitenkin' --
"'Mutta mitä?' arveli Master Thompson kiivaanpuolisesti.
"'No, ei juuri mitään! -- se on, ei juuri mitään mainittavaa. Minä en
ollut mikään John Walters'in ystävä; mutta minusta olisi tuntunut
paremmalta, jos hän olisi tapettu rehellisessä tappelussa eikä suljettu
sisään niinkuin susi loukkaasen, ja tapettu --'
"'Kylmäverisesti, kai tarkoitatte', keskeytti Thompson nopeasti ja
karkeasti; sillä hän alkoi mielettömästi suuttua.
"'Ainakin näyttää siltä', lausui vanha Master melkein
puollustavaisesti.
"'Tietysti', jatkoi Thompson, 'teidän kyllä kelpaa istua tässä ja
keksiä vikoja siinä, mikä on tehty. Täällä koko maakunta kaksi vuotta
ja kauemminkin on toivonut, että joku vapauttaisi heidät John
Walters'ista. Jokainen on kironnut ja kuohunut ja saarnannut, mikä on
tehtävä; ja kun nyt muutamilla meistä on ollut rohkeutta kylläksi käydä
asian kimppuun ja _tehdä_ juuri se, josta te kaikki olette puhuneet,
niin te vetäydytte pois ja otatte viattoman naaman ja sanotte olevanne
pahoillanne siitä, että se on tehty. Se on pirun hyvä kehoitus niille,
jotka panevat itsensä altiiksi! Lähin toimenne on kai se, että menette
antamaan meidät ilmi.'
"Vanha mies ei saanut tätä kärsityksi. Me kuulimme, kuinka hän nousi ja
sanoi kovin mahtavasti: --
"'Mr. Thompson!'
"Juuri silloin Cynthy, joka on perin herkkätunteinen tyttö ja paitsi
sitä on palvellut Mrs. Walters'illa ja siis tunsi aivan hyvin sen,
josta he olivat puhuneet, alkoi nyyhkiä ja voihkia, ja meidän täytyi
panna käsi hänen suullensa ja puoleksi kantaa hänet ulos huoneesta niin
pikaan, kuin suinkin voimme. Minä kuulin Master Thompson'in kysyvän:
'kuka siellä on?' ja silloin Master Barksdill sytyttää kynttilän ja
tulee ja aukaisee ruokasalin oven; mutta, Jumalan kiitos! siellä ei
ollut ketään -- ei ketään".
"Mitä sitten teitte?"
"Ei mitään. Odotimme vaan ja pysyimme hiljaisina. Cynthy ja 'Riar ja
minä puhuimme vähän asiasta ja päätimme parhaaksi olla kenellekään
juttelematta, että tiesimme asiasta mitään. Kun siis Bob Watson
aamupuoleen tuli meille ja vihelsi minut ulos ja kertoi minulle, että
Master Walters'ia kaivattiin ja että kaikki mustat ihmiset olivat häntä
etsimässä ja että koko kaupunki oli ollut valveilla ja valaistuna koko
yön, en minä puhunut mitään, vaan käännyin ainoastaan vähän ajan
perästä Bob'in puoleen ja sanoin kuin sanoinkin: --
"'Bob, he eivät ikinä löydä häntä.' Ja hän sanoi: 'se on minunkin
luuloni.' Sillä tapaa suoritimme sen seikan ja hän lähti kotiin ja minä
palasin sisään makaamaan jälleen".
"Oletteko koskaan kertonut tätä kenellekään muulle?" kysyi Hullu.
"En kenellekään", kuului vastaus. "Muutamia päiviä sen jälkeen kyseli
vanha Barksdill minulta niitä näitä, ja perästäpäin tytöt kertoivat
minulle, että hän oli asettanut heille muutamia kysymyksiä siitä, mitä
me tiesimme taikka olimme kuulleet Mr. Walters'ista. Mutta ei hän minun
kauttani sen viisaammaksi tullut eikä luullakseni liioin tyttöjenkään
kautta. Kuitenkaan ei sitä kestänyt kauan, ennenkuin hän ja hänen
poikansa alkoivat kovin isosti puhua, mitenkä kävisi jokaisen niggerin,
joka ottaisi todistaaksensa, että jollakulla valkoisella miehellä oli
ollut jotakin tekemistä Mr. Walters'in kuoleman kanssa. Ja lopullisesti
sanoi Mr. Barksdill minulle -- ja minä huomasin, että hän oli sanonut
samaa vaimoväellekin -- että jokaisen niggerin, joka tiesi jotakin
asiasta, olisi paljon suurempi mahdollisuus kuolla korkeasta ijästä,
jos hän eläisi jossakin muussa valtiossa. Tämä pelotti tytöt melkein
kuolluksiin, ja minä myönsin, että puheessa oli sangen paljon perää.
Niin tavoin lähdimme tiehemme; enkä ole hiiskunut sanaakaan asiasta
kenellekään ennenkuin setä Jerry'lle tässä, ja hän toi minut teidän
luoksenne, Sir".
Tyystemmin tiedustellessaan Servosse oppi paljon, joka melkoisesti
vahvisti tätä kummallista kertomusta, jonka yksityis-seikat ihmeen
tarkasti soveltuivat yhteen kaikkien verisen teon suhteen tunnettujen
tosi-asiain kanssa. Mr. Thompson'in kumppaneiksi sanotut miehet
näyttivät kaikki olleen läsnä kokouksessa. Muutamia heistä oli jo ennen
luultu osallisiksi rikokseen; toisia ei oltu ajateltu missäkään
yhteydessä sen kanssa. He kuuluivat kaikki hyviin sukuihin ja heitä oli
aina pidetty suuressa arvossa. Molemmat naiset, joita erikseen
tutkittiin, vahvistivat ylhäällä annetun kertomuksen semmoisilla
muutoksilla vaan, jotka tekivät heidän todistuksensa vielä
tukevammaksi.