Vanha "Unionisti".
Vähän ajan perästä toinen henkilö saatettiin överstin
kortteeriin. Se oli pitkä ja laiha maamies, puettuna yksinkertaisiin
parkkumi-vaatteisin, jommoisia tähän aikaan melkein yksin-omaisesti
käytettiin. Hänellä oli pitkä, karkea, tumman punainen parta, jossa
harmaita juovia nähtiin; ja kun hän otti hatun päästänsä ja kumarsi
kunnioittavaisesti, huomattiin, että hän oli aivan paljaspäinen. Hänen
pienissä harmaissa silmissään oli viekas katse, ja hän näytti
lähestyvän upseeria, niinkuin mies, jolla oli oikeus puhua vapaasti
hänen kanssansa. Hän yskähti vähäisen ja laski pateetillisella
liikenteellä toisen kätensä harmaalle parrallensa, sanoen:
"Översti Servosse, arvaan minä".
"Niin, Sir. Mitä sopii minun tehdä teidän hyväksenne?" kuului vastaus.
"Hyvä, minä en tiedä juuri mitään. Minä aioin vaan pistäytä sisään
vähäisen tarinoimaan". Hän yskäisi taas ja lisäsi puollustavaisesti:
"minä istuudun, jos sallitte".
"Oh, tietysti!" sanoi upseeri; mutta vieras oli jo istuutunut vastausta
odottamatta.
"Te ette, luullakseni, tunne minua, översti. Ettekö? Hyvä! minun nimeni
on Brown -- Jayhu Brown".
"Jehu Brown! Ei suinkaan se mies, joka opasti noita kelpo poikia, jotka
vuonna kuusikymmentäneljä karkasivat vuorten yli Salisbury'n
vankihuoneesta?"
"Juuri se", taas yskäisten, "minä olen sama mies. Te ette ollut niitten
joukossa, vai kuinka, översti?"
"En; mutta minulla oli ystävä, joka oli, ja hän käski minua
nimen-omaan, jos joskus joutuisin tähän maanosaan, etsimään teitä,
muistuttamaan teitä hänestä ja, jos voisin palvella teitä jollakin
tavalla, tehdä sen hänen tähtensä".
"Kiitoksia paljon. Mikä hänen nimensä lienee?"
"Edgarton -- kapteeni Edgarton -- Michigan'in patterissa!"
"Ah, kyllä! Minä muistan hänet nyt hyvin. Harteakas, pulskea mies.
Hänen pitkät hiuksensa kiemuroitsivat niskassa. Minä leikkasin ne
poikki, etteivät niitten mukaan tietäisi seurata meitä. Hän voi hyvin,
toivon minä", ja vanha mies yskäisi taas.
"Oivallisesti. Hän on nyt översti tykkiväestössä ja tämän aselajin
päällikkönä kenraali Davis'in esikunnassa Neljännessätoista
joukkokunnassa. Hän tulisi ylen iloiseksi, jos hän saisi nähdä teidät".
"Kiitoksia paljon, kiitoksia! Vai olette ennen kuullut vanhasta
Jayhu'sta", lausui vieras, uudestaan puollustavaisesti yskien. "Minä en
ole luullakseni koskaan nähnyt teitä. Se ei usein tapahdu, että Jayhu
Brown unhottaa miehen, johon hän kerta on iskenyt silmänsä, eikä liioin
hänen nimeänsäkään; enkä minä saata ymmärtää, että olisin koskaan ennen
kohdannut teitä, vaikka nuot vangit olivat niin laihat ja raantuneet,
ettei paraskaan mies voisi tuntea heitä sitten kuin olivat muutamia
kuukausia saaneet kylläksi ruokaa". Hän yskäisi taas; se oli
jonkunlaista kaakottavaa hökää, joka näytti tekevän naurun virkaa
hänessä.
"Teillä näyttää olevan huono terveys, Mr. Brown", arveli översti,
tarkoittaen hänen yskäänsä.
