Arpa on heitetty.
Kun aika valita edusmiehiä perustuslakeja ehdottelevaan konventtiin oli
käsillä, pitivät maakunnan Unionin miehet kokousta kandidaatein
ehdottelemiseksi. Musta kansa, joka ei tähän asti ollut tottunut
valtiollisiin kokouksiin, mutta joka hämärästi käsitti, että heidän
oikeutensa ja etunsa olivat kysymyksessä, saapui suurissa joukoissa.
Unionin miehiä oli vähä eivätkä ne kuuluneet siihen luokkaan, joka oli
harjaantunut semmoisia kokouksia johdattamaan ja hallitsemaan.
Kokouspaikaksi oli valittu vanha kansakoulun huone, joka sijaitsi
kauniissa lehdossa noin parin penikulman päässä maakunnan pääpaikasta.
Osaksi uteliaisuudesta, osaksi voimiensa mukaan auttaaksensa ja
tukeaksensa liikettä, joka, perustuen federaalisen Unionin
tunnustamiseen ja kannattamiseen, oli vastakohtana vapaaehtoisen
secessionin ja hajoamisen aatteesen, Hullu myöskin tuli kokoukseen,
vaikka tuskin puoleksikaan vakuutettuna ehdotetun Uudestaan
rakentamisen tuuman käytännöllisyydestä ja viisaudesta. Tähän aikaan
hän oli hyvin tunnettu maakunnassa ja kokonaan hänen itsekään siitä
tietämättä häntä pidettiin yhtenä liikkeen johtajana. Nelivuotisessa
sotapalveluksessa tottuneena käskemään ja jo aikaa ennen tätä täynnänsä
sitä taipumusta altiisen, innokkaasen ja tehokkaasen osan-ottoon
yleisiin asioihin, joka melkein on pohjoisvaltaisen kansalaisen
etu-oikeus, hän oli suuttunut ja huolestunut niitten Unionin miesten
ujosta epäileväisyydestä, jotka ympäröivät häntä. Miksi sata taikka
tuhat miestä tulisi kokoon erityistä tarkoitusta varten, mutta sitten
vaan rykisi ja änkyttäisi ja odottaisi, että joku tekisi alun, sitä hän
ei voinut ymmärtää. Kun hän saapui paikalle, oli se tunti, joksi kokous
oli kuulutettu, jo tullut. Musta kansa oli tiheänä joukkona kokoontunut
toiselle puolelle puhelavaa, totisina odottaen ottaaksensa mitä osaa
hyvänsä noitten uusien ja koettamattomien kansalais-oikeuksien
toimittamiseen heille vaan määrättäisiin. Valkoiset miehet olivat
istuutuneet sinne tänne vähissä ryhmissä, keskustellen matalalla,
levottomalla äänellä ja luulevaisesti katsellen jokaista uutta tuliaa.
Hiukan syrjässä oli muutamien ystävien kanssa översti Ezekiel Vaughn,
nauraen ja äänekkäästi puhuen eri miehistä, jotka ottivat osaa
liikkeesen. Tämä näytti kummallisen masentavaisesti vaikuttavan
valkoisiin Unionisteihin, jotka ilmeisesti pelkäsivät hänen
korkea-äänistä ivaansa ja varoivat, että joku häiriö syntyisi, jos he
koettaisivat tehdä alkua.
"Noh", sanoi Hullu, lähestyen noin kymmenmiehistä seuraa, joka oli
istuutunut piiriin jättiläis-kokoisen tammen alle, "miks'ette aiota?"
"St!" sanoi yksi niistä, joita hän oli puhutellut. "Ettekö näe noita
tovereita?" samalla nyykäyttäen päätänsä ja viitaten kädellänsä
Vaughn'ia ja hänen joukkoansa kohden.
"Enkö näe heitä?" Hullu vastasi, katsoen heihin päin. "Näen kyllä. Entä
sitte?"
"He ovat tulleet tänne vaan melskettä aikaan saattamaan".
"Pah!" arveli Hullu. "He eivät halua mitään melskettä; mutta jos
haluavat, niin antakaat heidän saada".
"Mutta me emme voi tehdä mitään, jos he ovat päättäneet hajoittaa
kokouksen", sanoi unionisti.
"Hajoittaa kokouksen! Loruja! Eikö meitä ole kylläksi miehiä hoitamaan
tuommoista joukkiota sotaan kelpaamattomia riitakukkoja?"
