Kaikki kadotettu, paitsi kunnia.
Kun asiat vielä olivat tällä ratkaisemattomalla kannalla, sai Hullu
kirjeen översti Ezekiel Vaughn'ilta Pipersville'sta, eräästä
kaupungista, jossa hänen komentokuntansa oli jonkun aikaa ollut
majoitettuna vähäistä ennen, kuin hän jätti sotapalveluksen; jota
teko-asiaa hänen tuli kiittää muun muassa siitä, että hän sai kunnian
tutustua översti Vaughn'in kanssa.
Muutamia päiviä Konfederationin kukistumisen jälkeen oli eräs
gentlemani ilmestynyt Hullun pääkortteerissa Pipersville'ssa ja
käskenyt virassa olevaa ordonanssia ilmoittamaan, että --
"Översti Ezekiel Vaughn tahtoo antautua ja tehdä uskollisuuden valan",
jonka perästä hän saatettiin sankarimme eteen ja ilmoitti taas
melkoisella komeudella asiansa. Tavalla tai toisella hän ei nuoren
soturin mielestä näyttänyt semmoiselta mieheltä, joka on tottunut
leireihin ja armeijan tapoihin, niinkuin olisi sopinut odottaa
neljävuotisen sodan veteraanilta, joka viimeisessä hetkessä tuli
jättämään miekkaansa, kun kaikki hänen kumppaninsa jo olivat antaneet
kunnia-sanansa ja lähteneet pois. Tosin hänellä oli "vihollisen"
säännöllinen harmaa univormu päällänsä; ja merkit hänen kauluksessaan
olivat ehkä joskus osottaneet sitä arvoa, jonka hän oli ilmoittanut.
Hänellä oli päässä keveä, alaspäin antava leveälierinen hattu, joka,
vaikka se ei ollut minkään määrätyn kaavan mukainen, nähtävästi oli
tehnyt paljon palvelusta. Mutta antaumisessa tuli monta outoa univormua
ja vaatetusta ilmi, jonka vuoksi översti Servosse ei olisi kummastellut
mitään, jota joku upseeri saatti pitää. Kuitenkin oli jotakin tuossa
korkea-äänisessä ja hiukan liiallisessa tervehdyksessä, joka, vaikka
ottikin lukuun kaikki, mitä mahdollisesti sopi ajatella löyhän sotakurin
syyksi, osotti, että hänen edessänsä seisova mies ei ollut tottunut
seurustelemaan soturien kanssa. Hän kysyi siis tyynesti: --
"Mihin rykmenttiin, Sir?"
"Översti Vaughn, översti Vaughn", vastasi tämä kunnon mies ja
istuutui jollekin leirituolille, ikäänkuin osottaaksensa tottumustaan
sota-oloihin. "Hyvä, Sir", jatkoi hän korkealla ja vähän ylpeällä
äänellä, "te olette nyt viimein saaneet meidät, voittaneet meidät.
Irlantilaiset ja Saksalaiset sen tekivät. Minä en saattanut
aavistaakaan, että saisitte heitä niin paljon. Heitä oikein kihisi
teidän puolellanne. Yankeet eivät koskaan olisi voineet yksinänsä
kurittaa meitä -- ei koskaan. Mutta se on ohitse. Minä antaudun --
luovun -- otan eroni. Minä en ole niitä, jotka tahtovat ijäti jatkaa
jotakin melua. Minä olen tullut tänne antautumaan ja koettamaan nyt
ruveta tekemään leipää ja lihaa, Sir -- leipää ja lihaa. Te olette
vapauttaneet kaikki neekerit, ettei meillä ole ketään, joka tekisi
työtä edestämme. Meidän täytyy nyt itse ruveta siihen. Eikö teillä ole
mitään muulia, jonka voisitte luovuttaa minulle, översti? Minulla ei
ole mitään rahaa; mutta Zek'le Vaughn'in krediti on vielä sangen hyvä,
luulisin. Minä kadotin viidettäkymmentä neekeriä -- vieläpä niin kelpo
poikia, kuin ikinä on seisonut maanpinnan ja päivänpaisteen välillä --
ja nyt minun täytyy ruveta kyntämään -- _minun_ ijälläni. Se on
surkeata, mutta meidän täytyy hankkia leipää ja lihaa -- leipää ja
lihaa, Sir. Se on surkeata, mutta sitä ei voi auttaa. Minä koetin
parastani teitä vastaan; mutta tässä nyt ollaan. Antakaat minun tehdä
vala. Minä tahdon tulla vannotetuksi ja mennä kyntämään, ennenkuin
aurinko käy liian kuumaksi".