"No, ei erittäin", vastasi Brown. "(Öhöh, öhöh.) Minä en ole koskaan
ollut oikein tukeva, vaikka minun on onnistunut suoriuta niin monesta
pulasta, kuin harvat miehet. Se oli mainion vaikea aika noitten
Salisbury'n toverien kanssa. (Öhöh, öhöh.)"
"Ettekö suvaitsisi vähän whisky'a?" kysyi översti, muistaen, mitä
katsottiin vieraanvaraisuudeksi siinä maan osassa, jossa hän oli.
"Hyvä, översti, se on kovasti ystävällistä, että ajattelette sitä. Minä
en huoli, vaikkapa joisin vanhan ystävän muistoksi teidän kanssanne.
(Öhöh, öhöh.)"
Ordonanssi käskettiin sisään, lasit pantiin pöydälle ja viinaa, sokuria
ja vettä asetettiin vanhuksen eteen.
"Ei, kiitoksia paljon!" sanoi tämä; "nuot lisä-aineet eivät sovi
minulle. Minä olen aina juonut viinani selvänä -- selvänä ja
sekoittamattomana". Ja hän tyhjensi täyden pikarin tuota tulista
nestettä. "Minä en koskaan juo viinaa, niinkuin muutamat ihmiset,
ainoastaan huvin vuoksi; vaan minä otan täyden taakan, niinkuin
oikeassa työssä. Minun ikäisen miehen ei sovi hukata aikaa juomien
sekoittamiseen. (Öhöh, öhöh, öhöh.)"
Yskiessään asetti hän kätensä suunsa eteen semmoisella pateetillisella
katsannolla, että joutui hautausmaata ajattelemaan.
"Minä en juo usein -- en koskaan, jollei terveyteni vaadi sitä tai
minua kovasti haluta. En ole kertaakaan eläessäni ollut päissäni enkä
sallikaan, että olisin; mutta minä olen aina kuullut, että mikä
ollenkaan ansaitsi tulla tehdyksi, ansaitsi tulla hyvin tehdyksi".
Hän painoi taas kättänsä rintaansa vastaan tuolla erinomaisella
kuivalla yskinällä, joka näytti olevan anteeksipyyntöä, naurua tai
selitystä, kuinka kulloinkin sattui.
"Teillä näyttää olevan kovin tuskalloinen yskä, Mr. Brown", arveli
översti.
"Hyvä (öhöh, öhöh), arvattavasti se teistä siltä näyttää. (Öhöh, öhöh.)
Mutta tiedättekö, översti, että se on melkein sukkelin seikka, joka
minulla koskaan on ollut? Minä olen nähnyt semmoisen ajan, jolloin en
olisi myynyt tätä yskää mistäkään rahasta -- ei mistäkään rahasta!
(Öhöh, öhöh.)"
"Kuinka niin? Minä en ymmärrä teitä", lausui översti.
"Ette ymmärrä, arvattavasti ei. Hyvä, tämä yskä on minun
vapautus-paperini. (Öhöh, öhöh, öhöh.)"
"Teidän 'vapautus-paperinne!' Minä en vieläkään ymmärrä".
"No, näettekö (öhöh, öhöh, öhöh, puollustavaisesti), Konfedereerattujen
oli tapa silloin tällöin ajatella, että melkein jokainen oli sovelias
palvelemaan armeijassa, näettehän (öhöh, öhöh); ja muitten muassa vanha
Jayhu. (Öhöh, öhöh.) Ja niitten meistä, jotka eivät helposti voineet
lähteä kotoa taikka ainakaan eivät luulleet voivansa, oli kovin vaikea
keksiä verukkeita. (Öhöh, öhöh.) Ja minä -- hyvä, näettekö, he eivät
voineet koskaan löytää mitään lautakuntaa, yhdentekevä, ketä he siihen
asettivat, joka ei olisi sanonut, että se oli vaan kuljetuskustannusten
hukkaamista, jos sodan rintaan lähetettäisiin mies minun ti-las-sa-ni.
