Pakoitettu suorasta päästään puhumaan.
"Gentlemanit", hän lausui, "minä en ole tullut tänne mitään puhetta
pitämään. Minä en ole mikään puhuja enkä poliitikko. Minä en ole
eläessäni pitänyt mitään valtiollista puhetta enkä suinkaan ole
valmistanut itseäni tänäänkään alottamaan. Minä olen ostanut kodin
teidän keskellänne ja tullut rehellisesti jakamaan kohtaloa teidän
kanssanne. Olenko menetellyt viisaasti vai tehnyt hullun yrityksen, sen
saa tulevaisuus osottaa. Minun täytyy sanoa, että, siitä päättäen, mitä
olen täällä tänään kuullut ja kuullut ääneen kiitettävän, olen taipuisa
ajattelemaan, että jälkimäinen arvelu on oikea. Esimiehemme on
viitannut siihen, että minun mielipiteeni ehkä ovat toisenlaiset, kuin
teidän; ja, koska tämä tosi-asia näyttää olevan tunnettu kaikille, on
arvattavasti paras, että minä sitä varten, että eroisimme hyvinä
ystävinä, en ilmoita teille, mimmoiset mielipiteeni ovat".
"Ei, ei! Jatkakaat!"-huutoja.
"Hyvä, siis, jollette yhdy minun ajatuksiini, muistakaat, että te
olette pyytäneet minua lausumaan niitä. Niinkuin olen sanonut, en ole
mikään poliitikko enkä toivo koskaan semmoiseksi tulevani. Minä luulen
kuitenkin, että minulla on tavallinen järki ja aikomukseni on koettaa
oppia jotakin siitä, mitä tapahtuu maailmassa niin kauan, kuin olen
siinä. Minä en tahdo keskustella siitä, mitä on tehty eikä siitä, kuka
sen teki. Minä tahdon vaan sanoa yhden asian lähimmäisestä
tulevaisuudesta. Minä olen kuullut paljon tänään siitä, mitä Etelä
kaipaa ja sen välttämättömästi täytyy saada; mitä te tahdotte tehdä ja
mitä ette tahdo tehdä. Minun ymmärtääkseni teillä on kaksi
yksinkertaista kysymystä vastattavana: ensiksi, mitä _voitte_ tehdä?
Ja, toiseksi, mitä _tahdotte_ tehdä? Paljon on puhuttu tänään
vapautettujen päästämisestä todistamaan oikeuden eteen, näitten
valtioiden sotavelan kieltämisestä ja kahdesta tai kolmesta
samanlaisesta kysymyksestä. Sallikaat minun sanoa, että, minun
luullakseni, hukkaatte aikaanne tämmöisiä asioita miettimällä. Ne ovat
jo ratkaistut. Kentiesi näyttää olevan vääryyttä siinä; mutta näitten
valtioiden sotavelkaa ei koskaan makseta. Eikä voi jättää vapautettuja
ilman oikeutta todistaa tuomio-istuimien edessä. Se ei eroita ollenkaan
tässä suhteessa, suostutteko nyt tarjottuihin ehtoihin vai ei, --
taikka, siinä on ehkä tämä eroitus: tavallisesti on parempi kohdata
ikävää täytymystä puolitiessä, kuin odottaa siksi, kuin se itse-altansa
tunkee päällenne".
"Tapausten logiki on määrännyt nämät asiat. Sotavelka kävi yhtä
arvottomaksi, kuin paljas paperi, kun Lee[24] antautui, eikä mikään voi
jälleen elvyttää sitä. Laittoman perustuksen tahra pysyy ja on aina
pysyvä siinä. Niin myöskin mitä siihen tulee, että mustan miehen
sallitaan todistaa. Tämä on päätetty asia. Hänen sallittiin todistaa
tappelutanterella ja hänen sallittaneen todistaa oikeustoissa.
Sotamiehen valan vannoessaan, hän saavutti oikeuden vannoa vieraana
miehenä. Nämät, sanon minä, ovat jo _teko-asioita_".
"Se käytöllinen kysymys, jota teidän sopii miettiä, on: kuinka suuressa
määrässä ja kuinka pian kansalais-oikeuksia annetaan vapautetuille? Te
olette tänään kannattaneet sitä väitettä, joka on useasti tehty, ettei
Etelä koskaan kärsisi 'niggerien ääntö-oikeutta'. Mutta minä taas
sanon: Etelällä ei ole minkäänlaista tekemistä tämän kysymyksen kanssa.
Sota ratkaisi senkin".
