Kuolema on armoton.
Vuosia kului. Paavolassa elettiin onnellisina. Pieni, iloinen Lyyli oli
isäntäväen suurin aarre. Hän kasvoi vilppaaksi tytöksi ja häntä
rakastivat ei ainoastaan vanhempansa, vaan koko talon väki. Hänen
mieluisin leikkikumppaninsa oli Mäkelän Hannes, joka usein kävi
Paavolassa. Sen sallivatki Lyylin vanhemmat mielellään, koska hän oli
hiljainen ja hyväntapainen lapsi.
Eräänä päivänä tuli Hannes taas Paavolaan. Koko päivä kului leikitessä.
Illalla, kun hänen piti kotiansa lähteä lausui Lyyli: "Etkö tulisi
meille asumaan, ettei aina tarvitsisi yöksi kotiisi mennä?"
"Tulen kyllä, jos saan tuoda isäni ja äitinikin tänne," vastasi Hannes.
"Minä tahdon pyytää äitini ottamaan sinun meille," vakuutti Lyyli ja
ystävät erosivat. Mutta Lyyli piti lupauksensa. Hän meni äitinsä luokse
ja rukoili häntä niin hartaasti Hanneksen edestä, että hänen oli
mahdoton kieltää. Äiti lupasi toimittaa asian isälle.
"Kuuleppa ukkoseni!" lausui emäntä isännän tultua. "Minua on pyydetty
toimittamaan sinulle erästä hyvin tärkeätä asiaa."
"No, mitä se?" lausui isäntä.
-- "Mitä sanot tuosta, jos ottaisimme Mäkelän Hanneksen meille asumaan?
Lyylin päähän pisti se ajatus tänään eikä hän tau'onnut pyytämästä
ennen, kun lupasin siitä puhua sinulle. Se näyttäisi minunkin
mielestäni kohtuulliselta, että huojentaisimme köyhän torpparimme
kuormaa, koska ei meillä omat lapsemme estä sitä tekemästä ja varamme
kyllä sen sallivat."
"Tehdään tahtosi mukaan," lausui isäntä hetken mietittyään ja aamulla
sai Lyyli kuulla tahtonsa olevan täytetyn.
Hanneksen tullessa ystäväänsä katsomaan, riensi Lyyli häntä vastaan ja
ilmotti iloisen asian hänelle. Mutta Hannekselle olivat oma kotinsa ja
vanhempansa liian rakkaat muuttaakseen heti rikkaaseen Paavolaan.
Kau'an aikaa oli hän toisinaan omassa, toisinaan Lyylin kodissa ennen,
kun hän oikein perehtyi jälkimäiseen. Molemmat lapset olivat iloisia,
kuin taivaan lintuiset ollessaan yhdessä, eikä tarvinnut Hanneksen enää
kärsiä puutteita eikä syödä petäjäistä, joka usein oli vanhempainsa
ainoa hyvyys, jota voivat tarjota lapsillensa; hänelle oli Paavolan
hyvyys ja rikkaus tarjona melkeen yhtä paljo, kuin Lyylillekin. Mutta
kaikessa onnellisuudessaankin säilytti hän elämänsä läpi rakkaan
muiston vanhemmistaan sydämessään eikä unhottanut heitä, jotka kaikessa
köyhyydessäänkin olivat hänen tähtensä monta unetonta yötä viettäneet
ja monta murheen kyyneltä ja hikipisaraa vuodattaneet. --