"On kyllä! Mutta sitten he panisivat toimeen paljon rettelöltä", kuului
vastaus. "Ettekö luule, että olisi parempi lykätä kokous toistaiseksi
ja yksityisesti sopia puoluelaistemme kanssa, että he jonakin
määrättynä päivänä tulisivat tänne ja olisivat varovaiset eivätkä
antaisi översti Vaughn'in eikä kenenkään hänen joukkolaisensa saada
mitään tietoa siitä?"
"En, sitä minä en luule!" vastasi Hullu nopeasti. "Jos aiomme antaa
joukon miehiä, jotka eivät ikinä ole tehneet muuta, kuin pieksäneet
kieltänsä, pelottaa ja karkottaa itseämme velvollisuuttamme
täyttämästä, niin meidän sopisi yhtä hyvin jättää koko asia ja mennä
kotiin. Joll'ei, jääkäämme tänne ja tehkäämme velvollisuutemme,
niinkuin hyvät kansalaiset ainakin".
"Miks'ette alota näyttelemistänne, Servosse?" kysyi Vaughn korkealla,
pilkkaavalla äänellä, kun hän lähestyi tätä ryhmää. "Minä sanon teille,
että me olemme jo kovasti väsyneet odottamasta; ja nuot niggerit
tahtoisivat pian päästä äänestämään".
"Halloo, Vaughn!" vastasi Hullu äänellä, joka oli yhtä korkea, mutta
iloisempi. "Oletteko tekin täällä? Siinä tapauksessa sopii heti
alottaa. Me odotimme vaan apinaa alottaaksemme; mutta, koska nyt olette
saapuvilla, olemme kaikki valmiit".
Naurua kuului, ja Vaughn peräytyi hämmentyneenä. Mutta yksi niistä,
joitten kanssa Hullu oli keskustellut, veti hänet syrjäpuoleen ja sanoi
totisesti: --
"Teidän täytyy, översti, antaa minulle anteeksi; mutta minä pelkään,
että saatatte itsenne ikävään asemaan, jos puhuttelette noita ihmisiä
tuolla tavalla. Niinkuin näette, he eivät ole tottuneet siihen".
"Tottukoot siis siihen", arveli Hullu huolettomasti. "Jos Vaughn ei
olisi tahtonut terävää vastausta, olisi hän voinut olla hävytöntä
muistutusta tekemättä".
"Kyllä, översti; mutta, näettekö, he ovat tottuneet tekemään ja
sanomaan, mitä tahtovat semmoisten suhteen, joilla on toinen ajatus,
kuin heillä. No, minä muistan, kun erästä miestä vainottiin juuri tässä
maakunnassa siitä, että hänellä oli hallussaan kapinallinen kirja --
semmoinen, jossa puhuttiin orjuudesta, tiedättehän -- jonka hän lainasi
jollekin ystävälle; ja ihmiset melkein pelkäsivät puhuttelemasta häntä
taikka menemästä takaukseen hänen puolestaan, ettei hän joutuisi
vankihuoneesen. Te Pohjoisvaltalaiset ette tiedä mitään siitä, mitä me
täällä sanomme yleiseksi mielipiteeksi".
"Minä en suinkaan tahdokaan tietää siitä mitään, jos se tarkoittaa,
ettei mies saa vapaasti lausua ajatustansa eikä heittää kiviä, kun muut
heittävät semmoisia hänen päällensä", sanoi Hullu vakaasti.
"Se on kuitenkin", arveli Unionin mies, "hulluutta, kun tarpeettomasti
vastustaa ja ärsyttää semmoista henkeä".
"Siinä minulla on aivan sama ajatus, kuin teilläkin, ystäväni", kuului
Hullun vastaus. "Mutta jos kenellä on aatteita, jotka ansaitsevat
kannattamista, joitten edestä ansaitsee taistella, niin ne myöskin
ansaitsevat, että astutaan esiin niitä puollustamaan, kun niitä
pilkataan ja solvaistaan".
"Siltähän se näyttäisi; mutta se ei käy laatuun -- ei ainakaan tässä
maassa", lausui unionisti huoaten.
