XII LUKU.

Pakoitettu suorasta päästään puhumaan.

"Gentlemanit", hän lausui, "minä en ole tullut tänne mitään puhetta

pitämään. Minä en ole mikään puhuja enkä poliitikko. Minä en ole

eläessäni pitänyt mitään valtiollista puhetta enkä suinkaan ole

valmistanut itseäni tänäänkään alottamaan. Minä olen ostanut kodin

teidän keskellänne ja tullut rehellisesti jakamaan kohtaloa teidän

kanssanne. Olenko menetellyt viisaasti vai tehnyt hullun yrityksen, sen

saa tulevaisuus osottaa. Minun täytyy sanoa, että, siitä päättäen, mitä

olen täällä tänään kuullut ja kuullut ääneen kiitettävän, olen taipuisa

ajattelemaan, että jälkimäinen arvelu on oikea. Esimiehemme on

viitannut siihen, että minun mielipiteeni ehkä ovat toisenlaiset, kuin

teidän; ja, koska tämä tosi-asia näyttää olevan tunnettu kaikille, on

arvattavasti paras, että minä sitä varten, että eroisimme hyvinä

ystävinä, en ilmoita teille, mimmoiset mielipiteeni ovat".

"Ei, ei! Jatkakaat!"-huutoja.

"Hyvä, siis, jollette yhdy minun ajatuksiini, muistakaat, että te

olette pyytäneet minua lausumaan niitä. Niinkuin olen sanonut, en ole

mikään poliitikko enkä toivo koskaan semmoiseksi tulevani. Minä luulen

kuitenkin, että minulla on tavallinen järki ja aikomukseni on koettaa

oppia jotakin siitä, mitä tapahtuu maailmassa niin kauan, kuin olen

siinä. Minä en tahdo keskustella siitä, mitä on tehty eikä siitä, kuka

sen teki. Minä tahdon vaan sanoa yhden asian lähimmäisestä

tulevaisuudesta. Minä olen kuullut paljon tänään siitä, mitä Etelä

kaipaa ja sen välttämättömästi täytyy saada; mitä te tahdotte tehdä ja

mitä ette tahdo tehdä. Minun ymmärtääkseni teillä on kaksi

yksinkertaista kysymystä vastattavana: ensiksi, mitä _voitte_ tehdä?

Ja, toiseksi, mitä _tahdotte_ tehdä? Paljon on puhuttu tänään

vapautettujen päästämisestä todistamaan oikeuden eteen, näitten

valtioiden sotavelan kieltämisestä ja kahdesta tai kolmesta

samanlaisesta kysymyksestä. Sallikaat minun sanoa, että, minun

luullakseni, hukkaatte aikaanne tämmöisiä asioita miettimällä. Ne ovat

jo ratkaistut. Kentiesi näyttää olevan vääryyttä siinä; mutta näitten

valtioiden sotavelkaa ei koskaan makseta. Eikä voi jättää vapautettuja

ilman oikeutta todistaa tuomio-istuimien edessä. Se ei eroita ollenkaan

tässä suhteessa, suostutteko nyt tarjottuihin ehtoihin vai ei, --

taikka, siinä on ehkä tämä eroitus: tavallisesti on parempi kohdata

ikävää täytymystä puolitiessä, kuin odottaa siksi, kuin se itse-altansa

tunkee päällenne".

"Tapausten logiki on määrännyt nämät asiat. Sotavelka kävi yhtä

arvottomaksi, kuin paljas paperi, kun Lee[24] antautui, eikä mikään voi

jälleen elvyttää sitä. Laittoman perustuksen tahra pysyy ja on aina

pysyvä siinä. Niin myöskin mitä siihen tulee, että mustan miehen

sallitaan todistaa. Tämä on päätetty asia. Hänen sallittiin todistaa

tappelutanterella ja hänen sallittaneen todistaa oikeustoissa.

Sotamiehen valan vannoessaan, hän saavutti oikeuden vannoa vieraana

miehenä. Nämät, sanon minä, ovat jo _teko-asioita_".

"Se käytöllinen kysymys, jota teidän sopii miettiä, on: kuinka suuressa

määrässä ja kuinka pian kansalais-oikeuksia annetaan vapautetuille? Te

olette tänään kannattaneet sitä väitettä, joka on useasti tehty, ettei

Etelä koskaan kärsisi 'niggerien ääntö-oikeutta'. Mutta minä taas

sanon: Etelällä ei ole minkäänlaista tekemistä tämän kysymyksen kanssa.

Sota ratkaisi senkin".

