_Comfort Servosse_.
Muutamien päivien kuluttua sai hän seuraavan vastauksen:
_Rakas Överstini_, -- Minä kuulen ilolla, että ajattelette
sitä asiaa, josta kirjeessänne puhutte. Tietysti minä en voi
_neuvoa_ teitä tämän sanan tavallisessa merkityksessä; enkä
luule teidän tahtovankaan, että sitä tekisin. Minä voin ainoastaan
ilmoittaa teille yleiset ajatukseni sen maan-osan tulevaisuudesta,
johon aiotte muuttaa.
On vielä liian aikaista varmuudella sanoa, kuinka hallitus aikoo
menetellä kapinallisten maakuntien suhteen. Tuhansia esityksiä
on tehty, jotka kaikki minusta näyttävät kypsymättömiltä,
vaillinaisilta ja heikoilta. Yksi asia on luullakseni varma: ei
yhtäkään rangaista kapinasta. Totta on, että Davis'ta[15] ja
muutamia muita kehoitetaan maan hyväksi ja ehkä sen kulungillakin
menemään ulkomaille muutamiksi vuosiksi; mutta siihen se loppuukin.
Esimerkkien asettaminen, kostokset tai tavarain ryöstö eivät tule
kysymykseen. Mutta samalla kertaa täytyy, jos mieli sotaa hyödyksi
käyttää ja varjella kansaa samanlaisen onnettomuuden palaamisesta,
aivan perin pohjin rakentaa näitä valtioita uudestaan. Minä pelkään,
etteivät kansalaisemme vielä kylläksi käsitä tätä. Minä en usko,
että mikään levottomuus tällä kertaa uhkaa Etelässä. Kaikki semmoiset
onnettomat mullistukset, kuin meillä oli, eivät helposti herää uuteen
eloon. Mutta tuhan alla kytevä tuli on pelättävä ehkä vielä pari
kymmentä vuotta. Eikä tätä voi estää, jollei kansan koko mieli ja
ajatus-tapa muutu. Minä en tiedä, kuinka paljon syytä lienee toivoa
semmoisen muutoksen tapahtuvan eteläisen kansan omasta toimesta,
mutta varon, ettei ole paljon.
Minusta näyttää siltä kuin ainoa keino, jolla tätä voi aikaan
saada, on sisäänmuuttaminen Pohjoisvalloista. Kasvimaitten ja
neekeri-kortteerien vanha taloudellinen laitos on tietysti häviävä.
Tämän maan-osan työ täytyy saada järjestetyksi tai oikeammin
opetetuksi itseänsä johtamaan, että se tulee itsetoimiseksi.
Entiset isännät eivät ole omaisia tätä tekemään: ensiksi, koska
he eivät tiedä, kuinka se on tehtävä; ja toiseksi, koska eivät
vapautetut luota siihen, että heidän vanhat isäntänsä tahtovat
valvoa _heidän_ etuansa. Poikkeuksia epäilemättä löytyy,
mutta tämä lienee sääntönä. Tässä uudestaan järjestämisessä luulen
semmoisten miesten, jotka ovat tottuneet vapaasen työhön, olevan
sopivia antamaan arvokasta apua ja saattamaan hyvää aikaan. Minä
toivon ja luulen suurten väen liikuntojen tapahtuvan Pohjasta
Etelään ja _vice versa_;[16] sillä minun ymmärtääkseni
ainoastaan tämmöinen molempain maan-osien asukasten toisiinsa
sekaantuminen voi tehdä heidät yhdeksi kansaksi ja poistaa
tulevan onnettomuuden vaaran. Jos nykyinen eripuraisuus päättyisi
ja uusia valtioita perustettaisiin äsken kapinallisiin maan-osiin
eikä mitään semmoista lisäystä väestöön tulisi Pohjasta, olen
vakuutettu, että hyvät seuraukset kestäisivät vaan lyhyen aikaa
ja maan vastainen rauha olisi epävarma.
Mitä sinne muuttavien henkilöiden yhteiskunnallisiin ja
taloudellisiin toiveisin tulee, luulen niiden suuresti riippuvan
heistä itsestänsä ja siitä paikasta, johon he muuttavat. Minä
sanoisin, että te olette hyvin sopiva semmoisen tienraivaajan
työhön, ja jos päätätte lähteä sinne, toivotan teille kaikenlaista
menestystä ja onnea uudessa kodissanne ja olen vakuutettu, että
te siellä saatte yhtä hartaita ja luotettavia ystäviä, kuin olette
tähänkin saakka rehellisellä ja kunniallisella elämällänne
voittaneet.
Jumala siunatkoon teitä ja teidän omaisianne!
_Enos Martin_.
Tämän kirjeen kautta vahvistuivat sekä Hullun mielipiteet että hänen
vaimonsa pelko. Metta, joka näki miehensä käyvän yhä varmemmaksi
päätöksessään, ei luullut maksavan vaivaa enemmän vastustaa häntä, vaan
lohdutti itseänsä sillä ajatuksella, että hänen miehensä terveys oli
tärkein asia, ja tukehutti pelkoansa sillä sokealla, perättömällä
toivolla, että, koska se, mitä he aikoivat tehdä, tapahtui hyvässä
tarkoituksessa ja hellästä taipumuksesta, sen myöskin täytyi onnistua.
Muutamat ihmiset sanovat tätä "uskoksi"; ja epäilemättä on siinä suuri
lohdutus, ehkäpä ainoa, kun järki ja ymmärrys kokonaan vastustavat sitä
suuntaa, jota astumme.