Kuvitelkaa mielissänne kameelikaravaania Afrikan tai Arabian
tulenpolttavilla hiekka-aavikoilla ja asettakaa sille vastakohdaksi
porokulkue lumikylmässä Suomessa. Toiset taivaltelevat Kairoon,
Jerusalemiin tai Mekkaan -- me teemme pyhiinvaelluksen vain Halla
nimiseen erämaan taloon. Muukalaiset käärivät päihinsä turbaanin
peljäten auringonpistoksia -- me varjelemme aivomme pakkaselta
peittämällä kallomme lappalaisella neljäntuulen päähineellä,
joka itse loistaa ja lämmittää kuin aurinko, olkoon kuutamo kuin
kylmä tahansa. Kuuman vyöhykkeen ihminen verhoaa ruumiinsa silkin
hienolla höpenellä -- meidän polvemme ovat pistetyt juhlallisiin
porontaljatuppiin, säpikkäihin, jotka ovat mailman parhaat
polvenlämmittäjät. Noin siellä -- näin täällä, ja kuitenkin olemme
saman Jumalan luomia maan matkailijoita, joiden sielunelämä ei
suurestikaan toisistaan erkane.
Mutta sarvikallopeurat sentään lienevät erilaiset kuin kyttyräiset
dromedaarit. Ei niillä jokainen Mooses eikä jokainen Moabin kuningas
ajaa rohkene. Ei niistä olisi ollut Egyptin Faaraon sotavaunujen
eteen Punaisen meren pohjalla ja tuskinpa luonnonkurittaja
Xerxeskään olisi rohjennut pulkkaan istua. Jos joskus syttyisi
suuri sota Etelän ja Pohjolan välillä, ja Pohjolan rykmenttinä
esiintyisivät porosotilaat, niin luulenpa että -- jos nimittäin
lunta ja jäkälää riittäisi eikä ruutia eikä automobiilia olisi
keksitty -- Pohjolastakin löytyisi se Pirunsaaren keisari, joka
mailman vallottaisi pelkillä poronsarvilla... En tahdo liikoja kehua,
tämä riittäköön alkulauseeksi selostukseen meidän pohjalaisten
poropäivistä, siitä hauskasta juhlasta, jonka äsken vietimme.
Sitä oli tietysti edeltäpäin valmistettu ja minun täytyy tunnustaa
että vaikka periaatteessa olen ankara juhlien vihaaja ja ihan
mahdoton toimikuntiin, niin, kun asia hipoi "hiiden hirven
hiihdäntää", minäkin olin joutunut niinsanottuun johtokuntaan. Me
olimme siinä määrin itsetietoiset toimemme yleismailmallisesta
merkityksestä että emme tyytyneet mihinkään tavanmukaisiin arvoihin,
vaan korotimme itsemme mahtavan, historialle tosin tuntemattoman,
hallituksen jäseniksi. Meistä oli yksi puheasiain ministeri, toinen
jäkälä-varain prokuraattori, kolmas talousseikkain senaattori,
neljäs valokuvauspuuhain presidentti, viides koristusdepartementin
päällikkö ja niin edespäin. Meitä oli sekä salkullisia että
salkuttomia riippuen siitä missä määrin porourheilu oli kunkin
sydämellä ja ehkä myös siitäkin, olivatko porovehkeemme ja
poropukimemme kunnossa vai epäreilassa. Jo kuukautta ennen, tammikuun
kiljuvimpina pakkaspäivinä, jolloin lämpömittari näytti 40 astetta
ja kylmempääkin, tuntui ikäänkuin sähköä Suomussalmen ja Hyrynsalmen
ilmassa.
-- Kuukauden päästähän ne ovat poropäivätkin! sanottiin, kun toisensa
tavattiin.
-- Peijakas, pitää tässä varustautua, vastasi toinen, taikka sanoi
hän päinvastoin _että:_ olkoot vaan, mitäpä ne muka häneen kuuluivat!
joka tietysti merkitsi sitä _että_ mies aivan hiidenmoisesti himoitsi
osanottajaksi poropäiville. Ne, nuo poropäivät nimittäin, kutkuttivat
sielua kuin uutukainen paita ihoa -- hyvä asia, mutta hieman
kiusallinen. Täytyi näet olla valmis uhraamaan hiukka aikaa, vähän
vaivaa ja rahtu rahapenniä.