(Öhöh, öhöh, öhöh.)"
Ja vanhus yski ja ähkyi ja pyöritti silmiänsä, niinkuin hänen
hajoamisensa hetki ei olisi voinut olla kaukana.
"Minä en koskaan valittanut, näette; mutta heidän ei tarvinnut kuulla
yskääni, kun se oli koleimmillaan, enemmän kuin pari kertaa, kun jo
lähettivät minut kotiin. (Öhöh, öhöh.) Se oli ihme ja kumma, sanoivat
he usein, että ollenkaan elin; ja niin se olikin, mutta minä olen
osannut tähän asti melkoisen hyvin tulla toimeen. (Öhöh, öhöh, öhöh,
nauravaisesti.)"
Översti nauroi oikein sydämestänsä tätä kertomusta; ja vanhus yski
hyväksyväisesti hänen iloonsa, mutta ei hymyillyt vähimmälläkään
tavalla.
"Muutamat heistä", jatkoi hän, "ovat viskanneet pois vapautus-paperinsa
nyt, kun sota on ohitse; mutta minulla on ollut niin paljon hyötyä
minun papereistani, että luullakseni yhä pidän kiinni niistä. (Öhöh,
öhöh.) Ne ovat olleet hyvin mukavat ja ehkäpä niitä vielä ruvetaan
käyttämään. Ne eivät kaikki olleet niin mukavia, kuin minun. Tuossa on
naapurini Mastin'in esimerkiksi: hänellä oli mainion hyvät paperit;
mutta ne olivat epämukavat -- kovasti epämukavat. Hän hankki ne
hätäisesti; mutta minun olivat kotitekoiset eikä ensinkään epämukavat.
Näettekö, Mastin oli vahva kuin karhu -- ei edes näyttänyt heikolta,
joka on suureksi hyödyksi semmoisissa asioissa. Mutta aamulla sinä
päivänä, jona hänen piti olla tutkittavana, tuli hän kaupunkiin, pää
kääreissä, niinkuin hänellä olisi kauhean kauvan aikaa ollut
vatsanväänteitä. (Öhöh, öhöh.) Jokainen kysyi häneltä, mikä hänen oli,
ja hän sanoi heille, että hän oli tullut kaupunkiin, jotta valtion
lääkärit sanoisivat sen hänelle. Hän oli kauan aikaa, sanoi hän, ollut
kovin huonona ja oli liian köyhä itse tuottamaan lääkäriä, mutta oli
hyvin iloinen, että arpa oli langennut hänelle, sillä hän luuli nyt
saavansa jonkunlaista hoitoa ilman mitään maksamatta. Kun siis
lautakunnan edessä kysyivät häneltä, mikä hänen oli, vastasi hän vähän
menosteltuaan, niinkuin hän ei olisi kuullut oikein hyvin, että se oli
hänen korvansa, joka vaivasi häntä. Ja yksi tohtoreista otti pois
kääreet ja kaivoi hänen korvastansa noin puolen paalin pumpuleita ja
juuri kuin hän kiskoi ulos viimeistä tulppaa, hän käänsi pois päänsä ja
huusi: 'korjatkaat luunne täältä! Päänne on pahemmin mädännyt, kuin
Lazaruksen!' (Öhöh, öhöh.) Näettekö, Mastin'in vaimo oli sinä aamuna
kaatanut noin puolen pilaantunutta munaa hänen korvaansa. (Öhöh, öhöh,
öhöh.) Ne olivat kyllä hyvät paperit, mutta epämukavat. (Öhöh,
öhöh.)"[17]
"Niin minäkin luulisin", arveli översti, kun hän kykeni tukehuttamaan
nauruansa.
"Mutta semmoisia eivät kaikki olleet", jatkoi vanhus. "Tuolla miehellä,
joka kävi teidän luonanne tänä aamuna ja jonka te niin kursastelematta
lähetitte pois, oli kovasti hyvät paperit; mutta minä huomaan, että hän
on viskannut ne pois ja se on ehkä syy siihen, että hän nyt on
vahtihuoneessa".