Tällä hetkellä huomattiin jonkunlaista levottomuutta väkijoukossa; ja
heikkoja yksityisiä hurraa-huutoja kuului, kun översti Rhenn ratsasti
ylös, hypähti hevosensa selästä, jonka hän sitoi johonkin ulkonevaan
lehväkseen, ja astui esiin, pitäen kovin kulunutta majavankarvaista
hattuansa vasemmassa kädessään, kumartaen ja pudistaen kättä
naapuriensa kanssa sekä luontevalla, mutta vakavalla kohteliaisuudella
vastaten mustan kansan meluaviin tervehdyksiin. Tämä tulo näytti
antavan luottamusta niille, jotka ennen ilmeisesti olivat pitäneet koko
tointa vastenmielisenä, jopa vaarallisena velvollisuutena. Nathan Rhenn
oli gentlemani, joka kuului erittäin eteläiseen, mutta tavattoman
harvinaiseen tyyppiin. Hänen heimonsa oli vanha, mutta ei enää
varallinen. Hänen tuttavakuntansa oli hyvä, mutta ei ylhäinen. Ennen
sotaa hänen varallisuutensa oli ollut vaan keskinkertainen; nyt hän oli
todella köyhä. Mutta hän ei ollut milloinkaan vähimmässäkään määrässä
luopunut siitä syntyperäisestä komeudesta, joka aina oli ollut
omituinen hänen käytöksellensä. Hänellä oli nyt harmaanruskeat
kotitekoiset vaatteet yllänsä, mustat villa-sormikkaat kädessä, korkea,
musta huivi kaulassansa sekä karkea, kaitalierinen ja jokseenkin
likainen majavais-hattu päässä, ja ilman tuota vakavaa, miellyttävää ja
arvokasta kohteliaisuutta olisi koko hänen ulkomuotonsa suuresti
nauruttanut. Sen kokouksen perästä, jossa Hullu piti esikoispuheensa
valtiollisista asioista ja jossa översti Rhenn oli ollut esimiehenä,
tämä harvoin oli käynyt missään yhteisessä kokouksessa, ja hän oli
tunnettu semmoiseksi, jonka kanta (huolimatta hänen entisestä
unionismistaan, jota ei voitu kieltää) oli kovin epäiltävä. Hän oli
tunnettu semmoiseksi, joka ei olisi tullut kokoukseen, jollei hän olisi
aikonut puollustaa sitä asiaa, jonka edistämiseksi oli kokoonnuttu.
Läsnä-olijat pitivät häntä siis hyvin tärkeänä lisä-apuna Uudestaan
rakentamisen asialle. Hän oli tuskin ehtinyt tervehtiä lukuisia
ystäviänsä, kun joku nousi ja sanoi: --
"Minä ehdottelen Nathan Rhenn'ia tämän kokouksen esimieheksi".
Yksimielisesti suostuttiin siihen; ja monella vakavalla kumarruksella
ja vastaväitteellä tulokas suvaitsi, että hän talutettiin puhelavalle.
Istuttuansa esimiehen istuimelle, hän piti lyhyen puheen, joka
pää-asiallisesti kuului näin: --
"Kansalaiset, -- Minä olen tänä päivänä tullut tänne auttaakseni ja
edistääkseni liikettä, joka tarkoittaa niin kutsuttujen Uudestaan
rakentamisen asetusten puollustamista, ja tämä lienee syy siihen, että
olette kunnioittaneet minua valitsemalla minua esimieheksenne. Niinkuin
hyvin tiedätte, olen aina ollut Unionin mies. Minä luulen, että kaikki
ihmiset ja puolueet minkä olojen tahansa vallitessa ovat myöntäneet
minulle tämän arvon. Mutta samalla en ole milloinkaan ollut eikä
minua ole koskaan pidettykään minäkään abolitionistina. Minä olin
orjan-omistaja ja kuuluin orjan-omistajain sukuun enkä ole koskaan
tuntenut mitään omantunnon vaivoja sentähden, että pysyin semmoisena.