Muistanpa, kuinka tämä poropäivä-aika ratkaistiin jo ennen joulua
ja kuinka pidettiin konferenssi Kajaanin kaupungissa juuri saman
historiallisen päivän aamuna, jolloin "Nälkämaan laulu" ensi kerran
laulettiin. Siellä -- Tolosen majatalossa -- tapasivat toisensa sekä
"sisä-asiain" että "ulko-asiain ministeri", jotka ensi työkseen
marssivat Kalle-Pekan kirjakauppaan uuden vuoden allakkaa ostamaan.
Piti näet tietää, milloin oli mustakuu ja milloin valkoinen.
Molemmat ministerit olivat yhtä mieltä siinä että poropäivät
olivat edullisimmat täyden kuun aikana. Mutta saapui siihen
"Opetusasiain ministeri" Mieslahdelta ja väitti että mustan kuun
aika on kaikista sopivin. Poropäivät näin ollen päätettiin julistaa
helmikuun seitsemänneksitoista ja niin kukin ministeri vetäytyi
"talvihuvilaansa", mikä Kuhmoon, mikä Paltamoon, mikä Kiannalle.
Siitä ne poropäivät lähtivät viriämään. Kiihoituskirjeet Suomussalmen
ministerineuvostosta sinkoilivat kuin lastut kaikkiin kihlakunnan
pitäjiin. Hei Heikki, oi Oskari, maiskis Matti! Syntyi oikein
poropäiväasiakirjakokoelma pappilan ylähuoneessa. Oli olemassa
salaisiakin asiakirjoja -- Helsingistä asti näet piti saada
edustajia, edustajia kaikkien "Pohjoismaiden puolesta". Kuiskailtiin
että eräs 140 kiloa painava herra... St!... sille tietysti piti
hankkia kolmivaljakko ja teettää kunniaministeripulkka... metriä
leveä... st! tästä oli tuleva juhlanumero. Sisäasiain ministeri
oli innostuksissaan sekaantunut ulkoasiain ministerin tehtäviin
lähettämällä kiihoituskirjelmän pääkaupungin hienoimmalle eläväin
kuvain teatterille: pass auf! Sitäpaitsi oli sähkötetty Kajaanin
postimestarille: Saapukoon muka sivusadjutantiksi islantilaisella
ponillaan...
Ei ihmettä että sähköä sihisi ilmassa. Kupiainen, salkuton sinatyöri,
agiteerasi sekä Antit että Herkot, Luukkoset ja Kuukkoset. Huhuiltiin
että itse ukko Bisi... Kansakoulu oli muuttunut räätäliverstaaksi,
jossa Selmat ja Serafiinat yötä päivää saksielivat punaista ja
keltaista verkaa porokomppanian rekryyteille, pappilassa paahdettiin
pulkanpohjia, nimismies ja lukkari lakkasivat viroistaan ja
muuttuivat taiteen palvelijoiksi, nuoret kauppiaat leikkelivät
vimmatusti sekä verkaa että rahkeita, metsäherrat herkuttelivat Lapin
muistojaan, mylläristä oli tullut kuparikoristeseppä, postineiti
otti virkalomapäiviä, diakonitar paranteli itseään ja muut naiset
toimiskelivat salaperäisissä hankkeissa aivankuin joululahjoja tehden.
Valkeni helmikuun 16 päivä -- Suomussalmen pororykmentti läksi
liikkeelle. Nämät olivat vasta kirkonkylän edustajia, syrjäkylistä
oli odotettavissa toinen mokoma toisia teitä.
Meitä oli aluksi 15 porourheilijaa, joista 13 ajoi pulkassa, 2
suksillaan -- 11 miestä, 4 naista.
Alkoi siis poronsarvien kaunis keikunta, härkäturpien tuttu läähätys,
sorkkakavioiden iloinen naksunta, pulkkien kiepunta. Punaiset
hiipat, sinipohjaiset kauhtanat, viheriät nauhat, keltaiset paulat,
kullanhohtavat siipisoljet, hopeahelaiset vyöt, pulkkien ja valjaiden
helokirjailut -- kaikki se loisti, loimahteli hauskana liikkuvana
ketjuna sydäntalven häikäisevän valkoista lumimaisemaa vasten.
Kulkusten, tiukujen ja kellojen helinään yhtyi reippaita huutoja,
joita säesti kylän pystykorvakoirien tiuskea haukunta: "hauskaa
matkaa, hau, hau!" Mutta poromiehet huusivat "hei!" ja niin ajettiin
ensimäinen pitkä peninkulma Keralan kylän sinivaaroja kohti.
Olipa metsä molemmin puolin tietä ikäänkuin satulinna. Tavattoman
paksun lumen painosta olivat koivikot ja hoikat männiköt muuttuneet
ihaniksi kaariporttikujiksi, joiden lävitse poromatkue sukelsi.