"Me tahdomme toiset neljä vuotta siitä, ennenkuin taivumme", keskeytti
Vaughn kovasti kiihtyneenä. Hyväksyvä humina kuului suuresta osasta
kuuntelioista tässä pysähdyksessä. Puhuja ei näyttänyt ollenkaan
hämmästyneeltä, vaan, kääntyen Vaughn'in puoleen, sanoi: --
"Ei, minun toivoakseni, översti. _Minä_ olen saanut
siitä kylläksi; mutta jos _te_ tahdotte sitä, lainatkaat
minulle kainalosauvanne ja antakaat minun tällä kertaa yhtyä
raajarikko-prikatiin, annatteko?"
Se naurun jyminä, joka seurasi, keskeytti puhujaa pitkäksi aikaa ja
teki Vaughn'ista kummastuksen kuvan. Että vieras rohkenisi tämmöiseen
vastaukseen eteläiselle gentlemanille, oli jotakin, jota hän ei
ensinkään voinut käsittää.
"Niinkuin sanoin", Hullu jatkoi, "mustien ääntö-oikeuden yleisen
kysymyksen kanssa teillä ei ole mitään tekemistä. Se on jo täysi
tosi-asia. Sitä ei ole vielä pantu asetuskirjaan, mutta se on
sallimuksen kirjassa. _Tämä_ kysymys on kuitenkin vielä
teidän käsissänne: onko ääntö-oikeus annettava neekereille
kerrassaan vai vähitellen? Jos omasta tahdostanne suostutte antamaan
kansalais-oikeuksia jollekulle osalle heistä, jolla on joku määrätty
tunnusmerkki -- tietoja, varallisuutta tai mitä hyvänsä -- ja lopulle,
kun he saavuttavat tämän edistyskannan, se on riittävä tähän aikaan.
Odottakaat, epäilkäät ja kieltäkäät, ja yhteinen hallitus antaa heille
kaikille samaan aikaan nämät oikeudet. Te sanotte sitä suureksi
onnettomuudeksi. Siinä tapauksessa teidän tulee tehdä se niin keveäksi,
kuin mahdollista. Jos annatte vaali-oikeuden jokaiselle mustalle
miehelle, jolla on sadan dollarin arvoinen kiinteä omaisuus, ja
jokaiselle, joka osaa lukea ja kirjoittaa, on kansakunta oleva
tyytyväinen. Kieltäkäät, ja kaikille annetaan tämä oikeus teidän
tahtoanne tai pelkoanne kysymättä".
"Minä olen sanonut teille, ei, mikä minun luullakseni pitäisi olla,
vaan, mikä minun ymmärtääkseni todella _on_ teko-asiana nykyisessä
asemassa. Minä näen kyllä, ettette kaikki ajattele, niinkuin minä,
kenties ei kukaan teistä; mutta asia sietää miettimistä. Älkäät
unhottako, mitä sanon teille ja, jollette hyväksy mielipiteitäni,
muistakaat, että te pakoititte minua sanomaan, mitä olen sanonut, yhtä
paljon kiihkeitten vaatimustenne, kuin esimiehenne ystävällisen
kehoituksen kautta".
Hänen vaiettuansa seurasi jonkunlainen raskas, hämmästynyt äänettömyys.
Juuri hänen puheensa rohkeus näytti vieneen kaiken voiman, jollei
kaikkea halua, vastata. Muutamat hänen kuunteliansa katselivat häntä
vihaisella, synkällä kummastuksella, toiset taas näyttivät tylsästi
ihmettelevän, että kukaan oli rohjennut semmoisia väittää. Moniaat
harvat näyttivät katselevan häntä jonkunlaisilla ystävällisillä
tunteilla, mutta eivät osottaneet minkäänlaista suostumuksen merkkiä.
Esimies nousi ja arveli, että puhujan mielipiteet olivat jotenkin
kummastuttavia ja hänen luullaksensa aivan uusia kuunteliakunnalle,
niinkuin hänellekin. Niinkuin översti Servosse oli sanonut, ne
sietäisivät miettimistä; ja kuunteliain puolesta hän ilmoitti översti
Servosse'lle heidän kiitoksensa siitä, että hän niin erittäin suoraan
ja selvästi oli tuonut esiin ajatuksensa. Jollei ollut mitään muuta
asiaa, lykättiin kokous toistaiseksi.
Sitten väkijoukko hajosi; ja vähän aikaa esimiehen ja muutamien muitten
kanssa keskusteltuaan Hullu nousi hevosensa selkään ja ratsasti
kotiinpäin.