Aatu oli käynyt jo monet päivät töissä Luolakaarossa. Tuvan ja kamarin
rakennuspuut olivat jo valmiina ja saunaa oli monet hirsikerrat
salvettu. Saunan aikoi hän saada valmiiksi mitä pikimmin. Hän tarvitsi
sitä monestakin syystä jo heti. Sitä paitsi oli hänellä semmoistakin
ajatusta, että jos Reeta taipuu, niin he muuttavat ennen joulua saunaan
asumaan. Siinä asuessahan olisi hyvä valmistella tupaa asuttavaksi.
— Saunan jälkeen piti tehdä navetta, niin oli Aatu suunnitellut.
Hakasuojia tekisi hän pian heinien suojaksi — niin että kyllä asumaan
sukeutuisi, jos vaan Reeta on yhtä mieltä siinä asiassa.
Näitä ajatuksiaan ei Aatu ollut vielä puhellut vaimolleen, eikähän
heillä oikeastaan ollut tilaisuuttakaan keskustella asioistaan, mutta
nyt oli heille tuleva rauhaisa tilaisuus siihen.
He olivat nyt yhdessä matkalla työmaalleen; mies astellen edellä
kantaen kaikenmoisia työaseita, vaimo jälessä kantaen pataa ja muita
tärkeimpiä talouskaluja. Jos mies oli vanttera, oli vaimokin sitä
mukaa. Nuo käsivarret näyttivät tahtovan halkaista röijyn hihat, niin
täyteläiset olivat ne jäykkää, tervettä lihaa. Pyöreät lanteet ja
kohtalaisen täysi povi eivät puhuneet hemmotellusta kivulloisuudesta,
vaan terveydestä. Ja vaikkapa hän ei ollutkaan varsinainen kaunotar,
ei häneltä silti puuttunut sukupuolensa viehättäväisyyttä. Ja
mitäpä sillä jota kulttuuri ihminen pitää kauniina, tehtäisiin
asumattomassa korvessa. Siellä _korvessa_ tarvitaan muuta kuin
pomaataa ja käherryspihtejä, jotka »sivistysmaailmassa» palvelevat
kauneuskäsitteitä.
Nämä kaksi henkilöä muodostivat semmoisen kokonaisuuden, joille
ainoastaan harvat nerot ihmiskunnassa ymmärtävät antaa ansionsa
mukaisen arvon. Nämä ne ovat niitä, jotka ihmiskunnan laiskoille
kuhnureille valmistavat ansaitsemattoman repoollisen elämän; nämä ne
ovat niitä, jotka ovat raivanneet asumattoman maapallon asuttaviksi; ja
nämä ne ovat vihdoin niitä, jotka ovat unohdetut. Niitä, joiden hiestä
elämään on maapallolla vuosituhansia tapeltu, niitä, joiden viaton
veri on noissa tappeluissa vuotanut, niitä, _joiden_ murhaajille on
_sankarien_ nimi annettu!
Mutta nämä kaksi olivat vihdoin niitä, jotka elivät suloisessa
tietämättömyydessä kaikesta siitä kurjuudesta, jonka he itse
olemisellansa tässä maailmassa aiheuttivat. Ei he tietäneet miten
halpamaiset lähimmäisensä taistelivat, rimpuilivat ja matelivat
vaikka loassa, päästäkseen jollakaan tavalla osalliseksi heidän
vaivannäöstään. Viattomina ja rehellisinä menivät he vaan
rehellisimpään työn maailmassa.
Perille päästyään ihastui Reeta ikihyväksi nähtyään miten pitkälle
miehensä oli työssä ehtinyt. Hän ei odottanutkaan vähää, mutta niin
paljoa kuin tehdyksi oli tullut, ei hän myöskään ennakolta osannut
arvata. Onnellisena hymyili hän nähdessään valmiiksi painetuita
vanteita ja lehmäin kaulaimia sekä kuivamaan halotuita astian lautoja
ja muita tarvepuita, joita miehensä ruokatunneilla oli valmistellut.
»Mitä sinä noilla kivillä aiot tehdä, äytärini?» kysyi hän mieheltään,
huomattuaan joukon paikalle tuotuja kivejä.
»Saunaan kiuvas. — Näetkös, jos sattuu lunta satamaan niin eihän
silloin enään kiviä löydä. Nostinpa siis varalta aikonaan.»
»Nytkö sinä sitten kiukaankin?»
»No mitenkäs! Missäpäs minä asuskelen kun ilmat jähtyvät. Saunahan nyt
pian joutuu ja silloin kiuvaskin tarvitaan.»