Näreet ja katajapensaat kyyköttivät kuin suuret jääkarhut, tuuheat
korpikuuset paistoivat kuin marmoripilarit jättiläistemppelissä,
silmä ei tässä korvessa erottanut muuta kuin valkoista, pehmoista
ja valkoista -- ja sitä samaa ainetta pyrki tupruamaan alas
taivaaltakin uhaten valokuvaajan hankkeita. _Suovaaran_ suopeassa
talossa ensimäinen matkakahvi -- sitten laskea huristettiin siihen
rämepainanteeseen, jonka takana kohoaa _Kestin_ vaara ränstyneine,
torkkuvine taloineen. Tähän asti olin ajellut jonon etumaisena
tuottamatta onnettomuutta jäljessä tuleville -- tuollaisen karavaanin
veturin asema mäkisillä metsäteillä on melkoisen vastuullinen --
mutta nyt luovutin paikkani valokuvaaja-herralle. Läksipä tämä
pätevä veikko, jonka poro tanssi alati jonkunlaista juhlamasurkkaa,
laskeutumaan alas pitkää, kipperää törmää ja me muut seurasimme
kuin rautatievaunut veturin perässä. Juuri kiivaimmassa vauhdissa
oltaessa alkoi takaapäin kuulua intohimoisia seis-huutoja, jotka
etumaiset käsittivät hei-huudoiksi yhä terästäen vauhtia. Mutta
pian tuo huuto takaapäin kajahti niin kamalasti että se jo täytyi
uskoa selväksi seis-rukoukseksi, ja kun vihdoin saimme hurjistuneet
poromme jarrutetuiksi, alkoi mäkirinteeltä tuleskella tyhjiä
pulkkia, joiden porot, tallaten ja kaataen kaikki allensa, yhdessä
ruuhkassa pyyhkäsivät päällemme ja sivuitsemme karaten alas järvelle.
Luulimme seuraavassa silmänräpäyksessä näkevämme päättömiä ihmisiä
ja verisiä ruumiita, mutta kas ihmettä: sieltä tulla jurrasi
vain veli Kupiainen, Laatokan meren briha, kuin arkkimandriitti
räikeässä messupaidassaan, syli täynnä haaksirikkoutuneita "nunnia
ja munkkeja", autuaallinen, hieman ivallinen hymy leveillä
lemminkäis-huulillaan, ja kun tarkastimme pulkistaan sortuneita,
ei kenenkään kallo toistaiseksi ollut irti ruumiista. Seuraavassa
hetkessä kaikki oli taas järjestyksessään -- veturi veti ja vihelsi,
jono seurasi ja häntä heilui normaalisti. Mentiin kieppuroiden
yli metsäjärvien ja hyppelevien mäkien, peninkulma toisensa
perään; "arkkimandriitti" vuorostaan etunokassa. Hieman pyryytteli
_Hoikan_ kartanoon ajettaessa ja naisia paleli, jonka vuoksi
heille annettiin suosiollinen lupa pistäytyä huoneessa. Mutta kas
mitä tunnusmerkkejä taivaanrannalla: sieltä, pitkin Hyrynjärven
ulappaa, tulla pyryää kolme hyryläistä porourheilijaa juhlallisesti
vastaanottamaan. Lähetystöä johtaa rantapohjalainen kauppias,
täyteen lappalaispukimeen hankkiutuneena, toisena esiintyy apteekin
proviisori, hänkin porottomilta seuduilta kotoisin, mutta reilu
ajuri, ja vasta kolmas, pitkä nimismiehen poika, on paikkakuntalaisia.
Hyrynjärven vilpoista talviulappaa nyt päästettiin menemään
vastaanottajain seurassa. Sattuipa Kajaanin Sergejeff palaamassa
Karjalasta korskalla hevoskonkarilla, niin pian tämä "Uhtuan
Shemeikka" oli sarvipäiden saartamana. Kauniissa kaaressa ajaa
rauskuteltiin kirkon tötteröä kohti ja _Salmen_ talon tanhuvilla
kohotettiin ensimäinen sotahuuto itsemme iki-iloksi, Hyryn hyvän
herätteeksi. Porot kytkettiin paksuihin koivuihin apteekkarin saunan
ympärille, jonka lämpimiltä lauteilta löytyi vartavasten sulatettua
jäkälää. Näkyi että jäkäläministeri oli täyttänyt tehtävänsä!
Minkäänlaisia väsymyksen oireita ei poroissamme tietysti huomannut,
sillä olihan välimatka Suomussalmelta Hyrynsalmelle ainoastaan neljä
peninkulmaa ja sekin oli porojen erilaisuuden vuoksi ajeltu sangen
varovaisesti.
