Pulkkien pohjat alituisen jäätäjäisen vallassa!
Tiuvut eivät soi, kellot eivät heläjä!
Koko karavaani ikäänkuin viheliäinen matelevainen erämaan suurella
suolla, jossa kitukasvuiset kelohongat surkeasti vinkuvat tuimassa
tuulessa...
Kaikki punakeltaiset värit valjaissa ja pukimissa ovat peittyneet
lumeen!
Karjalassa käynti kangastaa mielissä kuin häipynyt unelma!
Sadun valhettako tosiaan kaikki -- ihmisluonnon alkuperäisyys, elämän
säyseä ilo, runous ja laulu?
Eihän toki? -- Vielä kajahtaa yhdestä ja toisesta pulkasta
rohkaiseva huuto. Vielä kohoaa läpi harmajan ilmankin repäisevä
karjalaismarssi...
Mutta äänet ovat käheät kosteudesta -- joltakin on ääni tykkänään
murtunut ja kurkusta lähtee vain hullunkurinen, kukkopojan tapainen
kiekaus...
Että pitikin loppua se kirkas pakkanen? Pakkanen -- kaiken hyvän
tuoja, porourheilijan oikea atmosfeeri, pulkan voide ja poron
voimabalssami!
Oi kirottu etelän puhuri! Mitäs tulit, sinä Parisin imelä
bulevardileyhkä, meitä korven vaeltajia ennenaikoja kiusaamaan?
Käänny takaisin! Salli pohjoisen porottaa...
Äts turkanen!
Poro kuin etana!
Kuin aasintamma!
Kuin Faaraon lehmä!
-- Menetkös siinä! Äläkä kuhni! Hei jälkiin...
"Suu -- loi -- sees -- sa Suo -- mees -- samme
Ois -- ko maa -- ta arrr -- maam -- paa!"
Joo, joo, rakkaat veljet ja sisaret räntäsateessa ja Rämsän kylässä,
niin se on kuin se äskeinen Vuokin muija sutkautti että "Jessus
siunatkoon, eihän meillä toki semmoista syntiä harjoteta jotta nuoret
kisaileisi -- tässä kylässähän on tulevalla viikolla virsikinkerit".
-- Hei nuoret miehet! huusi ikäpresidentti ja hyppäsi seisaalleen
pulkassa, jossa hän seisoi vakavana kuin tukkijätkä uivan hirren
päällä. -- Kuulkaapas vanhan partasuunkin sana. Jos eivät Vuokin
miehiset miehet joka talosta paraikaa olisi maantien multatyössä,
niin panisimmepa tottavie toimeen "Rämsän kaupungissa", ihan
tänä päivänä, semmoisen näytelmän että se muistettaisiin vielä
tulevallakin viikolla. Puheita, laulua, järkevää juttua -- ja lopuksi
kisat.
-- Herra presidentti! vastusti toinen puhuja, joka myös oli hypännyt
seisaalleen pulkassaan. -- Teidän korotettu olentonne näkyy
unhoittaneen, minkä mahtavan sielunpaimenen valtakuntaa nämät vaarat
ovat, joita paraikaa harhailemme. Täällä saa tuskin viheltää ennenkuin
akat ja ukot ilmiantavat kinkeripapilleen että meillä kävi itse
vihtahousu villitsemässä rahvasta...
-- Juuri sentähden -- kapinaan! keskeytti ikäpresidentti kättään
heilahuttaen ja hänen partansa tärähti innostuksesta niin että lumet
karisivat pulkkaan ja parran iloinen karjalainen väri paljastui.
Tämä itsessään vähäpätöinen tapaus teki niin valtavan vaikutuksen
retkikuntaan että koko karavaani alkoi laulaa tuota iänikuista
pohjoismaista rekihymniä:
Onpa vielä Suomessa
miehiä ja miehuutta,
tointa sekä taitoa
Suomen poikain povissa!
Mutta räntää yhä satoi herkeämättä ja tuuli voihkaili kituhongissa,
ilta pimeni, keli kehnoni kehnonemistaan -- ja parrat, pulkat, porot
peittyivät tuiskuun ja yöhön.
Ajoi päivän, ajoi toisen,
Ajoi kohta kolmannenkin...
Toisen päivän iltana karavaanimme pirstoutui kolmeen ryhmään,
ja pieniä seikkailuja riitti kullakin kotiinsa asti. Mutta
yhteinen mielipide uhkui loppuun saakka innostusta tällaisiin
porokaravaanikulkueisiin. Vasta perästäpäin niiden merkityksen
ymmärsikin!
Ja kuka tietää... jospa viiden vuoden kuluttua ajaa karahutetaan
karavaanina Solovetskoihin ja Arkangeliin asti? --
Porourheilun ylistys.
Mailmassa on monenmoisia urheiluja ja hermostunut sivistysliikkeemme
näyttää niitä keksivän yhä enemmän. Mutta niin alkuperäisen raikasta
urheilua kuin oikea poroajo tuskin löytyy toista tai voidaankaan
keksiä. Ei hiihtäminen, ei koskenlasku, ei metsästys, ei sounti,
uinti eikä edes purjehdus, ei ratsastus eikä muodinmukainen
maisemamatkailu yksikseen korvaa sitä monipuolista nautintoa ja
terveysvoimistelua, mitä porolla-ajelija saapi tuntea, tietysti
edellyttämällä luonnollista ympäristöä. Porolla-ajelussa ikäänkuin
sulaa yhteen useita urheilulajeja. Siinä on sekä mäen mätkyvää
laskua että kosken tärskyvää alasluisua, siinä on hilpeätä sountia,
lumilaineissa uintia ja sukellusta, siinä on kreikkalaista
diskuksen heittoa ja ankaraa suomalaista sylipainia (kun härkä
yltyy puskemaan), siinä on pituushyppyä ja luistelua, siinä on
hiidenhilpeätä karusellia (faktillisesti) ja jos jotakin nujakkaa,
siinä tarvitaan toisinaan tarkkampujan tähtäävää silmää (jotta
ei ajaja paiskautuisi murskaksi puihin, veräjiin ja nurkkiin) ja
kuitenkin -- silloin kun esteet ja poromagnetismi on ohitse -- on
se tasaista maisemilla uinailua ja runollista tuuditusta, jolloin
ihmisen henki levollisesti on altis tutkistelemaan olevaisuuden
ikuisia kysymyksiä -- päällänsä luojan tähtitaivas, ympärillänsä
riitelevä ihmiskunta. Porourheilu on todella urheilua sanan
varsinaisessa merkityksessä, sillä se on sekä sielua virkistävää
ruumiin voimien vuoroviljelystä että hengenvaarallista sporttia,
mutta sillä tavoin vain että se terveellisesti vahvistaa ihmisen,
luonnon herran, itsensäsuojelemisvaistoa. Porourheilu on --
sallittakoon kehuma -- pohjoismaisen urheiluvarastomme kultainen
aarre.
(1910.)
Poropäivät.