Me levähtelimme päivänhelteen ajan mainitussa Paavilaisen (Perttusen)
talossa, jossa tapasimme Suomenpuoleisia heinämiehiä ja joka on
alituisena majailupaikkana Uhtuanpuoleisille kaupunkimatkailijoille,
niin että sen pirtissä väen liikkeen aikana on tuskin yhden yön
rauhaa. Eipä outo uskoisi, kuinka vilkasta ihmiselämää ilmenee
erityisissä paikoissa erämaissakin, kun yleinen tie kulkee talon
pihan kautta. Sekä isänniltä että emänniltä ja nuorilta miniöiltä
vaaditaan melkoista mielenmalttia sellaisissa markkinataloissa,
joiden pirtteihin ken tahansa ryömii eväitänsä syömään ja ryysyjänsä
levittelemään tai hevostansa talon vesillä juottamaan. Ei auta
muu kuin kärsiä -- mutta sellainen lähimäistensä sietäminen ja
palveleminen opettaa väkistenkin uskonnolliseen hyvänsuontiin. On
taas taloloita, joissa vuorostaan ei kukaan milloinkaan majaile
-- ihmiset ovat niissä vaarassa kehittyä itsekkäiksi, juroiksi
ihmisepäilijöiksi.
Illan tullen työnnyimme taas taipaleelle ajellen porosuksillamme
verrattain tasaisia maita, mutta pimeys yllätti meidät ennenkuin --
noin 13 virstaa matkattuamme onnellisesti ja lankeilematta, koska
toverinikin oli hankkinut itselleen ehyen sivakan -- saavuimme
_Latvajärven_ kylään. Toverini, joka entuudesta tunsi erään
käymätalon, alkoi pimeässä oijustaa suoraan kylän laidassa kaukana
häämöittävää tupaa kohden, mutta siinä sattuikin tenä semmoinen
että molemmat hämmästyimme. Puhkesi näet eteemme hirmuinen rotko,
jonka rinne putosi seinäjyrkästi kymmenien sylien syvyyteen. Porot
kiskottivat itsensä kuilun reunalle, mutta siitä alaspäin olisi
meidät hiisi perinyt. Rupesipa epäilyttämään, olimmeko saapuneetkaan
Latvajärvelle -- maisema vivahti Kaukasiaan. Saimme kotvan kierrellä
kuilua ennenkuin löysimme sen jyrkänteen, josta onnistuimme alas
kiskomaan poromme järven puolelle pitkin hankea, joka paikoin
kantoi, paikoin upotti. Talo, jonka pihaan sitten nousimme, oli
Jeremias Karhun asuma ja talonväki oli parahiksi sammuttanut tulen,
kun kolistelimme sisään. Isäntä oli itsekkin juuri ehtinyt kotiin
Kajaanista asti tuoden jauhokuorman. Porohärkämme saivat heti jäkälää
ja me itse istuimme pian samovaarin ääressä vieraskamarissa jutellen
kookkaan, parrakkaan Jeremin kanssa. Tietysti oli tässäkin talossa
miehetön nuori miniä (minna) kuten kaikkialla missä satuimme käymään.
Isäntä Karhu jutteli uutisiksemme nelijalkaisestakin karhusta, joka
aivan äskettäin oli Vuokkiniemessä hirvenajosta tapettu. Nämät
rajakarjalaiset ovat innokkaita, melkoisen rohkeita karhuntappajia;
joka talvi he penkovat kontionpesiä ja ajavat mesikämmentä takaa
keihäineen ja pyssyineen; siitä huolimatta eivät pedot vähene, vaan
riittää niitä joka suvelle samoamaan yli rajan Suomussalmelle asti,
jossa ne säännöllisesti raatelevat köyhäin lehmiä ja lampaita. Karhua
löydetään harvoin pesästään Suomussalmen puolella, mutta tyhjiä pesiä
tavataan tuontuostakin tälläkin puolen rajan ja harmitellaan ettei
ole satuttu oikeaan aikaan löytämään.
Yösijamme latvajärveläisessä "karhun pesässä", korean peitteen
alla, huoneessa, jossa oli kirstuja ja kirjavia naisten "kostoja",
"peretniekkoja" ja "rätsinöitä" pitkin seiniä, oli varsin tyydyttävä.