Ilta paraiksi hämärsi, tuntui siis mukavalta astua sisään pakkasesta
vartavasten järjestettyyn tupaan, jonka paikkakunnan apteekkari
Mesterton luovutti Suomussalmen osaston majoitukseksi.
Porourheilija, työntyessään sisään huoneen lämpymään, on ulkonäöltään
kuin tunturipeikko. Hänen kirjokorea haljakkansa on ylt'yleensä
ryvetyksissä lumeen, sen liepeet ovat ikäänkuin tärkkelyksellä
jäykistetyt, neljäntuulenlakki on kuin lumimätäs, jonka alta sulaessa
pilkistää punaisia mansikoita, silmäripset ovat hopeahuurteessa
ja parrassa riippuu toisinaan puoli kiloa jäätä, joka kalisevina
kalkkareina putoilee lattiaan. Joskus ovat viikset niin jäätäneet
suun aukon että hyväpäivä poksahtaa selvällä lapinkielellä:
buorre bäeva! -- pyöreätä päivää! Ainoastaan säpikkäät säilyvät
puhtaina lumitartunnasta -- nuo verrattomat kymmenkunnasta
porokoipikaistaleesta tehdyt polvihousut, joita ei koskaan voi
liiaksi kehua.
Olimme siis saapuneet porojuhlien yleiseen _lähtöpaikkaan_ ja tämä
oli vasta juhlapäivän aatto. Tänne, Hyrynsalmen kirkolle, oli näet
käsky kokoontua kaikkien Kajaanin kihlakunnan porourheilijain.
Tänne oli määrä saapua sekä kuhmolaisten että paltamolaisten, sekä
puolankalaisten että meikäläisten. Sotkamosta ei ollut suuria
toiveita, ristillisestä Ristijärvestä vielä vähemmän, vaikka
lieneekin ollut puhetta kapulan lähettämisestä sen "kuningas
Salomolle". Kiehimästä huhuttiin jonkun saapuvan, Kajaanin
porourheiluosanottoa ei kukaan järkevä ihminen ollut pitänyt
mahdollisena -- siellä Ämmän partailla tiedettiin löytyväksi vain
ne kaksi vanhaa katua, joita vilkastutti enintään ennenmainittu
islantilainen postimestarin poni ynnä parvi kaulusniekkoja
seminaaripoikaherroja, kansallisen sivistyksemme lupaavia sällejä.
Mutta jospa tosiaankin kaikista näistä paikoista saapuisi edustajia?
Jospa yhtäkkiä joku seminaarinlehtori karkuuttaisi tänne hiiden
hirvellä, postimestarin poni perässään? Kansanopistonjohtaja tietysti
varmasti tulee -- hänen tähtensähän huominen 17:s päivä oli asetettu.
Mitä sanotte? Ettäkö ei tulekkaan? Ettäkö hyryläiset poroairuet
ovat turhaan käyneet häntä vastaanottaakseen Oravivaaralla? Vie
sun turkinpippuri -- eikö siis Kuhmoniemestä taaskaan? Rakkaat
veljet, se on päätetty asia ettei Kuhmon pakanoille kolmatta kertaa
kapulaa juoksuteta. He ovat meidät jo kahdesti pettäneet, heidät
on tuomittava -- porosotaoikeudessa. "Mikä meni pellollensa, mikä
oli emännän nainut"... niin siellä sanaa sovellutettiin. Ei siis
ukko Pee-Ähväkään? Vahinko, vahinko, suuri vahinko -- huomenna on
Kurkelan Juho saarnaamassa niin että kajahtelevat Hallan pirtin
seinät. Oikeastaan herra Mustaparta sietäisi kylvetystä, mutta hän
on lippuministeri, joka vain hymyilee kohtalon oikuille ja väittää
alituisesti että "se kuuluu asiaan". Kuten sanottu:
Paltamo petkutti,
Kuhmo kuhnaili,
Kiehimä kihnutti,
Sotkamo sotki,
Ristijärvi rienasi
meidän pyhiä ensimäisiä poropäiviämme! Mutta Puolangan korkeilta
tuntureilta oli ajaa karauttanut rakas poroveljyemme Heikki, hän
joka mielenhilpeydessä yksikseen vastasi kymmentä kuhmolaista, hän,
se samainen Huotari, jonka kanssa vuosisadan aamuauringon hetkinä
olimme tehneet niin monta ikimuistettavaa pororetkeä siintäville
saloille molemmin puolin Vienan rajoja. Hänkin oikeastaan oli meidän
kylän kasvattaja. Suomussalmi! suuri on sinun kunniasi poronsarvista
taustaa vasten katsottuna; kun huomenna lisäksi Pesiön pojat
porahuttavat joukkoomme, karttuu meitä yhden kunnan osalle vähintään
kolmekymmentä harmaalla harjalla ajajaa.