"Minkä rykmentin mainitsitte, Sir?" kertoi upseeri.
"Noh, älkäät huoliko rykmentistä!" vastasi toinen, "kaikki on nyt
ohitse. Sanokaat vaan Översti Ezekiel Vaughn; siinä on kyllin. Jokainen
tuntee översti Vaughn'in -- Zeke Vaughn'in. Minä en kummastelisi,
vaikka huomaisitte, että tuntevat minut pääkortteerissa".
"Se on tarpeellista, Sir, että minä tiedän rykmenttinne nimen ja
numeron, ennenkuin voin päästää teidät", vastasi upseeri tuikeasti.
"Ah niin! rykmentti. Noh, översti, te olette kovasti tarkka, siltä
minusta näyttää. Mitä väliä sillä nyt enää on, sitä tahtoisin tietää?"
hän kysyi.
"On tarpeellista taatusti tietää, keitä olette", kuului vastaus.
"Ah, niin! minä ymmärrän. Te pelkäätte, että minä söisin sanani ja
aikaansaattaisin teille jotakin harmia. Minä tunnustan, ettei minua ole
ruoskittu; mutta minä olen voitettu -- voitettu, Sir -- ja minä
antaudun rehellisesti. Minä annan kunnian-sanani, Sir -- eteläisen
gentlemanin kunnian-sanan -- yhtä hyvin kuin valani, Sir!" sanoi hän,
näyttäen suuresti loukatulta.
"Saattaa olla, översti", vastasi upseeri; "mutta meidän käskykirjeemme
määräävät, että teistä hankitaan täysi tieto".
"Hyvä, hyvä! se on aivan oikein. Sanokaat vaan översti Vaughn
Pipersville'sta; siitä tietää, kuka olen. Jokainen ihminen tässä
valtakunnassa tuntee minut. Minun ei auta koettaa väistyä. Minä tulen
tänne milloin vaan tahdotte tavata minua -- valmiina joutumaan
puheillenne ja hirtetyksi, jos semmoinen loppu on minulle tuleva.
Oh, minä tarkoitin sitä! Minä olin yksi noista ensimäisistä
Secessionisteista -- yksi noista ikimuistettavista kolmestatoista
miehestä, jotka tässä maakunnassa äänestivät eroa. Minä en olisi
koskaan lakannut sotimasta teitä vastaan, jos olisin saanut noudattaa
omaa mieltäni! Te ette olisi koskaan päässeet tänne, jos olisin saanut
noudattaa omaa mieltäni! Mutta kaikki on nyt ohitse. Minä tahdon antaa
kunnian-sanani, jotta saatan mennä kotiin ja ruveta heinää niittämään!"
"Kun saan tietää rykmenttinne ja komentonne, täytän tyhjän paikan
paperille", vastasi upseeri päättäväisesti.
"Ah, niin! rykmentti. Hyvä, översti, asia on semmoinen -- ahem! -- että
minä olen -- ahem! -- minä olen unhottanut sen numeron".
"Kuinka! unhottanut rykmentinne numeron?"
"Hiisi vieköön, jollen ole -- tulisesti vieköön, jos tahdotte.
Näettekö, minä en ollut missään säännöllisessä rykmentissä".
"No, mimmoinen komento teillä oli? mihin divisionaan tai prikatiin
kuuluitte?"
"Hyvä, minä en kuulunut juuri mihinkään".
"Oliko teillä joku itsenäinen komento?"
"Ei; ei juuri".
"Palvelitteko esikunnassa?"
"Ei juuri".
"Tahdotteko sanoa minulle, mitä _juuri_ olitte?"
"No, näettekö, översti, minä olin juuri tuommoinen vapaa kulkia
leirissä".
"Ordonanssi!" lausui upseeri.
Sotamies astui huoneesen ja, tervehtien päällikköänsä, seisoi ja odotti
käskyä.
"Viekäät tämä mies vahtihuoneesen!"
"Mutta -- översti -- minä --"
"Menkäät!" sanoi upseeri.
"Mutta -- minä panen vastalauseeni, översti -- minä --"
"Ei sanaakaan, Sir! Viekäät hänet pois!"
Sotamies otti yhden kiväärin, joka seisoi huoneen nurkassa, ja viittasi
oveen päin.
Översti Ezekiel Vaughn astui siitä ulos ilman sen enempää melua, ja hän
saatettiin vahtihuoneesen, painetin kärki ruumista kohden ja
alinomaisessa pelossa, että ordonanssin kivääri laukeisi.