"Te ehkä arvelette, ettei asia koske minuun, ja niin todella onkin;
mutta minä olen juuri ajatellut, että jonkun tulisi sanoa teille -- ja
koska ei kukaan muu näytä sitä tehneen, arvelin, että ottaisin
toimekseni ilmoittaa teille -- että menettelette kovin epäviisaasti".
"Minä!"
"Niin; minä olen huomannut, että te, kaupungissa käydessänne, usein
lähdette sieltä melkein samaan aikaan, kuin tänä iltanakin. Teidän
tulee nyt tietää, että teidän puheenne ja kaikki, mitä teillä on
sanomista, milloin hyvänsä yleisistä asioista keskustelette, on kovin
vastenmielistä kansallemme, semminkin kuin he kokoontuvat kaupunkiin ja
ovat juoneet ja tulistuneet".
"Te ajattelette siis, ettei miehellä saa olla omat ajatuksensa, vaan
että hänen täytyy jättää ne jonkun naapuriensa valiokunnan
allekirjoitettaviksi, ennenkuin hän mynttää niitä käyvän puhetavan
rahaksi", lausui Hullu vähän tylysti.
"Ei; minä en tullut tänne riitelemään teidän ajatuksistanne eikä edes
siitä ajasta, jolloin, ja siitä tavasta, jolla niitä lausutte", vastasi
toinen. "Minä en ole ensinkään varma, ettette ole oikeassa
mielipiteittenne puolesta. Ne ovat todella varsin hyväksyttäviä ja
teidän mielestänne, epäilemättä, ihan kumoamattomia. Kuitenkin te,
luullakseni, saisitte oppia vähän viisautta niiltä miehiltä, joitten
kanssa pidätte seuraa. Minä näin teidän puhuvan David Nelson'in kanssa
tänään. Hän on yksi niistä, joita minä tarkoitan. Parempaa Unionin
miestä ei koskaan seisonut maanpinnan ja päivänsädetten välillä; ja
minä tahtoisin panna vetoa siitä, että hän neuvoi teitä olemaan
varovainen, ei ainoastaan sen suhteen, mitä sanotte, vaan myöskin sen
suhteen, milloin ja missä te sen sanotte".
"Tietysti hän niin teki!" arveli Hullu nauraen. "Näyttää siltä, kuin
kaikki nämät Unionin miehet pelkäisivät sanomasta, että heidän sielunsa
ovat heidän omansa".
"Joll'eivät olisi olleet varovaisia, olisi heidän sielunsa ollut
kaikki, mitä olisi voinut sanoa heidän omakseen", puhui tohtori
kiivaasti. "_Minä_ en ollut mikään Unionin mies", hän jatkoi. "Minä
puoleksi häpeän sitä sanomasta; sillä minä tiesin ja tunsin, että
Secessioni ja Konfederationi olivat suorastaan hulluutta. Mutta totuus
on se, että minulla ei ollut rohkeutta kylläksi; minä en voinut
vastustaa kansalaisteni painoa. Minä harjotin kuitenkin tointani täällä
näitten Unionin miesten joukossa ja olin jonkun aikaa myöskin
armeijassa. Minä olin Fredericksburg'issa, kun teidän väkenne koetti
valloittaa sitä; ja minä sanon teille nyt, översti, että olisin
mieluisammin seurannut teidän miehiänne tuon alastoman yläis-tasangon
poikki Marye's Hill'in juurelle, kuin kokea, mitä nämät Unionin miehet
päivästä päivään koko sodan kestäessä kokivat. Minä näin monta
kummallista seikkaa; mutta minä opin pidättämään kieltäni pelkästä
heidän urhoollisuutensa ihmettelemisestä".
"Epäilemättä", arveli Hullu; "mutta näyttää siltä, kuin heitä olisi
paljon perinpohjaisemmin suomittu, kuin ikinä teitä kapinoitsijoita.
Minä en saata ymmärtää, miks'eivät he nyt puhuisi suutansa puhtaaksi ja
peittelemättä näyttäisi värejänsä. No, ainoastaan pari päivää sitten
minä kutsuttiin yhteen Unionistein kokoukseen ja, arvellen sitä
hupaiseksi asiaksi, otin mukaani yhden karnisooni-lipun, joka
sattumalta oli minulla, ja ripustin sen puhelavan ylitse. Vähän ajan
perästä muutamat johtajista tulivat luokseni ja kysyivät, enkö sallisi,
että se otettaisiin alas. He sanoivat ilolla näkevänsä sen ja niin
edespäin, mutta pelkäsivät, että siitä syntyisi rettelöltä".