"Ketä tarkoitatte? Ei suinkaan översti Vaughn'ia!" sanoi översti.
"Siksi hän itse nimittää itseänsä; mutta enimmiten kutsumme häntä
'Zeke Vaughn'iksi' taikka vielä yleisemmin vaan 'Zeke'ksi' eli
'Hoilaus-Zeke'ksi'".
"Miksi hän vapautus-papereita tarvitsi?"
"No -- arvatakseni aivan samaa tarkoitusta varten, kuin me kaikki
muutkin!"
"Kuinka, minä luulin häntä oikeaksi Secessionistiksi, varsinaiseksi
sotakukoksi!"
"Niin hän olikin alussa ja yleensä koko ajan, kun oli vaan kysymys
puhumisesta; mutta kun ruvettiin tappelemaan, ei hänessä ollut kylliksi
sotakukkoa, että hän olisi tahtonut estää muita pääsemästä rehellisesti
tulta näkemään. (Öhöh, öhöh.) Sentähden on hän kulkenut kahden sauvan
nojassa keväästä kuusikymmentä ja kaksi lähtien eikä ole luopunut
niistä paitsi levolle mennessään, ennenkuin hän viime viikolla lähti
omin jaloin vanhan Polly Richardson'in kentälle estääksensä Yankee'ita
nielaisemasta itseään".
"Hän ei siis ole ollut armeijassa?"
"Ollut armeijassa! No, siunatkoon sieluanne! Hän ei ole nähnyt yhtäkään
Yankee'ta, ei elävää eikä kuollutta, siitä kuin sota alkoi, ennenkuin
hän näki teidät; ja jos kohtelette häntä, niinkuin olette tänään
tehneet, hän ei suinkaan panisi henkeänsä alttiiksi, saadaksensa nähdä
teitä jälleen".
"Mutta eikö hän olekaan översti?"
"No -- eipä paljon. (Öhöh, öhöh.)"
"Kuinka hän siis sen nimen sai?"
"Se taitaisi olla vaikeata sanoa, Mister!"
"Milisi-översti, arvaan minä".
"Minä epäilen sitä. En ole koskaan kuullut, että hän olisi ollut.
Luullakseni hän noukki ylös sen nimen juuri niinkuin kymmenen tuhatta
muutakin maassa on tehnyt. Sai sen kirjoittamalla itseänsä siksi
hotellien nimikirjassa ja juottamalla ihmisiä, että he valtiollisissa
kokouksissa hoilaisivat 'Översti Vaughn'ia', jolloin hän sitten vastasi
heidän hoilauksiinsa".
"No mikä hänen vapautus-kirjansa oli, niinkuin te sitä kutsutte?"
"Oh, hän nilkutti kaikkialla kahden kainalo-sauvan varassa ja oli
potevinansa niin kovaa luuvaloa, kuin ikinä olette nähneet kenessäkään
olevan, siksi kuin te tulitte tänne. Te kohtelitte häntä ansion mukaan
ja se ilahutti minua".
Iltapäivällä useat kaupungin johtavista asukkaista kävivät överstin
luona ja vahvistivat välillisesti vanhan unionistin kertomusta
urhoollisesta överstistä. He sanoivat häntä iso-ääniseksi ja
ajattelemattomaksi; mutta hänessä ei ollut mitään pahaa ja hän oli
_sangen_ suuressa määrässä gentlemani ja hyvin arvossa pidettyä sukua.
Illempana översti siis antoi käskyn vapauttaa vangin, samalla lähettäen
hänelle tämän kirjeen: --
Sir, -- tiedon saatuani arvonimenne synnystä olen käskenyt
vapauttaa teidät ja pyydän saadakseni sanoa teille, ettei
Yhdysvaltain hallitus katso mitään kunniansanan antamista
tarpeelliseksi teidän asiassanne. Teidän on siis täysi valta
mennä mihin vaan tahdotte.