Matkailijalle onkin aina parasta maata lattialla. Yleensä ovat
Venäjän karjalaiset näillä seuduin puhtaudesta huolehtivaisempia
kuin meidän kainuulaiset emäntämme, jotka ainoastaan vieraan tuloksi
siivoavat kammiot kaiken mailman törystä. Venäjän karjalainen
antaa kamariloille suuremman arvon kuin ylimaan suomalainen, jonka
vieraskamarina usein on vain happamenhaiseva, kylmä maitokammio.
Latvajärvi, venäläisten virkamiesten kesken nimitetty "Ladv-oozero",
on likin Venäjänpuoleinen kirkkoseurakunta Suomussalmen rajaa vasten.
Siihen kuuluu noin 60 taloa. Meikäläisen luterilaisen ja heikäläisen
kreikkalaiskatolisen kirkon väliä on ainoastaan 5 peninkulmaa. Mutta
vaikka Latvajärvellä kalevalaissuomalaisen runouden historiassa on
niin kaunis kaiku ja vaikka kansa näissä naapuripitäjissä on leimattu
yhteisellä köyhyyden polttomerkillä, ei näillä naapuriseurakunnilla
kuitenkaan ole mitään henkisiä yhdyssiteitä. Suomussalmen papit
ja kanttori eivät tiedä tuon taivaallista Latvajärven papista tai
tiakasta, eikä kummaltakaan puolelta koskaan tehdä yritystäkään
pistäytyä toinen toistensa maallisia asumuksia katsomassa. Se
on kummallista ajatella, kun tietää sekä latvajärveläisen että
suomussalmelaisen papin virallisesti edustavan _kristinuskoista_
kirkkoa. Matkailija tulee ajatelleeksi etteipä olisi niinkään
hullunkurista kulttuurikannalta, jos sielunpaimenemme Paavali
joskus pistäytyisi oikeauskoisen virkatoverinsa Sokoloffin luona
saijulla tai Latvajärven svjashtshennikan pitkä kauhtana toisinaan
liehahtaisi Tolpan pappilan portilla. Sellaisia veljeskansallisia
visiittejä ei tietysti kummankaan valtion kirkkolaki voisi kieltää.
Kun nyt tulin esiintuoneeksi moisen mielikuvan, niin Jumalapa
varjelkoon ketään epäilemästä minun taaskaan tarkoittavan mitään
"panfinskaja propagandaa", minä yksinkertaisesti tulin kuvitelleeksi
niinsanoakseni "pan-papillista" kulttuuriharrastusta. Latvajärven
kerjäläiset ovat Suomussalmella sydämellisesti tuttua väkeä, mutta
Suomussalmen henkisistä taisteluista ei Latvajärvellä tunneta
hajuakaan. Tämä erilaisuus ja vastakkainen henkitaso on tosiaan
kummallista ajatella, vaikka kaikki olemme totutetut rajantakaista
toiskaltaisuutta niin luonnollisena pitämään. Ei tottatosiaan
ole _luonnollista_, jos ei kehity muuta yhteisharrastusta kahden
ikävöivän naapurin välille kuin -- viinapullo. Sekin salassa.
Yön nukuttuamme Karhun pirtissä läksimme 6:ntena päivänä huhtikuuta
vartavasten käymään Latvajärven papin luona, sillä meille oli
kerrottu että tämä hengenmies eleli kansan suosiossa, mikä on aivan
harvinainen tunnustus näillä raukoilla rajoilla. Hiihdimme kovassa
tuulessa kohti pienehköä harmajaa taloa, joka seisoa törrötti järven
niemekkeessä. Ainoan sisäänkäytävän sivustalla kohosi venäläiseen
tapaan rikkatunkio. Astuttuamme sisään keittotupaan kohtasimme
naishenkilön, joka ei ollut oikein venakon eikä karjalattarenkaan
näköinen. Koska meille oli ilmoitettu että pappilassa ymmärrettiin
paikkakunnan kieltä, esittelimme itsemme suomeksi. Äkkinäinen
saapumisemme näytti herättävän hiukan kummastusta, mutta pian tuli
pappi esiin toisesta huoneesta ja, tervehdittyään ystävällisesti,
pyysi meidät istumaan sinne, ainoaan sisempänä sijaitsevaan
huoneeseen, jonka seinää koristi hallitsijaparin värikuva.