"Te ette tietysti ottanut sitä pois", sanoi tohtori.
"Syystä teidän sopii sanoa niin! Minä olisin kuollut, ennenkuin sitä
olisi saatu laskea tuumaakaan alemmaksi. Minä olin taistellut
saadakseni oikeutta _asettaa_ sitä siihen ja olin valmis taistelemaan
saadakseni _pitää_ sitä siinä", lausui Hullu innolla.
"Siitä ei ole epäilemistäkään, översti", vastasi toinen; "vaan
kuitenkin, kaikella kunnioituksella puhuen, minusta näyttää, kuin
olisitte menetellyt hullusti, kun asetitte sen siihen. Minä en voi
enemmän ymmärtää teitä, kuin tekään ymmärrätte Unionin miehiä
ympärillänne. Oletteko koskaan ajatellut, että Unionin miehet täällä
ovat kovasti vähemmistössä, ja että me muut -- minä tarkoitan pääosaa
kansastamme -- katsomme tätä tarpeetonta lippunne heiluttamista
kasvojemme edessä loukkaukseksi ja röyhkeydeksi teidän puoleltanne?
Yksistään sitä, että kannatte tuota vanhaa univormutakkia, vaikka minua
ilahuttaa nähdä, että olette uhrannut napit, pidetään häväistyksenä.
Teidän tulisi muistaa, että olette yksi voittajista voitettujen
keskellä".
"Mutta minä en vihaa ketään, en suo mitään pahaa kenellekään, joka
kantoi harmaata univormua", sanoi Hullu vastalauseeksi.
"Siitä kyllä olen varma, sillä muutoin en olisi tänään ratsastanut
tänne, tehdäkseni teille hyvää työtä tänä yönä", arveli tohtori.
"Minä en ymmärrä teitä".
"Arvattavasti ette. Mutta sen voitte ymmärtää, että, jos minä
ystävällistä tarkoitusta varten varmaan tiesin tapaavani teitä täällä,
joku, jolla on paha tarkoitus, saattaa hänkin yhtä varmaan tietää
tapaavansa teitä".
"Tarkoitatteko, että väijyksiä asetetaan minua vastaan?"
"Minä tarkoitan", sanoi tohtori pontevasti, "että, jos minä olisin
teinä, minä en ottaisi tavakseni pimeän tultua ratsastaa mitään
määrättyä tietä myöten".
"Mutta --"
"Minä en vastaa mihinkään kysymyksiin, översti, vaan sanon teille hyvää
yötä". Hän käänsi hevosensa ja aikoi juuri ratsastaa pois, kun hän
pysäytti sen ja sanoi: -- "Teidän ei tarvitse pelätä mitään _tänä
yönä_, ja luullakseni minun ei tarvitse pyytää teitä olemaan tästä
kohtauksesta puhumatta. Hyvää yötä!"
Hän laski hevosensa liikkeelle ja ratsasti pientä laukkaa kaupunkia
kohden, istuen sen selässä sillä keveällä, heiluvalla tavalla, joka on
omituinen joutilaalle, varalliselle Etelän miehelle, joka on ollut
satulassa melkein joka päivä lapsuudestansa asti, joka ratsastaa ei
niin paljon ratsastamisen vuoksi, kuin joutuaksensa eteenpäin
vähimmällä vaivalla omasta ja hevosensa puolesta. Kun tämä helppo
juoksu oli saattanut tohtorin jonkun metsänkolkan ohitse eikä kuulunut
muuta, kuin hevoskavioin säännöllinen, kolea kopina, ratsasti Hullu
esiin vesitammen varjosta ja matkusti miettiväisesti kotiin päin. Jos
hän tarkasti katseli tien varrella olevia pensaita ja säpsähti, kun
joku eksynyt lehmä melkoisella melulla tunki puoleksi valaistun
viidakon läpi, sopii antaa hänelle anteeksi päivän monien varoitusten
jälkeen.