"Me tahdomme toiset neljä vuotta siitä, ennenkuin taivumme", keskeytti

Vaughn kovasti kiihtyneenä. Hyväksyvä humina kuului suuresta osasta

kuuntelioista tässä pysähdyksessä. Puhuja ei näyttänyt ollenkaan

hämmästyneeltä, vaan, kääntyen Vaughn'in puoleen, sanoi: --

"Ei, minun toivoakseni, översti. _Minä_ olen saanut

siitä kylläksi; mutta jos _te_ tahdotte sitä, lainatkaat

minulle kainalosauvanne ja antakaat minun tällä kertaa yhtyä

raajarikko-prikatiin, annatteko?"

Se naurun jyminä, joka seurasi, keskeytti puhujaa pitkäksi aikaa ja

teki Vaughn'ista kummastuksen kuvan. Että vieras rohkenisi tämmöiseen

vastaukseen eteläiselle gentlemanille, oli jotakin, jota hän ei

ensinkään voinut käsittää.

"Niinkuin sanoin", Hullu jatkoi, "mustien ääntö-oikeuden yleisen

kysymyksen kanssa teillä ei ole mitään tekemistä. Se on jo täysi

tosi-asia. Sitä ei ole vielä pantu asetuskirjaan, mutta se on

sallimuksen kirjassa. _Tämä_ kysymys on kuitenkin vielä

teidän käsissänne: onko ääntö-oikeus annettava neekereille

kerrassaan vai vähitellen? Jos omasta tahdostanne suostutte antamaan

kansalais-oikeuksia jollekulle osalle heistä, jolla on joku määrätty

tunnusmerkki -- tietoja, varallisuutta tai mitä hyvänsä -- ja lopulle,

kun he saavuttavat tämän edistyskannan, se on riittävä tähän aikaan.

Odottakaat, epäilkäät ja kieltäkäät, ja yhteinen hallitus antaa heille

kaikille samaan aikaan nämät oikeudet. Te sanotte sitä suureksi

onnettomuudeksi. Siinä tapauksessa teidän tulee tehdä se niin keveäksi,

kuin mahdollista. Jos annatte vaali-oikeuden jokaiselle mustalle

miehelle, jolla on sadan dollarin arvoinen kiinteä omaisuus, ja

jokaiselle, joka osaa lukea ja kirjoittaa, on kansakunta oleva

tyytyväinen. Kieltäkäät, ja kaikille annetaan tämä oikeus teidän

tahtoanne tai pelkoanne kysymättä".

"Minä olen sanonut teille, ei, mikä minun luullakseni pitäisi olla,

vaan, mikä minun ymmärtääkseni todella _on_ teko-asiana nykyisessä

asemassa. Minä näen kyllä, ettette kaikki ajattele, niinkuin minä,

kenties ei kukaan teistä; mutta asia sietää miettimistä. Älkäät

unhottako, mitä sanon teille ja, jollette hyväksy mielipiteitäni,

muistakaat, että te pakoititte minua sanomaan, mitä olen sanonut, yhtä

paljon kiihkeitten vaatimustenne, kuin esimiehenne ystävällisen

kehoituksen kautta".

Hänen vaiettuansa seurasi jonkunlainen raskas, hämmästynyt äänettömyys.

Juuri hänen puheensa rohkeus näytti vieneen kaiken voiman, jollei

kaikkea halua, vastata. Muutamat hänen kuunteliansa katselivat häntä

vihaisella, synkällä kummastuksella, toiset taas näyttivät tylsästi

ihmettelevän, että kukaan oli rohjennut semmoisia väittää. Moniaat

harvat näyttivät katselevan häntä jonkunlaisilla ystävällisillä

tunteilla, mutta eivät osottaneet minkäänlaista suostumuksen merkkiä.

Esimies nousi ja arveli, että puhujan mielipiteet olivat jotenkin

kummastuttavia ja hänen luullaksensa aivan uusia kuunteliakunnalle,

niinkuin hänellekin. Niinkuin översti Servosse oli sanonut, ne

sietäisivät miettimistä; ja kuunteliain puolesta hän ilmoitti översti

Servosse'lle heidän kiitoksensa siitä, että hän niin erittäin suoraan

ja selvästi oli tuonut esiin ajatuksensa. Jollei ollut mitään muuta

asiaa, lykättiin kokous toistaiseksi.

Sitten väkijoukko hajosi; ja vähän aikaa esimiehen ja muutamien muitten

kanssa keskusteltuaan Hullu nousi hevosensa selkään ja ratsasti

kotiinpäin.

Hullun yritys: Amerikalainen historiallinen romani · 第 28 / 114 题