Hän oli pitkän roteva mies tämä pappi, mutta silmien ilme ja kasvojen
uurteet ilmaisivat ilotonta elämänhautomusta, jotakin väsymykseen
ja epätoivoiseen neuvottomuuteen raukenevaa. Keskustellessa hänen
kasvonsa ikäänkuin ponnistellen vilkastuivat ja silmissä kimalsi
jokin suvaitsevainen sävy. Jättiläisruumiiset miehet, kuten tunnettu,
ovat tavallisesti luonteeltaan hyvänsuopeita. Pappi puheli mieluusti
karjalaa, mutta vaikeata oli oudon hänen puhettaan ymmärtää ja
sentähden oli pakko tuontuostakin turvautua venäjään. Hänen vaimonsa
oli liukaskielinen uhtuatar, joka myös oli oppinut venäjänkielen,
mutta karjalaksi hän sentään omia karjalaisveljiään ja sisariaan
arvosteli, heti ilmoittaen vierailleen että latvajärveläiset
hänen mielestään olivat mailman muka huonointa kansaa. Pelkäänpä
että paikkakuntalaisten arvostelu maatushkastaan ei ollut yhtään
loistavampi! Mitä kylvää, sen niittää. Lapsia ei talossa näkynyt ja
pappi lausuikin mielihyvänsä ettei Jumala niitä ollut lähettänyt
tänne erämaan kurjuuteen. Sillä kurjana hän piti virkaansa
Latvajärvellä, vaikka ei seurakuntalaisistaan lausunut pahoja sanoja.
Hänen sieluaan painosti alituinen ikävä, venäläinen _skuuka_,
jollei juuri itse raskasmielisyyden huippu, "splin". Kohtalo oli
hänet ikäänkuin kironnut latvajärveläiseksi papiksi, joka oikeastaan
ei tietänyt eikä tarvinnutkaan tietää, mitä varten keisarikunnassa
oli olemassa sellaisia sopukoita kuin Ladv-oozero. Kivijärvikin
oli hiukkasen parempi, mutta Latvajärvi oli -- papiston Siperia.
Ei mikään kannattanut! Täytyi olla olemassa ja tehdä tehtävänsä,
mutta oikeastaan sieti antaa kaikelle palttua ja piiloutua kuin
jänis pensaaseen. Ei kannattanut tehdä muuta työtä kuin suorittaa
virkavelvollisuutensa. Ei kannattanut harrastaa maanviljelystä eikä
karjanhoitoa -- eikös Latvajärvi ollut vain yhtä rämettä? ja yksikin
lehmä vaati heinää, sentähden ei pidetty kuin kesällä lehmää. Ei
kannattanut tarkemmin tutustua kansaan, ei kannattanut matkustaa
Suomen rajan yli olosuhteita utelemaan -- miksi? mitä varten?
Hänhän oli: Latvajärven pappi -- oliko mailmassa kuultu että siinä
asemassa voisi olla mitään viehättävää? Yhden ainoan kerran hän oli
matkustanut Suomen rajan yli, mutta kääntynyt takaisin Hyrynsalmelta,
missä luterilaisella kirkkoherralla oli ollut lafka, jossa ei oltu
penniäkään helpoitettu, kun hän oli yrittänyt ostaa lasiruutuja
uutta koulua varten! Suomi? -- tietysti toiset olosuhteet, mutta
mitä se häneen kuului? Hän on Latvajärvellä ja kuivettuu tänne
vuodesta vuoteen kuin kapahauki pirtin seinään -- täällä ei kannata
keksiä parannuksia ei asumuksissa eikä muussa -- ymmärtämätön kansa,
typerä kansa, hospodi. On vain olemassa, murjottelee ristissä-käsin
-- vot tebje na: kyllä hän kesällä onkii ahvenia Ladv-oozerosta --
kotirannassa kököttää. Mutta skuuka vetshnaja, ikuinen ikävä! Täältä
ei piispa päästä pois ilman päteviä syitä. Istu ja pala. Täällä
kärsit, tänne kuoletkin -- Ladv-oozeroon!