Reeta katsoi kysyvästi mieheensä, juurikuin vaatiakseen lisäselitystä.
Ja tämän huomattuaan selitti Aatu lyhimmittäin aikomuksensa.
Kaikki meni niinkuin voideltu. Aatu oli salaisesti peljännyt ettei
Reeta olisi taipuvainen kylmäksi talveksi saunaan muuttamaan. Mutta
Reetahan oikeastaan olikin aina ollut halukkaampi siihen, mikä oli
omaa. Ja totta puhuen vaimo oli tässä tapauksessa se, joka pitempään
ajatteli. — Pelkällä riemulla alkoi hän selittää että heti tänne
muutto oli välttämättömän tarpeellinen, jos nimittäin sauna ja navetta
joutuvat valmiiksi.
»Ja nehän joutuvat!» keskeytti Aatu.
»Se jouduttaa meitä vuoden», selitti vaimo. »Minä otan lehmän hoitooni
ja rehuahan sille laitoin jo kesällä, kun aion olla palveluksesta
vapaa. Keväällä tehdään ja höystetään omaa perunamaata.»
»Ja minä ostan toisen lehmän», innostui Aatukin, ja asia oli silloin
päätetty.
Toivorikkaina ja lisätyllä innolla ryhtyivät he molemmat töihin.
Ensitöikseen valmisti Aatu nuotionpäälle keitinselän, myhäellen
salaperäisesti, sillä kohta piti tulemaan Reetalle suuri yllätys.
Pyydystäessään lintuja oli hänellä ollut harvinainen onni. Kaksi metsoa
oli käynyt loukkuun ja teeri oli kuristanut itsensä niini-ansaan;
molemmat isot linnut olivat nykittyinä ja polteltuina tuolla
hakosuojustassa lieko-sammalten alla. Hänellä oli nyt hyvä tilaisuus
valmistella yllätystään, sillä Reeta oli mennyt sammalia keräämään
ulompaa. Juoksujalassa nouti hän padalla läheisestä löytämästään
lähteestä vettä, asetti padan keitinselkään, padan päälle pari kepakkoa
orreksi ja niiden päälle suuren metso-kontturan. — Näin olivat nyt
vehkeet valmiina.
Aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut, meni hän salvokselleen töihin.
»Ooppas vaiti; mitähän se Reppa nyt sanoo», mutisi hän ja hymyili
salaperäisesti.
Reeta tuli. Vei suuren sammal-sylyyksensä hakosuojan eteen, johon
levitteli ne kuivamaan ja oli menossa toista noutamaan, kun havaitsi
keittovehkeet.
»Mitä hullutusta! No lintuko? Eikö olekkin!» huudahteli hän ja meni
katselemaan otusta. »Etkä, junkkari, puhunut mitään! Mitenkä sinä tuon
olet kiinni saanut?»
Aatu myhäili ja oli edelleen salaperäisen näköisenä.
»Alahan perkata sitä äijää! Minä pienin puita, että saat panna lihan
kiehumaan. Tuntuu tässä niin lintuvellin paikoilta panevan».
»No sanohan nyt toki: miten sait tämän kiinni?»
»Ainahan niitä saa kun ei ole renkinä», sanoi Aatu ja tuli luokse.
»Etkö sano, junkkari!» tiukkasi Reeta ja nipisti miestään korvasta.
Tämä oli jo enempi kuin Aatu kesti. Hän kierasi kätensä Reetan
vyötäisille ja painaa lopsautti korvenraatajan aimo suudelman
vaimolleen keskelle suuta. Ja Luolakaarossa oli kaksi yksinkertaista,
mutta onnellista ihmistä.
Kun ensimmäinen yllätys oli rehelliseen onnen suudelmaan päättynyt,
päätti Aatu tehdä samallaisia yllätyksiä vastakin; hänellä kun oli
lintuja varastossa ja toisia saattoi pyydyksiin käydä. Nytkin piti
tänäpäivänä käydä niitä kokemassa.
Mutta ennen iltaa kävi niin hullusti, että Reeta sammalia keräillessään
oli sattunut löytämään miehensä pyydyksiä, joihin muutamaan oli
käynyt koppelo. Voitonriemulla toi hän saaliin tulille ja nyt huomasi
Aatukin, ettei toista yllätystä enään voinut valmistaa. Onnelliseen
keskusteluun päättyi tämäkin tapaus, jossa Reeta lasketteli kaikki
lempinimi-varastonsa, joista »rakkari»-nimi oli Aatun mieleisin. Sille
hän aina herttaisimmin nauroi.