Minä en koskaan arvostellut orjuutta, se on totta, minäkään uutena
taikka yleisenä kysymyksenä, vaan katselin sitä semmoisena, kuin
tapasin sen, yhteydessä ainoastaan oman itseni kanssa. Minä en ostanut
enkä myynyt orjia; paitsi kuin ostin jonkun vaimon, jottei häntä
myytäisi pois hänen miehensä luota, ja myin jonkun miehen hänen omasta
pyynnöstään, jotta hän saisi mennä vaimonsa kanssa. Inhimillisten
olentojen ostaminen ja myyminen, minä myönnän sen, oli vastenmielistä
minulle; mutta minä suostuin tähän laitokseen semmoisena, kuin sen
löysin, enkä tuntenut mitään kutsumusta ryhtyä sen hävittämiseen. Siinä
yrityksessä, joka tehtiin hallituksen hajoittamiseksi, tämä laitos
kukistettiin; ja juuri kysymys niitten vastaisista valtiollisista
oikeuksista, jotka, niinkuin sopii sanoa, vielä eilen olivat orjia, on
se, joka nykyjään herättää eri mielipiteitä kansassa ja uhkaa tuleviksi
päiviksi riitaa. Jos meidän olisi ratkaistavana se yksinkertainen
kysymys, palautetaanko meidät jälleen amerikalaiseen Unioniin ja
saammeko ottaa vanhan sijamme yhtenä saman-arvoisena valtiona, ei
ilmaantuisi mitään erimielisyyttä. Ainoastaan pieni vähemmistö
kansassamme vastustaisi semmoista palauttamista muista syistä, kuin
siitä, että sen kautta poliitillinen valta annettaisiin vapautetulle
kansallemme. Muutamat pitävät tämmöistä vallan antamista epäviisaana ja
epäkäytöllisenä; toiset luulevat, että voittajat pakoittavat sitä
päällemme pelkkänä turhamaisena ja törkeänä loukkauksena, jolla
pyytävät alentaa jo nöyryytettyä vihollista. Myöskin se seikka, että
jokainen, joka on ollut entisen hallituksen viroissa, mutta sitten
palvellut Konfederationia jollakin vapaa-ehtoisella tavalla, on
suljettu äänestys-oikeudesta, sillä välin kuin hänen entinen orjansa on
saanut tämän oikeuden, aikaan saa paljon nurjaa mieltä. Samalla kuin
pidän tätä pois-sulkemista viisaana ja välttämättömänä, vaikka sen
täytyy surettaa muutamia, jotka ovat aivan viattomia, tunnustan, että
jälkimäinen keino on arveluttanut minua. Tarkasti ja totisesti
mietittyäni olen kuitenkin tullut vakuutetuksi siitä, että paras asia,
minkä voimme tehdä, on se, että vastaan-otamme, mitä tarjotaan meille,
osotamme taipuvaisuutta tyytymään mihin hyvänsä, mitä päätetään
viisaaksi ja soveliaaksi, ja turvaamme siihen, että tulevaisuus asettaa
kaikki oikealle kannalle. Sentähden olen tullut tänne tänään
vaikuttamaan yhdessä teidän kanssanne. Ja nyt, gentlemanit, mitä
suvaitsette?"
Kerta oli puute kandidaateista. Ei kukaan näyttänyt haluavan semmoista
asemaa, joka uhkasi tulla vaivaloiseksi, ilman mitään kunniaa tai
sanottavaa hyötyä tuottamatta; joka, se tiedettiin kyllä, nostaisi
vihaa yksityistä henkilöä vastaan ja saattaisi hänen perheensä
yhteiskunnalliseen ja uskonnolliseen pannaan. Esimiehen ja jonkun muun
nimi mainittiin; mutta esimies sanoi luulevansa itseään sopimattomaksi
siihen virkaan, koska hän ennen sotaa oli ollut lainsäätäjäkunnan
jäsenenä ja Konfederationin kestäessä sovintotuomarina. Silloin Hullun
nimi pantiin esimiehen nimen sijaan, ja valmistava vaali oli tehty.
Tavan mukaan kandidaateja kehoitettiin pitämään vastaan-otto-puheitaan;
ja sitä tehdessään Hullu tunnusti, ettei hän ensinkään ollut
varustaunut selittämään sitä menetystapaa, jota hänen oli aikomus
esittää Lainsäätäjä-kokouksessa, paitsi että hän hyväksyi niitten
sääntöjen ehdot, joitten nojassa vaali tapahtuisi, mutta hän lupasi
tuoda esiin sen painetussa kiertokirjeessä, että kaikki saisivat lukea
ja ymmärtää hänen kantansa. Seuraavalla viikolla tämä asiakirja
ilmestyi. Se ei näytä puoleksikaan niin kapinalliselta, kuin se todella
oli. Se kuului: --