Aattoilta kului hauskasti -- koko Hyrynsalmen kirkonkylä
toverillisine pappeineen, humoristisine tohtoreineen, verrattomine
apteekkareineen, virkeine kansakoulunopettajineen, kohteliaine
kauppiaineen, lauluintoisine kanttoreineen ynnä ystävällisine
rouvineen ja neiteineen piti meille, porourheilijoille
seuraa apteekkarin juhlasalissa, jossa mukavasti syötiin ja
juotiin pikkupöytien ääressä kuin missäkin englantilaisessa
turistihotellissa. Vaikka illatsu oli yksityislaatuiseksi julistettu,
pitivät paikkakuntalaiset sieviä juhlapuheita: kookas sulhasmies
Oskari, nuori Karjalan kävijä hänkin, toivotti suomussalmelaiset sen
tuhattulimaisesti tervetulleiksi ja puhe tuntui pulppuavan punaisesta
sydämestä; virkku opettajamies Santeri leimautti pöytäpuheessaan
kahta vastakkaista kulttuurikuvaa, ensiksi ihmisistä, jotka ovat
niin hienot ja sivistyneet _että_ alati pelkäävät saavansa nuhaa
ja yskää, kun patiinit kastuvat, ja toiseksi ihmisistä, jotka
ajelevat poroilla läpi korpien eivätkä milloinkaan puhu nuhasta
tai yskästä, vaikka kaahlivat vyötäryksiään myöten lumessa;
jälkimäistä kuvaa nuori kansanedustaja kehui arvokkaammaksi ja
vakuutti moisen urheilun kasvattavan ihmistä henkisestikin rohkeaksi.
Hyrynsalmelaisille vastasi poroministerimme Mustaparta arvokkaan
lyhyesti, sillä tietysti olivat oikeat puheet säästettävät huomiseksi
Hallaan. Kajahtipa salissa nyt "Nälkämaan laulu", tuo Kajaanin
kihlakuntalaisten uudenuutukainen kansallishymni, josta eivät
helsinkiläiset ehkä tiedä paitsi Merikanto -- sielukas, omituinen
sävellys, joka Kajaanin maanviljelysseuran innokkaan sihteerin
maisteri Huugo Linnan toimenpiteistä ihmeen pian on levinnyt
laajoille unisille maisemillemme.
Emme olleet vielä ehtineet jälkiruokaan, kun meitä hämmästytti eräs
Helsingistä päätäpahkaa saapuva herrasmies, joka vartavasten matkusti
meidän huomispäiväistä porokaravaaniamme varten. Pikkupöytien
ympäriltä alkoi kuulua uteliaita kuiskutuksia: poroministeristön
salaiset toimenpiteet näkyivät kantaneen hedelmän. Tietysti se oli
filmi-herra...
Historiallinen tapaus Suomussalmen ja Hyrynsalmen poromiehille!
Kenties kuukauden kuluttua naamojamme, naapukoitamme ja härkiämme
näyttää vilkutetaan Pariisin hienostolle: kenties Ranskan
presidentti tai Saksan Reise-Kaiser kiinnittää huomionsa ei
ainoastaan komeaan lappalaisunivormuiseen forstmestariimme, vaan
myös Ruhtinansalmen Luukkoseen, hyrynsalmelaiseen nahkuri Liimattaan
tai meidän Harakka-Andrushkaamme? Ja meihin muihin myös! Kenties
Rans-Vertti Tunturin tummaan hipiään ja tukkaan ihastuu joku Turkin
sulttaanitar tai Mustapartaa Bulgariassa luullaan Hyperborean
khaaniksi. Samoinkuin neiti Holmgrenia Portugalissa Ruijan kuninkaan
hovimamsseliksi!
Iloinen jännitys vallitsi vierassalissa myöhäiseen yöhön saakka
laulujen kajahdellessa paikkakunnan kanttorin johdolla. Eikähän
nukkumisesta Suomussalmen pororykmentin kasarmissa sinä yönä ottanut
tullakseen tolkkua, sillä pororitarien riveissä löytyy aina joku
Kulneff --
"Mies parhain missä taisteltiin
Tai maljaa maisteltiin."
Repäisevä meininki näet, arvon herrat, repäisevä meininki yöllä jos
päivälläkin!